Puheterapeuttiopiskelijoiden ammatillinen identiteetti omaelämäkerrallisissa ryhmähaastatteluissa: narratiivinen näkökulma

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin, millaisena logopedian opiskelijoiden omaelämäkerrallinen ammatillinen identiteetti rakentuu opintojen loppupuolella. Verrattuna moniin muihin ammattiryhmiin puheterapeuttien ammatillisesta identiteetistä tai puheterapeuttiopiskelijoiden ammatillisen identiteetin kehittymisestä on niukasti tutkimusta, vaikka logopedian opinnot ovat hyvin käytännönläheisiä ja opintoihin sisältyy paljon asiakastyöhön liittyvää harjoittelua. Tutkimus oli kvalitatiivinen monitapaustutkimus, jossa aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluina logopedian maisterivaiheen opiskelijoilta. Haastatteluihin osallistui yhteensä kahdeksan opiskelijaa, joista osalla oli taustallaan aiempia opintoja ja työura eri alalla. Tutkimuksessa kartoitettiin omaelämäkerrallisten teemahaastattelujen avulla opiskelijoiden käsityksiä ja kokemuksia siitä, mitkä ovat vaikuttaneet heidän ammatillisen identiteetin kehittymiseensä menneisyydessä (syyt alanvalintaan), nykyisyydessä (opinnot) ja tulevaisuudessa (käsitys itsestä valmistuneena puheterapeuttina). Aineisto analysoitiin sosiolingvistisen narratiivisen analyysin avulla.

Työn tulokset osoittavat, että kertomuksia omasta ammatillisesta identiteetistä rakennetaan erityisesti suhteessa kolmeen laajempaan diskurssiin, jotka ovat läsnä logopedian opetussisällöissä, mutta liittyvät myös yleisemmin sosiaali- ja terveysalan asiantuntija- ja vuorovaikutusammatteihin: 1) puheterapeutti laaja-alaisena asiantuntijana, 2) puheterapeutti vuorovaikutuksen ja kohtaamisen ammattilaisena ja 3) puheterapeutti käytännöllisenä työntekijänä. Laaja-alaisen asiantuntijan diskurssissa korostuu asiantuntijuuden arvostus sekä ammattiin liittyvien tiedollisten ja taidollisten valmiuksien kehitys polkuna, joka on alkanut opinnoissa ja jatkuu edelleen työelämässä. Eri opiskelijoiden välillä on kuitenkin eroa siinä, mieltävätkö he itsensä opintojen loppuvaiheessa ja tulevaisuudessa nimenomaan laaja-alaisena puheterapian asiantuntijana vai jonkin rajatumman erityisalan tuntijana. Diskurssissa puheterapeutista vuorovaikutuksen ja kohtaamisen ammattilaisena painottuu ammattilaisen vuorovaikutus- ja tunnetaitojen tärkeys, ja ammatillinen identiteetti liitettiin osin omaan persoonallisuuteen ja soveltuvuuteen alalle. Toisaalta esiin nousi vuorovaikutuksen haasteellisuus: vaikka taidoissa kohdata asiakkaat oli tapahtunut kehitystä opintojen aikana, esiin nousi myös kokemus keinottomuudesta vaikeissa asiakastilanteissa. Diskurssissa puheterapeutista käytännöllisenä työntekijänä ammatillista identiteettiä rakennetaan osin sosiaali- ja terveysalan ammatteihin liittyvää kutsumusajattelua vastaan. Diskurssissa korostuivat alan hyvä työllisyys ja sitä kautta monipuoliset uranäkymät, puheterapeutin taito rajata työmääräänsä suhteessa omaan jaksamiseen sekä kollegoilta saatu tuki arjessa. Käytännöllisen työntekijän diskurssi nousi esiin erityisesti tulevaisuuden ammatillisen identiteetin kohdalla näkemyksinä siitä, millaisena haluaisi nähdä itsensä töissä valmistuttuaan. Diskurssin kautta myös selitetään syitä hakeutua alalle, sillä etenkin aiemman työuran toisella alalla tehneille opiskelijoille työllistyminen oli tärkeä arvo.

Kokonaisuutena tuloksista käy ilmi, että opintojen loppuvaiheessa haastateltavat ovat omaksuneet orastavan puheterapeutin ammatillisen identiteetin, mutta he ovat vielä epävarmoja erityisesti suhteessa puheterapian työn moniin vaatimuksiin ja käsityksiin hyvän puheterapeutin ominaisuuksista. Lisäksi esiin nousi kokemus siitä, että opintojen aikana olisi toivottu enemmän vuorovaikutukseen liittyvien mallien ja tunnetaitojen käsittelyä. Vuorovaikutukseen liittyvän hiljaisen tiedon omaksuminen ja sitä kautta ammatilliseen identiteettiin kasvu voikin olla hankalammin hahmottuvaa kuin logopedian tieteellisten asiasisältöjen omaksuminen asiantuntijana. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää logopedian opintojen, ohjauksen ja harjoittelujen kehittämisessä sekä pohdittaessa vastavalmistuneiden puheterapeuttien täydennyskoulutus- ja mentorointitarpeita. Tulokset liittyvät laajemmin osaksi tutkimuskenttää ammatillisen identiteetin kehittymisestä yliopisto-opintojen aikana.