Ilmastoahdistus ja ilmastotoivo: tunteiden yhteys ilmastotoimiin

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, miten ilmastonmuutoksen herättämät tunteet ovat yhteydessä ilmastonmuutosta hillitsevään toimintaan. Tutkimuksessa selvitettiin ovatko 1) ilmastoahdistus ja 2) ilmastotoivo yhteydessä suurempaan todennäköisyyteen tehdä ilmastotoimia. Lisäksi tutkittiin 3) selittävätkö nämä tunteet ilmastotoimien tekoa yhdessä paremmin kuin erikseen sekä kumpi tunne on tällöin voimakkaammin yhteydessä ilmastotoimiin. Tutkimuksessa ilmastotunteisiin sovellettiin myös laajennetun samanaikaisen prosessoinnin mallia (Extended Parallel Process Model, EPPM-malli), joka kuvaa sitä, milloin ihmiset motivoituvat muuttamaan käytöstään uhkakuvan poistamiseksi ja milloin he päätyvät torjumaan uhkaavan viestin. Mallin mukaisesti tarkasteltiin 4) muuntaako ilmastotoivo ilmastoahdistuksen yhteyttä ilmastotoimien tekoon. Lopuksi vastauksia tutkimuskysymyksiin 1–4 selvitettiin ilmastotoimia tehneiden joukossa tutkien 5) muuttuvatko tulokset, jos ilmastotoimien teon lisäksi tarkastellaan sitä, kuinka monipuolisesti erilaisia ilmastotoimia tekee. Aineistona oli Sitran vuonna 2019 tuottama tutkimuskysely, johon vastasi 2070 henkilöä, jotka edustivat melko hyvin suomalaista väestöä.

Tutkimuksen päätulos oli, että ilmastoahdistus ja ilmastotoivo olivat erillään ja erityisesti yhdessä vahvasti myönteisesti yhteydessä ilmastotoimien tekoon. Ilmastoahdistuksen ja ilmastotoivon samanaikainen kokeminen selitti 43 % todennäköisyydestä tehdä ilmastotoimia ja 19 % ilmastotoimien monipuolisuudesta. Erillään ilmastoahdistus selitti 32 % todennäköisyydestä tehdä ilmastotoimia ja 13 % siitä, kuinka monipuolisesti ilmastotoimia tekee. Ilmastotoivo selitti 40 % todennäköisyydestä tehdä ilmastotoimia ja 16 % siitä, kuinka monipuolisesti ilmastotoimia tekee. Sekä ilmastoahdistuksen että ilmastotoivon kokeminen lisäsi siis todennäköisyyttä tehdä ilmastotoimia, mutta ilmastotoivon yhteys toimiin oli vielä vahvempi kuin ilmastoahdistuksen. Lisäksi EPPM-mallin mukaisesti ilmastotoivo voimisti ilmastoahdistuksen yhteyttä ilmastotoimien tekoon. Tutkittavilla, jotka kokivat paljon sekä ilmastoahdistusta että ilmastotoivoa, oli suurin todennäköisyys tehdä ilmastotoimia. Tutkittavilla, jotka kokivat vähän tai ei lainkaan ilmastoahdistusta ja ilmastotoivoa, oli pienin todennäköisyys tehdä ilmastotoimia. Tulokset olivat muuten samanlaiset myös tutkittaessa ilmastotunteiden yhteyksiä ilmastotoimien monipuolisuuteen, mutta tällöin ilmastotoivo ei enää muuntanut ilmastoahdistuksen vaikutusta ilmastotoimiin.

Tämä tutkimus antaa viitteitä siitä, että ilmastoahdistus ja ilmastotoivo ovat ilmastotoimien teon kannalta tärkeitä tunteita. Julkisessa keskustelussa ilmastoahdistus on usein käsitetty vain haitalliseksi ilmiöksi ja toisaalta ilmastotoivo on jäänyt julkisessa keskustelussa sivuun. Laajemmassa mittakaavassa tutkimus tuokin esiin tunteiden ja ylipäätään psykologian näkökulman tärkeyden kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Vaikka lisätutkimuksia tarvitaan, tuloksia voi olla mahdollista soveltaa ilmastoviestintään, kliiniseen mielenterveystyöhön sekä muihin maailmanlaajuisiin kriiseihin, kuten koronapandemia. Tutkimustulosten ja EPPM-mallin perusteella esitetään, että sekä ilmastoahdistusta että ilmastotoivoa voisi olla hyvä kokea samanaikaisesti. Ilmastoahdistus yksinään saattaa lamaannuttaa tai aiheuttaa kieltämisreaktioita, siinä missä pelkkä ilmastotoivo ei välttämättä luo toiminnalle tärkeää kokemusta uhan välittömyydestä. Näiden samanaikaisuus voi auttaa muistamaan ilmastonmuutoksen olevan merkittävä uhka, mutta sellainen, jonka eteen voi ja kannattaa toimia.