Optimization of Deep Brain Stimulation of the Anterior Nucleus of Thalamus for Refractory Epilepsy

Abstract

Talamuksen anteriorisen tumakkeen (ANT, anterior nucleus of thalamus) syväaivostimulaatio (DBS, deep brain stimulation) on yleistyvä hoitomuoto lääkehoitoresistentin epilepsian hoidossa potilailla, jotka eivät sovellu resektiiviseen epilepsiakirurgiaan. Vaikka ryhmätasolla hoito onkin todettu tehokkaaksi, tutkimuksia yksilökohtaisesta laitteen ohjelmoinnista ei ole tehty. Hoidon onnistumisen kannalta tärkeää on myös elektrodien tarkka anatominen sijoittelu kohdetumakkeeseen, mutta muissa stereotaktisissa neurokirurgisissa leikkauksissa tarkkuuden parantamiseen käytettyä mikroelektrodirekisteröintiä (MER, microelectrode recording) ei ole juurikaan tutkittu ANT DBS -leikkauksissa. Lääkehoidolle resistenttiin epilepsiaan liitetään lisäksi kognitiivista tasonlaskua ja hermosolujen vaurioitumista ja onkin mahdollista, että ANT:n ja siihen liittyvien rakenteiden välisten yhteyksien vähentynyt voimakkuus voi vaikuttaa DBS:n hoitovasteeseen. Konnektiviteetista voidaan kerätä epäsuorasti tietoa neuropsykologisella tutkimuksella, sillä ANT:lla on laajat yhteydet spatiaalisen muistin kannalta keskeisiin alueisiin hippokampukseen ja retrospleniaaliseen cingulumiin sekä eksekutiivisissa toiminnoissa aktiiviseen anterioriseen cingulumiin. ANT:n yhteydet anterioriselle cingulate-aivokuorelle ja orbitomediaaliselle prefrontaaliselle aivokuorelle luovat teoreettisen pohjan sen mahdolliselle roolille eksekutiivisten toimintojen ohella emotionaalisissa toiminnoissa. Lisäksi epilepsian ja masennuksen välillä tiedetään olevan kahdensuuntainen yhteys. Tältä pohjalta onkin mahdollista, että ANT DBS:llä voi olla psykiatrisia haittavaikutuksia. Hoidon kehittämisen kannalta on tärkeää tutkia sen erityispiirteitä kaikilla tasoilla: hyvän hoitovasteen saaneiden potilaiden ominaisuuksia, käytettyjen menetelmien hyödyllisyyttä niin leikkauksissa kuin ohjelmoinnissakin sekä hoitoon liittyviä haittavaikutuksia. Näin voidaan jatkossa optimoida potilasvalintaa, kirurgista tarkkuutta, ohjelmointia ja mahdollisten haittavaikutusten hallintaa.

Tässä väitöskirjatutkimuksessa tutkittiin ANT DBS -hoitovastetta eri kohtaustyypeissä, stimulaattorin aktiivisten kohtioiden anatomisen sijainnin mukaan sekä ohjelmointimuutosten vaikutusta hoitovasteeseen. Psykiatriset haittavaikutukset ja neuropsykologisen suoritusprofiilin erityispiirteet hoidosta hyötyneillä ja vaille hoitovastetta jääneillä raportoitiin. MER:n hyödyllisyyttä kirurgisen tarkkuuden parantamisessa tutkittiin 3D-mallinnuksen keinoin vertaamalla rekisteröinnin korrelaatiota lopulliseen stimulaattorin sijoitteluun sekä sen mahdollista vaikutusta hoitovasteeseen.

Tutkimuspopulaatio koostui 29:stä lääkehoitoresistentin epilepsian vuoksi ANT DBS:llä hoidetusta potilaasta, jotka eivät soveltuneet epilepsiakirurgiaan tai jotka eivät tulleet kohtauksettomiksi epilepsiakirurgian myötä. Merkittävin kohtausvähenemä todettiin tajunnanhämärtymiskohtauksissa: kuukausittaiset kohtaukset vähenivät 55% kahden vuoden kohdalla leikkauksesta ja 66% viiden vuoden seurannassa ryhmätasolla. Paikallisten ja tooniskloonisten kohtaustyyppien kohdalla hyödyt olivat vähäisemmät. Potilaat, joilla stimuloidut kohtiot sijaitsivat ANT:n sisällä tai sen anterolateraalisella reunalla, saavuttivat suuremman kohtausvähenemän kuin potilaat, joilla kohtiot sijaitsivat ANT:n ulkopuolella. Yksilöityjen ohjelmointimuutosten ja tarvittaessa stimulaattorin uudelleenasetuksen myötä hoitovasteen saaneiden osuus nousi 44%:sta 70%:iin, kun hoitovaste määriteltiin vähintään 50% kuukausittaisella kohtausvähenemällä. Vaikka MER erotteli hyvin aivojen valkoista ja harmaata ainetta toisistaan, se ei lisännyt implantaatiotarkkuutta ANT:hen tai vaikuttanut hoitovasteeseen. Paraventrikulaarinen reittivalinta johti merkittävästi useampiin elektrodin virhesijoituksiin kuin transventrikulaarinen reitti (p<0.001).

Mielialassa ei huomattu muutoksia ryhmätasolla hoidon aikana. Kaksi potilasta, joilla oli aiempi masennushistoria, kokivat hoidon aikana äkillisiä masennusoireita liittyen DBS-ohjelmointiasetuksiin; nämä oireet helpottivat nopeasti, kun ohjelmointiasetuksia muutettiin. Lisäksi kaksi potilasta ilman aiempaa psykiatrista hoitohistoriaa kehittivät hitaasti selviä harhaluuloisuus- ja ahdistusoireita, jotka väistyivät hitaasti ohjelmointiasetusten muuttamisen jälkeen. Neuropsykologisissa testeissä ne, jotka eivät saaneet hoitovastetta, suoriutuivat huonosti toiminnanohjausta ja tarkkaavutta mittaavissa testeissä.

Tämän väitöskirjatutkimuksen pohjalta voidaan todeta, että ANT DBS vaikuttaa olevan erityisen tehokas vähentämään tajunnanhämärtyiskohtauksia, kun aktiiviset kontaktit on valittu oikein. Suurin osa potilaista ei vaikuta kokevan psykiatrisia haittavaikutuksia hoidon aikana. Tietyt DBS-parametrit voivat altistaa äkillisille depressiivisille tai hitaasti manifestoituville paranoidisille oireille, jotka ovat hoidettavissa ohjelmointiasetuksia vaihtamalla. Parempi suoriutuminen eksekutiivisissa toiminnoissa ja tarkkaavuudessa vaikuttaa ennustavan parempaa hoitovastetta. MER erottelee hyvin tumakerakenteita yleisellä tasolla, mutta yksittäinen rekisteröinti ei erota ANT:ta luotettavasti muista harmaan aineen rakenteista. MER ei vaikuta olennaisesti lisäävän implantaatiotarkkuutta MRI- pohjaisessa 3D-mallissa eikä sillä näytä olevan yhteyttä hoitovasteeseen. Harkitsematon MER:n tulkinta voi jopa johtaa elektrodin virhesijoitukseen.

Deep brain stimulation (DBS) of the anterior nucleus of thalamus (ANT) is an emerging treatment option for patients suffering from refractory epilepsy who are not eligible for resective epilepsy surgery. Although having an established efficacy at the group level, data on the effect of individualized programming is currently lacking. Surgical precision is crucial if the treatment is to be successful, but the feasibility of the microelectrode recording (MER), the optimal method used to supplement target localization in other stereotactic neurosurgical procedures, remains to be proven in ANT DBS surgery. Furthermore, refractory epilepsy is often associated with a cognitive decline and neuronal damage and it is possible that the decreased connectivity between ANT and remote structures might impact on the effects of DBS. Information about the current state of brain connectivity can be gathered indirectly by undertaking a neuropsychological evaluation, given the extensive connections that ANT has with hippocampus and retrosplenial cingulum, areas associated mainly with spatial memory and with anterior cingulum which is important in executive functions. The connections of ANT to orbitomedial prefrontal cortex and to anterior cingulate cortex hint at a possible role for ANT in emotional functions in addition to executive functions. Moreover, epilepsy and depression are known to display a bidirectional association. On this basis, it is possible that ANT DBS might exert psychiatric adverse effects. If one is to improve the treatment, it would be important to investigate its special features at all levels: the properties of the responders, the feasibility of the methods used both during surgery and in programming, as well as the stimulation or hardware related adverse events. The goal for the future would be to optimize the patient selection, surgical precision, programming and management of the adverse effects.

In this dissertation, the outcome of ANT DBS was investigated in different epileptic seizure types and in relation to the anatomic location of the stimulated contacts. The effect of programming changes on the outcome was assessed. The psychiatric adverse effects and the features of the neuropsychological performance profile were evaluated in responders and nonresponders. The feasibility of MER in improving target definition accuracy was explored by comparing the correlation of registration to final location of electrodes in a three-dimensional model. The effect of MER on outcome was surveyed.

The study population consisted of 29 consecutive patients treated with ANT DBS who had undergone an evaluation for resective epilepsy surgery or who had had a previous unsuccessful epilepsy surgery. A significant reduction in monthly mean seizure frequency occurred in focal impaired awareness seizures (FIAS): 55% at two years’ and 66% at five years’ follow-up at the group level. The effects on focal aware seizures (FAS) and focal-to-bilateral tonic-clonic seizures (FBTCS) were less pronounced. Patients with contacts inside the ANT or on the anterolateral border of ANT experienced a greater reduction in seizure frequency than patients where the contacts were outside the ANT. After changes in DBS programming or repositioning of the contacts in some of the patients, the responder rate was elevated from 44% to 70%, as measured by a seizure reduction of at least ≥50%. Although MER was effective in segregating between grey and white matter, it did not increase the implantation accuracy in ANT or have any effect on the outcome. Paraventricular trajectory lead to significantly more misplacements of the lead than the transventricular trajectory (p<0.001).

At the group level, no changes on mood were observed during ANT DBS treatment. Two patients with former histories of depression experienced sudden depressive symptoms related to DBS programming settings; these were quickly alleviated after changing the stimulation parameters. In addition, two patients with no previous histories of psychosis gradually developed clear paranoid and anxiety symptoms that also were relieved gradually after changing the programming settings. Nonresponders performed worse than responders in neuropsychological tasks measuring executive functions and attention.

Based on this dissertation, ANT DBS appears to be especially effective in reducing FIAS, when the appropriately chosen contacts are activated. The majority of patients do not seem to experience psychiatric adverse effects. Certain DBS parameters might predispose to sudden depressive or slowly manifesting paranoid symptoms that are reversible via programming changes. Better executive functions and attention seem to predict an improved clinical outcome after ANT DBS surgery. MER is effective in localizing nuclear structures in the majority of the patients but a single trajectory MER does not reliably differentiate ANT from other grey matter structures. Thus, MER does not appear to increase the implantation accuracy in the MRI based 3D model or affect the outcome. The transventricular trajectory appears to be a superior approach for reaching ANT. An unskilled interpretation or an overinterpretation of MER might lead to a mispositioning of the lead.