Rakennukset kertovat: Ajan ja paikan tarinat arkkitehtuurin tarkastelussa

Abstract

Arkkitehtuurin kokeminen on moniulotteinen ilmiö, jota voidaan kuvata kokonaisvaltaisesti vain runollisilla menetelmillä: ennemmin taiteen kuin tieteen keinoin. Arkkitehtuurin kantamien merkitysten, sen kielellisen luonteen, taiteellisen ulottuvuuden ja arkkitehtuurikokemuksen subjektiivisuuden vuoksi tarinat ovat luonteva näkökulma arkkitehtuurin tarkasteluun. Metaforisessa lähestymistavassani elollistan rakennuksen tarinan kertojaksi ja ymmärrän arkkitehtuurikokemuksen tapahtumana, jossa ihminen lukee rakennuksen ja sen osien välittämiä tarinoita. Tarkastelemalla näitä kertomuksia, voidaan jäsentää arkkitehtuurin moniulotteista luonnetta ja selittää nykyarkkitehtuurin kriisiä; runsaasti erilaisia merkityksiä kantavat iäkkäät rakennukset puhuttelevat ihmistä ja saavat hänet viihtymään, kun taas merkityssisällöltään ohut nykyarkkitehtuuri koetaan usein hengettömäksi ja kylmäksi. Rakennukset kertovat ihmiselle tarinoita ajasta ja paikasta eli ilmentävät ajan kulumista ja kuvastavat syntypaikkaansa sekä -ajankohtaansa. Ajan ja paikan ilmeneminen rakennetussa ympäristössä tukee ihmisen henkistä hyvinvointia, sillä rakentamisen avulla loputon aika ja ääretön tila saavat ihmiselle käsitettävän muodon, kun maailma hahmottuu tälle eriluonteisina paikkoina ja ajan kuluminen on havaittavissa elinympäristössämme. Nykyarkkitehtuuri ei ilmennä aikaa ja paikkaa kuten ennen: rakennukset eivät kerro enää ajan ja paikan tarinoita eivätkä tarjoa meille tärkeitä kokemuksia pysyvyydestä ja jatkuvuudesta, luo paikan tunnetta tai ilmennä ajan kulumista. Ajattoman ja paikattoman nykyarkkitehtuurin parissa käsityksemme todellisuudesta jää jäsentymättömäksi ja maailma näyttäytyy meille vaikeaselkoisena sekä merkityksettömänä. Ihmisen vääristynyt suhde ympäristöä kohtaan ja kadotettu yhteys sekä menneeseen että tulevaan ovat syitä nykyarkkitehtuurin kriisiin. Ajan ja paikan ilmeneminen rakennetussa ympäristössämme voi kuitenkin auttaa ihmistä löytämään terveemmän suhteen todellisuutta kohtaan, sillä tuntemukset luontoon ja ajalliseen jatkumoon kuulumisesta tarjoavat yksilölle vaikuttavia ja merkityksellisiä kokemuksia, joiden myötä ihminen voi havahtua elämään sekä ympäristöä, että historiaa kunnioittavalla tavalla. Merkityksiltään pirstaleisessa ja vaikeaselkoisessa nykymaailmassa aika ja paikka eli luonto, rakennettu ympäristömme, oman aikamme ilmiöt sekä ajan kuluminen osana ihmisyyttä ovat harvoja yhteisesti jaettuja asioita, minkä vuoksi uutta henkeä arkkitehtuurille voidaan etsiä ajan ja paikan tarinoista. Kun arkkitehti luovassa työskentelyssään asettaa rakennusten kertomat tarinat suunnittelua ohjaavaksi tekijöiksi, tulee hän kyseenalaistaneeksi omat vakiintuneet ajattelutapansa ja tulevan käyttäjän kokemus nousee suunnittelun keskiöön. Murtumia yksiulotteiseen tekniseen rakentamiseen syntyy, kun rakennuksista luetut ajan ja paikan tarinat tarjoavat ihmiselle vaikuttavia kokemuksia luonnon, näyttävän arkkitehtuurin sekä ajallisen syvyyden parissa ja merkityksellistä tunnetta kotiseutuun, maailmaan sekä ajanjatkumoon kuulumisesta. Havainnollistan ajan ja paikan tarinoihin perustuvaa lähestymistapaa pienimittakaavaisella luonnossuunnitelmalla, jossa tutkin Tampereen Kalevankankaalla sijaitsevan joutomaan ja siellä toimivan kaupunkiviljelmän potentiaalia.

An architectural experience is a multidimensional phenomenon, which can be wholly understood with poetic methods rather than scientifical ways. Because of the meanings that architecture carries, its linguistic character, artistic dimension and subjectivity of architectural experience, stories are suitable point of view for studying it. In my metaphorical approach I personify buildings into a storytellers and understand architectural experience as a happening in which human reads stories told by building and its elements. By examining stories that buildings tell us, we can understand architectures multidimensional character and also explain why people are fascinated by old buildings: they carry rich meanings while contemporary architecture is often viewed as cold and soulless because of its meaninglessness. Buildings tell stories about time and place: they reflect passing of time and represent their birthplace and -time. The occurrence of time and place in our built environment supports human’s mental wellbeing because architecture gives understandable shape to endless time and infinite space. This happens when buildings make places of different character and give time a visible form for example with their patina. One reason for the crisis of contemporary architecture is timelessness and placelessness of new buildings. Contemporary architecture does not represent time and place as buildings used to: they do not tell us stories of time and place nor give us feeling of belonging to world, home nor continuum of time. Our built environment does not serve any more meaningful experiences of stability and continuity of the world to us. When surrounded by timeless and placeless architecture our picture of the reality is left unstructured and world seems obscure, insecure and meaningless. Human’s unhealthy relationship with nature together with lost connection to the past and to the future are reasons for the crisis of contemporary architecture. The occurrence of time and place in built environment can help humans find healthier relationship to a reality. Powerful experiences in a beautiful nature or in an ancient building can lead to a strong feeling of belonging to the nature and to the continuum of time, which can cause human to live more respectful towards environment and history. In a fragmented and obscure contemporary world, the time and place or nature, the built environment, phenomena of our time and the passing of time as a part of humanity are few shared things between all humans. Therefore, new spirit for architecture can be searched from the stories of time and place. When stories are set for the aim of a creative process, architects question their old-established ways of thinking and the experience of users rises into the core of the design process. Fractures into a one-dimensional, technical and over-rationalized architecture are born when stories of time and place told by buildings serve us a meaningful experiences and thus a feeling of belonging to the home, to the world and to the continuum of time. I demonstrate my approach by presenting small-scale draft design which examines potential of an urban farming activity in a fascinating place at Kalevankangas ridge in Tampere.