Ura, lapset ja tavoiteltava perhekulttuuri : työn ja perheen jännitteitä koulutettujen naisten puheessa
Helenius, Pia (2020)
Tampereen yliopisto
2020
Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2020-08-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1631-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1631-0
Tiivistelmä
Tutkimus ”Ura, lapset ja tavoiteltava perhekulttuuri – työn ja perheen jännitteitä koulutettujen naisten puheessa” tarkastelee, miten korkeasti koulutetut, työssä käyvät, perheelliset naiset merkityksellistävät työn ja perheen yhdistämisen valintojaan eri puhekonteksteissa. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus siitä, että puhujat käyttävät omien valintojensa perusteluissa kulttuurin tarjoamia arviointiperusteita ja puhetapoja. Tutkimalla sitä, mitä merkityksiä haastateltavat liittävät vapaa-aikaan ja vanhemmuuteen sekä palkkatyöhön ja työuralla etenemiseen, tutkimus pyrkii tuottamaan lisää ymmärrystä kvantitatiivisen tutkimuksen tuottamaan kuvaan siitä, miten ihmiset yleensä järjestävät elämänsä ja mitä jännitteitä tai kiistoja siihen kytkeytyy yhteiskunnassa.
Tutkimusaineiston muodostaa vuosina 2005-2008 tehdyt puolistrukturoidut haastattelut (N=18). Haastattelujen runkona olivat työtä, perhearkea, vapaa-aikaa ja elämäntyylillisiä valintoja koskevat teemat. Aineiston analysoinnin metodina on sovellettu diskurssianalyysiä, jolloin analysointi kohdentuu haastateltavien kielenkäytön variaatioihin eri konteksteissa.
Tutkimus etsii vastauksia kahteen kysymykseen: mitä ovat ne puhetavat, joita haastateltavat käyttävät pohtiessaan elämäänsä ja selostaessaan omia työn ja vanhemmuuden yhdistämiseen liittyviä valintojaan ja miten haastateltavat nivovat kyseiset puhetavat toisiinsa punnitessaan ja perustellessaan omia valintojaan.
Aineiston analysointi nosti esiin viisi vahvasti kulloiseenkin puhekontekstiin sidoksissa olevaa puhetapaa: puhe perhearjen pyörittämisestä, kriittinen työelämä-/urapuhe, lasten liikuntaharrastuspuhe, perhekulttuurisia ja elämäntyylillisiä erotteluja ja preferenssejä esiin tuova puhe sekä työ/ura–perhesuhteen kipupisteitä menneessä ajassa reflektoiva puhe. Tulkintani mukaan näistä analysoinnissa erottuneista tilannesidonnaisista puhetavoista voidaan tunnistaa kolme julkisesti käytettävää yleisempää diskurssia: a) hyvän vanhemmuuden diskurssi, b) äitiysdiskurssi ja c) ura- ja työelämädiskurssi.
Hyvän vanhemmuuden diskurssin käyttäminen rakentuu pitkälti sen vastinpariin, huonoon vanhemmuuteen liitettävistä yleisistä käsityksistä, mikä luo diskurssiin perustavanlaatuisen jännitteen. Vanhemmuusdiskurssissa ylläpidetään lukuisia erityyppisiä vastakkainasetteluja ja kategorisointeja, ja kiistely vanhempien ja lasten yhteisen ajanvieton erilaisista toteutustavoista on tulkittavissa diskurssin pysyväluonteiseksi ja siten perustavanlaatuiseksi jännitteeksi.
Äitiysdiskurssi taipuu eri suuntiin rönsyileväksi naissukupuolta määrittäväksi diskurssiksi. Se pitää sisällään muun muassa työn ja äitiyden yhdistämiseen liittyviä kiistoja ja merkityksenantoja sekä normatiivisia ja moraalisesti latautuneita käsityksiä hyvästä äitiydestä. Äitiysdiskurssissa muotoillaan ja tarkennetaan perheellisten naisten vastuita ja asemaa lastenhoidossa ja esimerkiksi uramarkkinoilla. Äitiysdiskurssi juontaa juurensa perinteisen äidin roolista, jossa lasten- ja kodinhoito määrittyy korostetusti äidin elämän keskiöön. Tässä ajassa diskurssille tyypillistä on sen pirstoutuminen ja reagointi erilaisiin ajassa muuttuviin äitiyden ilmiöihin ja trendeihin.
Ura- ja työelämädiskurssia voitaneen pitää yhtenä ajassamme eniten käytettynä diskurssina. Tämä diskurssi sisältää etenkin uraan liittyviä merkityksiä ja oletuksen urastaan kiinnostuneista työntekijöistä, jotka ovat halukkaita omaksumaan uudenlaisia taitoja ja työelämärooleja jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Uradiskurssin ei kuitenkaan katsota viittaavan pelkästään näin rajalliseen näkökulmaan, vaan uradiskurssiin vedotaan myös puheessa, jossa yksilö perustelee työelämävalintojaan itsensä kehittämisen eetoksen ulkopuolelta. Silloin korostuu orientoitumistapa, jossa työ merkitsee elämässä vain tavallista työntekoa (vrt. engl. job) eikä esimerkiksi tavoitteellista ja kunnianhimoista uralla kehittymistä. Ura- ja työelämädiskurssiin ihmiset osallistuvat samassa puheavaruudessa, joskin he hyödyntävät sitä yksilöllisistä motiiveistaan käsin.
Näiden diskurssien esiin nousemisen katson ylittävän tutkimuskohtaiset sekä haastattelutilanteen ja haastateltavien elämäntilanteiden asettamat rajoitukset. Oletan, että nämä kolme diskurssia tulisivat esille, vaikka haastatteluja olisi tehty merkittävästi enemmän tai haastateltavina olisi ollut sosiaalisilta taustoiltaan kirjavampi joukko naisia.
Tutkimustuloksia tarkastellaan tiivistettyinä diskursseina ja myös niiden erilaisina kombinaatioina. Tämä ilmenee sekä yksilökohtaisissa että yleisemmin käytetyissä erilaisissa tavoissa nivoa yhteen edellä kuvattuja diskursseja omaa elämää koskevien valintojen perusteluissa. Yleisemmin tulokset kertovat myös siitä, kuinka itsensä ymmärrettäväksi tekemisessä diskurssien eri ulottuvuuksia ja merkityssisältöjä nivotaan toisiinsa vaihtelevin tavoin erilaisissa puheyhteyksissä.
Tutkimusaineiston muodostaa vuosina 2005-2008 tehdyt puolistrukturoidut haastattelut (N=18). Haastattelujen runkona olivat työtä, perhearkea, vapaa-aikaa ja elämäntyylillisiä valintoja koskevat teemat. Aineiston analysoinnin metodina on sovellettu diskurssianalyysiä, jolloin analysointi kohdentuu haastateltavien kielenkäytön variaatioihin eri konteksteissa.
Tutkimus etsii vastauksia kahteen kysymykseen: mitä ovat ne puhetavat, joita haastateltavat käyttävät pohtiessaan elämäänsä ja selostaessaan omia työn ja vanhemmuuden yhdistämiseen liittyviä valintojaan ja miten haastateltavat nivovat kyseiset puhetavat toisiinsa punnitessaan ja perustellessaan omia valintojaan.
Aineiston analysointi nosti esiin viisi vahvasti kulloiseenkin puhekontekstiin sidoksissa olevaa puhetapaa: puhe perhearjen pyörittämisestä, kriittinen työelämä-/urapuhe, lasten liikuntaharrastuspuhe, perhekulttuurisia ja elämäntyylillisiä erotteluja ja preferenssejä esiin tuova puhe sekä työ/ura–perhesuhteen kipupisteitä menneessä ajassa reflektoiva puhe. Tulkintani mukaan näistä analysoinnissa erottuneista tilannesidonnaisista puhetavoista voidaan tunnistaa kolme julkisesti käytettävää yleisempää diskurssia: a) hyvän vanhemmuuden diskurssi, b) äitiysdiskurssi ja c) ura- ja työelämädiskurssi.
Hyvän vanhemmuuden diskurssin käyttäminen rakentuu pitkälti sen vastinpariin, huonoon vanhemmuuteen liitettävistä yleisistä käsityksistä, mikä luo diskurssiin perustavanlaatuisen jännitteen. Vanhemmuusdiskurssissa ylläpidetään lukuisia erityyppisiä vastakkainasetteluja ja kategorisointeja, ja kiistely vanhempien ja lasten yhteisen ajanvieton erilaisista toteutustavoista on tulkittavissa diskurssin pysyväluonteiseksi ja siten perustavanlaatuiseksi jännitteeksi.
Äitiysdiskurssi taipuu eri suuntiin rönsyileväksi naissukupuolta määrittäväksi diskurssiksi. Se pitää sisällään muun muassa työn ja äitiyden yhdistämiseen liittyviä kiistoja ja merkityksenantoja sekä normatiivisia ja moraalisesti latautuneita käsityksiä hyvästä äitiydestä. Äitiysdiskurssissa muotoillaan ja tarkennetaan perheellisten naisten vastuita ja asemaa lastenhoidossa ja esimerkiksi uramarkkinoilla. Äitiysdiskurssi juontaa juurensa perinteisen äidin roolista, jossa lasten- ja kodinhoito määrittyy korostetusti äidin elämän keskiöön. Tässä ajassa diskurssille tyypillistä on sen pirstoutuminen ja reagointi erilaisiin ajassa muuttuviin äitiyden ilmiöihin ja trendeihin.
Ura- ja työelämädiskurssia voitaneen pitää yhtenä ajassamme eniten käytettynä diskurssina. Tämä diskurssi sisältää etenkin uraan liittyviä merkityksiä ja oletuksen urastaan kiinnostuneista työntekijöistä, jotka ovat halukkaita omaksumaan uudenlaisia taitoja ja työelämärooleja jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Uradiskurssin ei kuitenkaan katsota viittaavan pelkästään näin rajalliseen näkökulmaan, vaan uradiskurssiin vedotaan myös puheessa, jossa yksilö perustelee työelämävalintojaan itsensä kehittämisen eetoksen ulkopuolelta. Silloin korostuu orientoitumistapa, jossa työ merkitsee elämässä vain tavallista työntekoa (vrt. engl. job) eikä esimerkiksi tavoitteellista ja kunnianhimoista uralla kehittymistä. Ura- ja työelämädiskurssiin ihmiset osallistuvat samassa puheavaruudessa, joskin he hyödyntävät sitä yksilöllisistä motiiveistaan käsin.
Näiden diskurssien esiin nousemisen katson ylittävän tutkimuskohtaiset sekä haastattelutilanteen ja haastateltavien elämäntilanteiden asettamat rajoitukset. Oletan, että nämä kolme diskurssia tulisivat esille, vaikka haastatteluja olisi tehty merkittävästi enemmän tai haastateltavina olisi ollut sosiaalisilta taustoiltaan kirjavampi joukko naisia.
Tutkimustuloksia tarkastellaan tiivistettyinä diskursseina ja myös niiden erilaisina kombinaatioina. Tämä ilmenee sekä yksilökohtaisissa että yleisemmin käytetyissä erilaisissa tavoissa nivoa yhteen edellä kuvattuja diskursseja omaa elämää koskevien valintojen perusteluissa. Yleisemmin tulokset kertovat myös siitä, kuinka itsensä ymmärrettäväksi tekemisessä diskurssien eri ulottuvuuksia ja merkityssisältöjä nivotaan toisiinsa vaihtelevin tavoin erilaisissa puheyhteyksissä.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [5014]