Kansalliset parlamentit toissijaisuusperiaatteen valvojina Euroopan unionin lainsäädäntömenettelyssä – Eduskunnan hyödyntämättömät mahdollisuudet suvereenisuutensa vartioinnissa

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan kansallisten parlamenttien asemaa toissijaisuusperiaatteen valvonnassa EU:n lainsäädäntömenettelyn kontekstissa. Toissijaisuusperiaate on EU:n ja jäsenvaltioiden välistä toimivallanjakoa määrittelevä periaate, joka on perusteltu tutkimuskohde jatkuvasti syventyvän Euroopan integraation vuoksi. EU:n toimivallan kasvu vaikuttaa erityisesti kansallisten parlamenttien asemaan, kuten myös Suomessa perustuslain 3 §:n mukaisen eduskunnan lainsäädäntövallan toteutumiseen. Kansallisten parlamenttien lainsäädäntövallan menetyksiä pyrittiin paikkaamaan EU:ssa vuoden 2009 Lissabonin sopimuksen myötä voimaan tulleilla oikeudellisilla uudistuksilla, jotka kiinnittivät kansalliset parlamentit toissijaisuusperiaatteen valvontaan niin sanotun ennakkovaroitusjärjestelmän kautta.

Tutkimuskysymyksenä tässä tutkielmassa on, millaiset oikeudelliset lähtökohdat kansallisille parlamenteille on luotu EU:n lainsäädäntömenettelyä koskevassa toissijaisuusperiaatteen valvonnassa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan tapausesimerkinomaisesti, kuinka eduskunta suhtautuu sille annettuihin valvontaoikeuksiin ja otetaan kantaa siihen, miksi sen pitäisi hyödyntää sille annettuja oikeuksia toissijaisuusperiaatteen valvonnassa niin unionin kuin kansallisen normiston puitteissa. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa eduskunnalle tutkimustietoa siitä, kuinka se pysyy turvaamaan omaa suvereenisuuttaan voimassa olevan oikeuden kautta. Tutkimus rakentuu sekä tyypillisemmälle lainopilliselle tarkastelulle, jossa määritellään toissijaisuusperiaatteen valvontaan liittyviä oikeudellisia raameja, että poliittisemmalle näkökulmalle, jossa otetaan huomioon oikeudellisten lähtökohtien lisäksi toissijaisuusperiaatteeseen liittyvä tosiasiallinen toiminta. Valvontajärjestelmän tarkastelussa painottuu ennakollinen valvonta, sillä toissijaisuusperiaatteeseen liittyvien poliittisten piirteiden vuoksi periaate soveltuu melko huonosti tuomioistuinvalvonnalle.

Tutkimuksessa tullaan johtopäätöksiin siitä, että toissijaisuusperiaatteen määrittelyyn liittyy problematiikkaa eri toimijoiden kesken, mikä asettaa laajoja haasteita valvontajärjestelmän toimivuudelle. Kansallisten parlamenttien EU-oikeudellisen aseman vahvistamisen myönteisinä seurauksina voidaan kuitenkin nähdä läheisyysperiaatteen vahvistuminen, päätöksenteon legitimiteetin parantuminen sekä jäsenvaltioiden paremmat mahdollisuudet pitää omasta lainsäädäntövallastaan kiinni. Lisäksi voidaan todeta, että eduskunta jättää käyttämättä potentiaaliaan passiivisella suhtautumisella sille tarjottuihin suoriin, EU-tasoisiin vaikuttamisen keinoihin