Luontoympäristön käyttö tunnesäätelyssä: epäsuorat yhteydet emotionaaliseen hyvinvointiin ja elämäntyytyväisyyteen

Abstract

Ympäristösäätely eli tiettyyn paikkaan meneminen tunteiden säätelyn keinona on vähän tutkittu aihe. Mielipaikkaan menemistä ja kaupungilla tai luonnossa kävelyä käytetään tunnesäätelyyn jonkin verran ja kohtalaisella menestyksellä. Luontoympäristöjä on pidetty urbaaneja kohteita lupaavampina paikkoina tehokkaaseen tunnesäätelyyn, sillä luonnossa oleminen laskee stressiä, palauttaa tarkkaavuusresursseja ja lisää positiivisia tunteita enemmän kuin kaupungissa oleskelu. Onnistunut luontosäätely voi eri teorioiden perusteella parantaa myös muuta tunnesäätelyä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa ympäristösäätelyn yhteyksiä muihin tunnesäätelykeinoihin ja selvittää, välittävätkö muut tunnesäätelykeinot luontosäätelyn hyvinvointivaikutuksia.

Tutkimus perustui kyselyaineistoon, joka käsitti 507 henkilöä (372 naista) 9 eri maasta, ja tutkittavat olivat pääosin nuoria korkeakouluopiskelijoita (mediaani-ikä 23 vuotta). Tunnesäätelytapojen tehokkuutta mitattiin Measure Of Affect Regulation Styles- kyselyllä, koettua elämäntyytyväisyyttä Satisfaction With Life Scale -kyselyllä ja emotionaalista hyvinvointia Rand 36-Item Health Survey -kyselyn osamittarilla. Tunnesäätelykeinot jaoteltiin aiemman tutkimuksen perusteella luontosäätelyn, urbaanin sääntelyn, ongelmasuuntautuneen toiminnan, positiivisen ajattelun sekä vetäytymisen ja huomion siirtämisen kategorioihin. Luontosäätelyn ja urbaanin säätelyn yhteyksiä muihin tunnesäätelykeinoihin sekä hyvinvointimuuttujiin tutkittiin korrelaatiotaulukolla, ja muiden tunnesäätelykeinojen välittäviä vaikutuksia luontosäätelyn ja urbaanin sääntelyn hyvinvointiyhteyksiin tarkasteltiin mediaatioanalyysien avulla.

Luontosäätely ja urbaani säätely olivat yhtä voimakkaasti positiivisessa yhteydessä muihin tunnesäätelykeinoihin sekä hyvinvointimuuttujiin. Poikkeuksen muodosti emotionaalinen hyvinvointi, jossa yhteyttä luontosäätelyyn ei ollut ja yhteys urbaaniin sääntelyn oli negatiivinen. Mediaatiotarkasteluissa sekä ongelmasuuntautunut toiminta että positiivinen ajattelu välittivät luontosäätelyn yhteyttä elämäntyytyväisyyteen, ja efekti oli samanlainen myös urbaanin sääntelyn kohdalla. Ongelmasuuntautunut toiminta muodosti epäsuoran vaikutuspolun luontosäätelyn ja emotionaalisen hyvinvoinnin välille, kuten myös urbaanin sääntelyn ja emotionaalisen hyvinvoinnin välille. Kaiken kaikkiaan luontosäätelyä pidettiin tehokkaampana tunnesäätelykeinona kuin urbaania sääntelyä, mutta hajonta tehokkuudessa oli suurta.

Tulokset kyseenalaistavat käsityksen, jonka mukaan luontoympäristöllä on lähtökohtaisesti elvyttävämpi vaikutus kuin rakennetulla ympäristöllä, ja tukevat mielipaikkatutkimuksen ajatusta ympäristön subjektiivisen miellyttävyyden tärkeydestä. Jatkotutkimuksissa ympäristösäätelyn vaikutuksia muuhun tunnesäätelyyn olisi mielekästä tutkia pitkittäisasetelmalla, ja säätely-ympäristöjä voisi erotella binääristä luonto-kaupunki-jaottelua tarkemmin.