Turvapaikanhakijan vakaumuksen aitouden arviointi ja siihen liittyvät ihmisoikeushaasteet
Paavilainen, Emmi (2020)
2020
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-08-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202006236192
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202006236192
Tiivistelmä
Vakaumuksen aitouden arviointi tulee turvapaikkamenettelyssä ajankohtaiseksi silloin, kun kansainvälistä suojelua haetaan uskonnollisen vakaumuksen perusteella. YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n ohjeistuksen mukaan henkilökohtaisen uskottavuuden arviointi on erityisen olennaista silloin, kun turvapaikan peruste on syntynyt kohdemaassa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten uskonnollisen vakaumuksen aitoutta Suomessa selvitetään sekä kysytään, millaisia ihmisoikeushaasteita prosessiin liittyy.
Niin kansainvälisessä kun kansallisessakin oikeudessa vakiintuneen palautuskiellon periaatteen mukaan ketään ei saa palauttaa sellaiselle alueelle, jossa henkilöä uhkaa vaino tai epäinhimillinen kohtelu. Kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus selvittää tarpeeksi perusteellisesti, täyttyvätkö edellytykset turvapaikalle. Silloin kun perusteena turvapaikkahakemukselle on uskonnollinen vakaumus, keskeisin tietolähde on hakijan oma kertomus asiasta. Viranomainen arvioi hakijan henkilökohtaista uskottavuutta tarkastelemalla tapausta kokonaisuutena.
Turvapaikkamenettely tältä osin on herättänyt huolen siitä, että maahanmuuttoviranomaisilla ei ole tarvittavaa asiantuntemusta uskonnollisen vakaumuksen aitouden arviointiin. Siinä missä asevelvollisten vakaumuksen arvioinnista siviilipalveluksen yhteydessä luovuttiin jo 1980-luvun puolivälissä mahdottomana, turvapaikanhakijan vakaumuksen aitoutta arvioi edelleen vain yksittäinen Maahanmuuttoviraston virkamies. Vaikuttaa siltä, että turvapaikanhakijaa koskee erityisen aitouden vaatimus, jolloin myös vakaumuksen odotetaan olevan erityisen vakaa ja syvällinen.
Tässä tutkielmassa tunnistetaan vakaumuksen aitouden arvioinnin ihmisoikeushaasteiksi ainakin uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden turvaaminen. Ihmisoikeudet kytkeytyvät edelleen osittain kansalaisuuteen. Siinä missä kansalaiset voivat olla vakaumuksessaan häilyviä ja harjoittaa uskoaan vapaasti, turvapaikanhakijan saatetaan odottaa muokkaavan käytöstään vainon ehkäisemiseksi. Turvapaikahakijalle myönnettävän uskonnonvapauden laajuus kertoo siitä, miten tärkeinä ihmisoikeuksia ylipäänsä yhteiskunnassamme pidetään.
Niin kauan kun maahanmuuttoa halutaan rajoittaa, kansainvälistä suojelua hakevien turvapaikan perusteiden tutkiminen on tarkoituksenmukaista. Menettely tulisi kuitenkin tehdä mahdollisimman hyvin, jotta ketään ei palautettaisi epäinhimillisiin olosuhteisiin. Se, millä keinoin turvapaikkamenettelyn legitimiteettiä parannetaan, on arvovalinta. Turvapaikkapolitiikka on altis muutoksille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Eurooppalaista ja kotimaista turvapaikkamenettelyä tulisi strategisella otteella kehittää siten, että lähtökohtana on ihmisarvon kunnioittaminen.
Niin kansainvälisessä kun kansallisessakin oikeudessa vakiintuneen palautuskiellon periaatteen mukaan ketään ei saa palauttaa sellaiselle alueelle, jossa henkilöä uhkaa vaino tai epäinhimillinen kohtelu. Kansallisilla viranomaisilla on velvollisuus selvittää tarpeeksi perusteellisesti, täyttyvätkö edellytykset turvapaikalle. Silloin kun perusteena turvapaikkahakemukselle on uskonnollinen vakaumus, keskeisin tietolähde on hakijan oma kertomus asiasta. Viranomainen arvioi hakijan henkilökohtaista uskottavuutta tarkastelemalla tapausta kokonaisuutena.
Turvapaikkamenettely tältä osin on herättänyt huolen siitä, että maahanmuuttoviranomaisilla ei ole tarvittavaa asiantuntemusta uskonnollisen vakaumuksen aitouden arviointiin. Siinä missä asevelvollisten vakaumuksen arvioinnista siviilipalveluksen yhteydessä luovuttiin jo 1980-luvun puolivälissä mahdottomana, turvapaikanhakijan vakaumuksen aitoutta arvioi edelleen vain yksittäinen Maahanmuuttoviraston virkamies. Vaikuttaa siltä, että turvapaikanhakijaa koskee erityisen aitouden vaatimus, jolloin myös vakaumuksen odotetaan olevan erityisen vakaa ja syvällinen.
Tässä tutkielmassa tunnistetaan vakaumuksen aitouden arvioinnin ihmisoikeushaasteiksi ainakin uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden turvaaminen. Ihmisoikeudet kytkeytyvät edelleen osittain kansalaisuuteen. Siinä missä kansalaiset voivat olla vakaumuksessaan häilyviä ja harjoittaa uskoaan vapaasti, turvapaikanhakijan saatetaan odottaa muokkaavan käytöstään vainon ehkäisemiseksi. Turvapaikahakijalle myönnettävän uskonnonvapauden laajuus kertoo siitä, miten tärkeinä ihmisoikeuksia ylipäänsä yhteiskunnassamme pidetään.
Niin kauan kun maahanmuuttoa halutaan rajoittaa, kansainvälistä suojelua hakevien turvapaikan perusteiden tutkiminen on tarkoituksenmukaista. Menettely tulisi kuitenkin tehdä mahdollisimman hyvin, jotta ketään ei palautettaisi epäinhimillisiin olosuhteisiin. Se, millä keinoin turvapaikkamenettelyn legitimiteettiä parannetaan, on arvovalinta. Turvapaikkapolitiikka on altis muutoksille niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Eurooppalaista ja kotimaista turvapaikkamenettelyä tulisi strategisella otteella kehittää siten, että lähtökohtana on ihmisarvon kunnioittaminen.