Viranomaisharkinnan oikeudelliset reunaehdot toimeentulotukea myönnettäessä
Vatanen, Krista (2020)
2020
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-08-27
Julkaisun pysyvä osoite on
http://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202006176143
http://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202006176143
Tiivistelmä
Pro Gradu- tutkielma käsittelee viranomaisharkinnan oikeudellisia reunaehtoja toimeentulotukea myönnettäessä. Tutkimustehtävänä on aluksi selvittää, mitä harkinta tarkoittaa toimeentulotuen päätöksenteossa. Varsinainen päätutkimuskysymys on vastata siihen, mitkä eri oikeusnormit ohjaavat ja rajoittavat viranomaisen päätöksentekoa toimeentulotukea myönnettäessä? Toimeentulotuki on viimesijainen taloudellinen tuki, ja se jakautuu perustoimeentulotukeen, sekä täydentävään- ja ehkäisevään toimeentulotukeen. Tämä tutkielma on rajattu pääasiassa koskemaan perustoimeentulotukea. Perustoimeentulotuen päätöksenteko kuuluu Kansaneläkelaitokselle.
Viranomaisen harkintaa toimeentulotuen päätöksenteossa rajoittaa vahvasti perus- ja ihmisoikeudet. Perustuslain (731/1999) 19.1 §:ssä on turvattu jokaiselle, joka ei kykene itse hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, oikeus välttämättömään toimeentuloon. Perustuslain lisäksi kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvataan riittävää toimeentuloa. Laki toimeentulotuesta (1412/1997) täydentää perustuslain 19.1 §:ssä turvattua oikeutta ja säätelee tarkemmin toimeentulotuen myöntämisen edellytykset. Edellytysten täyttyessä toimeentulotukea on myönnettävä, eikä viranomaisella ole harkintaa sen suhteen, myöntääkö tukea vai ei.
Vaikka toimeentulotuen saamisen edellytykset on tarkoin määrätty laissa, toimeentulotukilaki on jätetty melko joustavaksi ja se sisältää huomattavan määrän pykäliä, jossa viranomaiselle on jätetty harkintavaltaa. Harkinnan keinoin on pyritty mahdollistamaan yksilöllisten tilanteiden huomioiminen ja viimesijaisen taloudellisen turvan takaaminen. Viranomaisen harkintaa ohjaavat kuitenkin esimerkiksi hallinnon oikeusperiaatteet sekä sosiaalihuollon oikeusperiaatteet.
Viranomaisen harkintaa toimeentulotuen päätöksenteossa rajoittaa vahvasti perus- ja ihmisoikeudet. Perustuslain (731/1999) 19.1 §:ssä on turvattu jokaiselle, joka ei kykene itse hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, oikeus välttämättömään toimeentuloon. Perustuslain lisäksi kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvataan riittävää toimeentuloa. Laki toimeentulotuesta (1412/1997) täydentää perustuslain 19.1 §:ssä turvattua oikeutta ja säätelee tarkemmin toimeentulotuen myöntämisen edellytykset. Edellytysten täyttyessä toimeentulotukea on myönnettävä, eikä viranomaisella ole harkintaa sen suhteen, myöntääkö tukea vai ei.
Vaikka toimeentulotuen saamisen edellytykset on tarkoin määrätty laissa, toimeentulotukilaki on jätetty melko joustavaksi ja se sisältää huomattavan määrän pykäliä, jossa viranomaiselle on jätetty harkintavaltaa. Harkinnan keinoin on pyritty mahdollistamaan yksilöllisten tilanteiden huomioiminen ja viimesijaisen taloudellisen turvan takaaminen. Viranomaisen harkintaa ohjaavat kuitenkin esimerkiksi hallinnon oikeusperiaatteet sekä sosiaalihuollon oikeusperiaatteet.