"I wondered what I could possibly tell them about suffering" : Miten kroonista kipua kerronnallistetaan?
Strömberg, Siru (2020)
Strömberg, Siru
2020
Kirjallisuustieteen kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Literary Studies
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-06-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202006096007
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202006096007
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani kroonisen kivun kerronnallistamista eli sitä, millaisia kertomuksia kroonisesta kivusta kärsivien ihmisten kokemuksista syntyy. Työn tarkoituksena on osoittaa, mikä tekee kroonisen kivun kertomuksesta uniikin ja erityislaatuisen jo aiemmin kirjallisuudessa esitettyjen sairauskertomusten mallitari-noiden joukossa. Teen tämän vertailemalla Arthur W. Frankin The Wounded Storyteller-teoksessa (1995) ja Anna Leimumäen ”Kuinka kokemuksesta voi kertoa?” -artikkelissa (2012) esitettyjä sairauskertomusten malleja kroonisesta kivuista kertovien blogien teksteihin. Analysoin kohdetekstejä narratologian menetelmin pyrkien osoittamaan yhtäläisyyksiä ja eroja kroonisen kivun kertomusten sekä eri mallitarinoiden rakentumisen välillä.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kerronnallinen lääketiede: tieteenala, joka hyödyntää kertomuksellisuutta lääketieteellisessä koulutuksessa, tutkimuksessa ja kliinisessä työssä. Tieteenalan tavoitteena on lisätä hoitavan henkilön kykyä tunnistaa, sisäistää ja tulkita sairauden kertomuksia, jotta potilaat saisivat vaikuttavampaa hoitoa. Krooninen kipu on alidiagnosoitu ja -hoidettu sairaus, josta kärsii kaksikymmentä prosenttia maailman väestöstä. Kroonisesta kivusta tiedetään toistaiseksi verrattain vähän. Kirjallisuudessa kroonista kipua on tutkittu lähinnä psykologian ja sosiologian näkökulmista, mutta kirjallisuustieteen alalla tutkimusta aiheesta ei ole juuri tehty. Tämän vuoksi tutkimusaihe luo oivan tilaisuuden syventää kirjallisuustieteen ja lääketieteen välistä suhdetta.
Toisessa luvussa esittelen tutkimuksen viitekehyksen ja teoreettisen taustan. Analysoin aineistoa kertomuksentutkimuksen eli narratologian menetelmin. Oppialana narratologia on laaja ja moniulotteinen, joten tutkimuksen pitämiseksi tiiviinä tarkastelen kipukertomuksia H. Porter Abbottin The Cambridge Introduction to Narrative-teoksessa (2008) esittelemien käsitteiden ja ilmiöiden avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen hahmottamiseksi teen katsauksen kerronnallisen lääketieteen tieteenalaan tiivistäen sen lähtökohdat, tavoitteet ja keskeiset kirjallisuustieteelliset metodit. Kerronnallinen lääketiede luo viitekehyksen Arthur W. Frankin ja Anna Leimumäen esittelemille sairauskertomusten mallitarinoille, joiden keskeiset ominaisuudet erittelen teoriaosuudessa.
Kolmannessa luvussa tarkastelen kroonisen kivun kertomuksen mallia ja sen ominaisuuksia. Ensimmäisessä alaluvussa tarkastelen kipukertomusta Abbottin narratologian teorian avulla, ja erittelen kertomuksen komponentteja sekä niiden ominaisuuksia. Toisessa alaluvussa vertailen blogitekstien kipukertomuksia aiemmin esiteltyihin sairauskertomusten mallitarinoihin ja perustelen, miksi kipukertomus ei ilmennä näitä aiemmin määriteltyjä mallitarinoita. Lopuksi tarkastelen kahden kertomusta määrittävän ilmiön, koherenssin ja ajallisuuden, rakentumista kipukertomuksissa. Koherenssi mahdollistaa yhteisymmärryksen kertojan ja kuulijan välillä, mutta kiputarinoissa tämä koherenssi usein rikkoutuu. Ensimmäisessä alaluvussa käsittelen ajallisuutta ja osoitan, miten potilaan oma kyvyttömyys hahmottaa ja hallita aikaa ulottuu myös kerrottuun aikaan. Toisessa alaluvussa käsittelen muistamista ja tulevaisuuden kertomista. Kivun ja sairauden aiheuttama epävarmuus näyttäytyy potilaan elämässä kyvyttömyytenä katsoa sekä menneeseen että tulevaan, mikä vaikuttaa myös kerrotun tarinan koherenssiin. Kun kerrotun tarinan lähtöodotukset ja loppuratkaisu eivät kohtaa, sekä kuulijan että kertojan edellytykset löytää tarinan merkitys heikentyvät.
Johtopäätökseni on, että kroonisen kivun kertomuksella on oma erityinen paikkansa sairauskertomusten joukossa. Sen sijaan että kroonisen kivun kertomus nähtäisiin siistin lopun saavana tarinana sairaudesta, tulisi kroonista kipua tarkastella potilaan elämäntarinaan vaikuttavana ja muokkaavana tekijänä.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii kerronnallinen lääketiede: tieteenala, joka hyödyntää kertomuksellisuutta lääketieteellisessä koulutuksessa, tutkimuksessa ja kliinisessä työssä. Tieteenalan tavoitteena on lisätä hoitavan henkilön kykyä tunnistaa, sisäistää ja tulkita sairauden kertomuksia, jotta potilaat saisivat vaikuttavampaa hoitoa. Krooninen kipu on alidiagnosoitu ja -hoidettu sairaus, josta kärsii kaksikymmentä prosenttia maailman väestöstä. Kroonisesta kivusta tiedetään toistaiseksi verrattain vähän. Kirjallisuudessa kroonista kipua on tutkittu lähinnä psykologian ja sosiologian näkökulmista, mutta kirjallisuustieteen alalla tutkimusta aiheesta ei ole juuri tehty. Tämän vuoksi tutkimusaihe luo oivan tilaisuuden syventää kirjallisuustieteen ja lääketieteen välistä suhdetta.
Toisessa luvussa esittelen tutkimuksen viitekehyksen ja teoreettisen taustan. Analysoin aineistoa kertomuksentutkimuksen eli narratologian menetelmin. Oppialana narratologia on laaja ja moniulotteinen, joten tutkimuksen pitämiseksi tiiviinä tarkastelen kipukertomuksia H. Porter Abbottin The Cambridge Introduction to Narrative-teoksessa (2008) esittelemien käsitteiden ja ilmiöiden avulla. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen hahmottamiseksi teen katsauksen kerronnallisen lääketieteen tieteenalaan tiivistäen sen lähtökohdat, tavoitteet ja keskeiset kirjallisuustieteelliset metodit. Kerronnallinen lääketiede luo viitekehyksen Arthur W. Frankin ja Anna Leimumäen esittelemille sairauskertomusten mallitarinoille, joiden keskeiset ominaisuudet erittelen teoriaosuudessa.
Kolmannessa luvussa tarkastelen kroonisen kivun kertomuksen mallia ja sen ominaisuuksia. Ensimmäisessä alaluvussa tarkastelen kipukertomusta Abbottin narratologian teorian avulla, ja erittelen kertomuksen komponentteja sekä niiden ominaisuuksia. Toisessa alaluvussa vertailen blogitekstien kipukertomuksia aiemmin esiteltyihin sairauskertomusten mallitarinoihin ja perustelen, miksi kipukertomus ei ilmennä näitä aiemmin määriteltyjä mallitarinoita. Lopuksi tarkastelen kahden kertomusta määrittävän ilmiön, koherenssin ja ajallisuuden, rakentumista kipukertomuksissa. Koherenssi mahdollistaa yhteisymmärryksen kertojan ja kuulijan välillä, mutta kiputarinoissa tämä koherenssi usein rikkoutuu. Ensimmäisessä alaluvussa käsittelen ajallisuutta ja osoitan, miten potilaan oma kyvyttömyys hahmottaa ja hallita aikaa ulottuu myös kerrottuun aikaan. Toisessa alaluvussa käsittelen muistamista ja tulevaisuuden kertomista. Kivun ja sairauden aiheuttama epävarmuus näyttäytyy potilaan elämässä kyvyttömyytenä katsoa sekä menneeseen että tulevaan, mikä vaikuttaa myös kerrotun tarinan koherenssiin. Kun kerrotun tarinan lähtöodotukset ja loppuratkaisu eivät kohtaa, sekä kuulijan että kertojan edellytykset löytää tarinan merkitys heikentyvät.
Johtopäätökseni on, että kroonisen kivun kertomuksella on oma erityinen paikkansa sairauskertomusten joukossa. Sen sijaan että kroonisen kivun kertomus nähtäisiin siistin lopun saavana tarinana sairaudesta, tulisi kroonista kipua tarkastella potilaan elämäntarinaan vaikuttavana ja muokkaavana tekijänä.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8709]