The Technologization of European Union Border Control : Political Agency Steering Societally Significant Practices
Lehtonen, Pinja (2020)
Lehtonen, Pinja
Tampere University
2020
Hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme of Administrative Sciences, Economics and Business Administration and Political Sciences
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2020-06-30
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1591-7
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1591-7
Tiivistelmä
Tämä kokoomaväitöskirja tutkii poliittista toimijuutta, joka muovaa automatisoituun rajatarkastukseen liittyvää politiikkaa ja siitä seuraavia poliittisia käytäntöjä Euroopan unionissa (EU). Väitöskirja koostuu artikkeleista, joissa tutkimme kansanedustajien ja valiokuntatyössä kuultujen asiantuntijoiden subjektiivista suhtautumista rajavalvonnan teknologisointiin ja digitalisointiin. Euroopan komissio on ajanut rajavalvonnan automatisointia ja yhdenmukaistamista vapaan liikkuvuuden Schengen-alueella, mikä motivoi tutkimaan aihetta. Komissio argumentoi yhdenmukaisten, sähköisten, automaattisten rajanvalvontajärjestelmien puolesta. Näissä järjestelmissä käytetään arkaluonteisia biometrisiä tunnisteita, kuten sormenjälkiä, jotka on tallennettu sähköisen passin siruun. Niiden tarkoituksena on nopeuttaa suurten matkustajamäärien rajatarkastusta ja samalla keskittää rajavalvojien huomio ”vaarallisiin” matkustajiin.
Automaattinen rajavalvonta on osa suurempaa yhteiskunnallista kehityskulkua, jossa valvonta muuttuu fyysisestä prosessista yhä monimutkaisemmaksi tietoteknologian avulla toimivaksi, henkilötietoja suuressa määrin hyödyntäväksi valvontakoneistoksi. EU:n rajavalvonta ilmentää hyvin tällaista toimintatapaa: se pyrkii arvioimaan matkustajien mahdollista vaarallisuutta ennen kuin he matkustavat keräämällä ja analysoimalla suuria määriä matkustajien henkilökohtaisia tietoja. Riskiarvioita johdetaan tietorekistereistä, joihin on tallennettu tietoja ruokavalioista iiriskuviin. Tätä tarvitsee tarkastella kriittisesti – monen alan toimijoita, kuten valtioita, saattaa esimerkiksi myöhemmin houkuttaa käyttää tietoja muuhun tarkoitukseen, kuin mihin ne on alun perin kerätty. EU:ssa kaavaillaan parhaillaan, että esimerkiksi kansalliset poliisivoimat saisivat pääsyn rajanylityksen sormenjälkitietokantoihin ratkaistakseen vakaviksi määriteltyjä rikoksia ja torjuakseen terrorismia. Kun tietojen käyttöä laajennetaan tällä tavalla, se voi koitua vaaraksi esimerkiksi vähemmistöille tai valtaapitävien vastustajille, sillä yhteiskuntien olosuhteet muuttuvat, mutta henkilötiedot pysyvät rekistereissä.
Väitöskirjan kaksi ensimmäistä artikkelia selvittävät, millaisia rajavalvontaautomaattien ja rajavalvonnan toimintatapojen tulisi olla, jotta ne nauttisivat poliittista kannatusta. Tutkimme ensimmäisessä artikkelissa suomalaisten poliitikkojen ja valiokuntatyöskentelyssä kuultujen asiantuntijoiden näkemyksiä aiheesta. Toisessa vertailemme neljän EU-maan vastaavien toimijoiden näkemyksiä. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin jäsenvaltioiden näkökulmasta. Aiempi tutkimus on myös usein jäänyt melko teoreettiseksi, ja siksi tutkimme käytäntöjä empiirisesti ja kokeellisesti. Väitöskirjan uutuusarvoa lisää se, että tämä politiikanala ja politiikkaa toimeenpanevat teknologiat ovat jokseenkin uusia eikä niitä ole vielä tutkittu kattavasti yhteiskunnallisesta ja poliittisesta näkökulmasta.
Kolmannessa artikkelissa luodaan niin ikään uutta tietoa: tutkimme sitä, millaisin tavoin vammaiset henkilöt pitäisi ottaa huomioon, kun teknologisia rajanvalvontajärjestelmiä kehitetään EU:ssa. Neljännessä artikkelissa taas käsitellään laajempaa ja abstraktimpaa kysymystä siitä, miten kansainvälisen politiikan tieteenalalla tulisi tutkia (poliittista) subjektiivista toimijuutta ylipäätään. Siinä yhdistetään tuore kansainvälisen politiikan ontologiahanke, Alexander Wendtin (2015) kvanttilainen todellisuuskäsitys ja väitöskirjan muissa artikkeleissa käytetty tutkimusmenetelmä, Q-metodologia.
Väitöskirja painottuu empiiriseen, kokeelliseen tutkimukseen. Sen kolme ensimmäistä artikkelia raportoivat Q-metodologialla, kyselytutkimuksella ja haastatteluilla keräämämme aineiston analyysiä. Työssä suhtaudutaan kriittisesti ”nojatuolitutkimukseen”, jota (EU:n) rajavalvonnan tutkimus usein on. Silti siinä tunnustetaan aiemman kriittisen turvallisuustutkimuksen tärkeät eettiset argumentit ja teoreettiset löydökset. Kiinnostus empiiriseen tutkimukseen toistuu myös neljännessä artikkelissa, joka esittää ajatuksia siitä, miten Wendtin ontologisia käsitteitä voitaisiin tuoda empiirisen tutkimuksen tasolle Q-metodologian avulla tulevaisuuden yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Väitöskirjan heuristinen tausta-ajatus on käytäntöihin suuntautuvassa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa. Tähän sisältyy sitoumuksia tiedontuotantoon kansainvälisen politiikan pragmatismin ja käytäntöteorian tavoin. Työssä kuitenkin myös kritisoidaan näitä tutkimusperinteitä, sillä niitä hyödyntävä tutkimus jää paradoksaalisesti usein käytäntöjen teorisoimisen ja kansainvälisen politiikan sisäisten teoriakamppailujen tasolle pääsemättä varsinaiseen käytäntöjen tutkimukseen.
Tutkimuksen tuloksina kahdessa ensimmäisessä artikkelissa ovat kolme erilaista katsantokantaa siitä, miten automaattista rajavalvontaa tulisi kehittää. Jälkimmäisen artikkelin tulokset ovat merkittävämpiä, sillä ensimmäinen on esitutkimus suomalaisille osallistujille, kun taas toinen vertailee poliittisia näkökantoja Espanjassa, Iso-Britanniassa, Romaniassa ja Suomessa. Toisen artikkelin loksista ilmenee, että poliittisten toimijoiden mielipiteet ovat riippuvaisia heidän puoluepoliittisesta katsomuksestaan eivätkä esimerkiksi kansallisuudesta. Ensimmäisen näkökannan (keskusta-)vasemmistolaisia kannattajia huolestuttivat mahdollinen kansalaisten perusoikeuksien loukkaaminen, oikeusturvan rikkominen ja teknokraattisten toimintatapojen haitat rajavalvonnassa. Toista näkökulmaa puolustivat (keskusta-)oikeistolaiset poliitikot, joiden mielestä teknologialla toimeenpantu rajavalvonta riskiprofilointeineen parantaa turvallisuutta ja rajavalvonnan tehokkuutta. Kolmatta näkemystä kannattivat euroskeptiset (ääri-)oikeistolaiset poliitikot. Näkemys perustuu populistisille argumentaatiotavoille, ja sen kannattajat olivat huolissaan maahanmuuton lisääntymisestä ja vaativat, että rajavalvonta-asiat järjestettäisiin kansallisella tasolla.
Kolmannen artikkelin tulokset puhuvat esteettömän suunnittelun puolesta rajavalvontateknologian kehittämisessä. Esteetön suunnittelutapa parantaisi matkustajien tasavertaisuutta ja samalla myös järjestelmien helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Esteettömyys olisi helposti toteutettavissa teknologiselta ja taloudelliselta kannalta. Artikkeli suosittaa, että vammaisten matkustajien esteetöntä pääsyä automaattiseen rajatarkastukseen tulisi vaatia, kun teknologiaa tilataan, ja haavoittuvaiset ryhmät, kuten vammaiset henkilöt, tulisi ottaa osaksi suunnitteluprosessia.
Neljännen artikkelin tulokset osoittavat, että Q-metodologian ja kvanttilaisen todellisuuskäsityksen yhdistäminen hyödyttäisi kansainvälisen politiikan subjektiivisen toimijuuden tutkimusta. Tällaista tutkimusta on tehty valitettavan vähän kansainvälisen politiikan alalla, vaikka käsitteitä ”kansainvälinen” ja ”politiikka” ei olisi olemassa ilman ihmisen toimijuutta. Metodologian ja kvanttiontologian yhteensopivuus – käytettiin sitä sitten todella todellisuuskäsityksenä, analogiana tai heuristiikkana – juontaa juurensa niiden yhtenevistä periaatteista koskien esimerkiksi mielen ja materian tilojen mittaamista ja siitä, että ne hylkäävät rationaalisen valinnan teorian ja uskovat toimijuuden luovuuteen.
Automaattinen rajavalvonta on osa suurempaa yhteiskunnallista kehityskulkua, jossa valvonta muuttuu fyysisestä prosessista yhä monimutkaisemmaksi tietoteknologian avulla toimivaksi, henkilötietoja suuressa määrin hyödyntäväksi valvontakoneistoksi. EU:n rajavalvonta ilmentää hyvin tällaista toimintatapaa: se pyrkii arvioimaan matkustajien mahdollista vaarallisuutta ennen kuin he matkustavat keräämällä ja analysoimalla suuria määriä matkustajien henkilökohtaisia tietoja. Riskiarvioita johdetaan tietorekistereistä, joihin on tallennettu tietoja ruokavalioista iiriskuviin. Tätä tarvitsee tarkastella kriittisesti – monen alan toimijoita, kuten valtioita, saattaa esimerkiksi myöhemmin houkuttaa käyttää tietoja muuhun tarkoitukseen, kuin mihin ne on alun perin kerätty. EU:ssa kaavaillaan parhaillaan, että esimerkiksi kansalliset poliisivoimat saisivat pääsyn rajanylityksen sormenjälkitietokantoihin ratkaistakseen vakaviksi määriteltyjä rikoksia ja torjuakseen terrorismia. Kun tietojen käyttöä laajennetaan tällä tavalla, se voi koitua vaaraksi esimerkiksi vähemmistöille tai valtaapitävien vastustajille, sillä yhteiskuntien olosuhteet muuttuvat, mutta henkilötiedot pysyvät rekistereissä.
Väitöskirjan kaksi ensimmäistä artikkelia selvittävät, millaisia rajavalvontaautomaattien ja rajavalvonnan toimintatapojen tulisi olla, jotta ne nauttisivat poliittista kannatusta. Tutkimme ensimmäisessä artikkelissa suomalaisten poliitikkojen ja valiokuntatyöskentelyssä kuultujen asiantuntijoiden näkemyksiä aiheesta. Toisessa vertailemme neljän EU-maan vastaavien toimijoiden näkemyksiä. Aihetta ei ole tutkittu aiemmin jäsenvaltioiden näkökulmasta. Aiempi tutkimus on myös usein jäänyt melko teoreettiseksi, ja siksi tutkimme käytäntöjä empiirisesti ja kokeellisesti. Väitöskirjan uutuusarvoa lisää se, että tämä politiikanala ja politiikkaa toimeenpanevat teknologiat ovat jokseenkin uusia eikä niitä ole vielä tutkittu kattavasti yhteiskunnallisesta ja poliittisesta näkökulmasta.
Kolmannessa artikkelissa luodaan niin ikään uutta tietoa: tutkimme sitä, millaisin tavoin vammaiset henkilöt pitäisi ottaa huomioon, kun teknologisia rajanvalvontajärjestelmiä kehitetään EU:ssa. Neljännessä artikkelissa taas käsitellään laajempaa ja abstraktimpaa kysymystä siitä, miten kansainvälisen politiikan tieteenalalla tulisi tutkia (poliittista) subjektiivista toimijuutta ylipäätään. Siinä yhdistetään tuore kansainvälisen politiikan ontologiahanke, Alexander Wendtin (2015) kvanttilainen todellisuuskäsitys ja väitöskirjan muissa artikkeleissa käytetty tutkimusmenetelmä, Q-metodologia.
Väitöskirja painottuu empiiriseen, kokeelliseen tutkimukseen. Sen kolme ensimmäistä artikkelia raportoivat Q-metodologialla, kyselytutkimuksella ja haastatteluilla keräämämme aineiston analyysiä. Työssä suhtaudutaan kriittisesti ”nojatuolitutkimukseen”, jota (EU:n) rajavalvonnan tutkimus usein on. Silti siinä tunnustetaan aiemman kriittisen turvallisuustutkimuksen tärkeät eettiset argumentit ja teoreettiset löydökset. Kiinnostus empiiriseen tutkimukseen toistuu myös neljännessä artikkelissa, joka esittää ajatuksia siitä, miten Wendtin ontologisia käsitteitä voitaisiin tuoda empiirisen tutkimuksen tasolle Q-metodologian avulla tulevaisuuden yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Väitöskirjan heuristinen tausta-ajatus on käytäntöihin suuntautuvassa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa. Tähän sisältyy sitoumuksia tiedontuotantoon kansainvälisen politiikan pragmatismin ja käytäntöteorian tavoin. Työssä kuitenkin myös kritisoidaan näitä tutkimusperinteitä, sillä niitä hyödyntävä tutkimus jää paradoksaalisesti usein käytäntöjen teorisoimisen ja kansainvälisen politiikan sisäisten teoriakamppailujen tasolle pääsemättä varsinaiseen käytäntöjen tutkimukseen.
Tutkimuksen tuloksina kahdessa ensimmäisessä artikkelissa ovat kolme erilaista katsantokantaa siitä, miten automaattista rajavalvontaa tulisi kehittää. Jälkimmäisen artikkelin tulokset ovat merkittävämpiä, sillä ensimmäinen on esitutkimus suomalaisille osallistujille, kun taas toinen vertailee poliittisia näkökantoja Espanjassa, Iso-Britanniassa, Romaniassa ja Suomessa. Toisen artikkelin loksista ilmenee, että poliittisten toimijoiden mielipiteet ovat riippuvaisia heidän puoluepoliittisesta katsomuksestaan eivätkä esimerkiksi kansallisuudesta. Ensimmäisen näkökannan (keskusta-)vasemmistolaisia kannattajia huolestuttivat mahdollinen kansalaisten perusoikeuksien loukkaaminen, oikeusturvan rikkominen ja teknokraattisten toimintatapojen haitat rajavalvonnassa. Toista näkökulmaa puolustivat (keskusta-)oikeistolaiset poliitikot, joiden mielestä teknologialla toimeenpantu rajavalvonta riskiprofilointeineen parantaa turvallisuutta ja rajavalvonnan tehokkuutta. Kolmatta näkemystä kannattivat euroskeptiset (ääri-)oikeistolaiset poliitikot. Näkemys perustuu populistisille argumentaatiotavoille, ja sen kannattajat olivat huolissaan maahanmuuton lisääntymisestä ja vaativat, että rajavalvonta-asiat järjestettäisiin kansallisella tasolla.
Kolmannen artikkelin tulokset puhuvat esteettömän suunnittelun puolesta rajavalvontateknologian kehittämisessä. Esteetön suunnittelutapa parantaisi matkustajien tasavertaisuutta ja samalla myös järjestelmien helppokäyttöisyyttä ja tehokkuutta. Esteettömyys olisi helposti toteutettavissa teknologiselta ja taloudelliselta kannalta. Artikkeli suosittaa, että vammaisten matkustajien esteetöntä pääsyä automaattiseen rajatarkastukseen tulisi vaatia, kun teknologiaa tilataan, ja haavoittuvaiset ryhmät, kuten vammaiset henkilöt, tulisi ottaa osaksi suunnitteluprosessia.
Neljännen artikkelin tulokset osoittavat, että Q-metodologian ja kvanttilaisen todellisuuskäsityksen yhdistäminen hyödyttäisi kansainvälisen politiikan subjektiivisen toimijuuden tutkimusta. Tällaista tutkimusta on tehty valitettavan vähän kansainvälisen politiikan alalla, vaikka käsitteitä ”kansainvälinen” ja ”politiikka” ei olisi olemassa ilman ihmisen toimijuutta. Metodologian ja kvanttiontologian yhteensopivuus – käytettiin sitä sitten todella todellisuuskäsityksenä, analogiana tai heuristiikkana – juontaa juurensa niiden yhtenevistä periaatteista koskien esimerkiksi mielen ja materian tilojen mittaamista ja siitä, että ne hylkäävät rationaalisen valinnan teorian ja uskovat toimijuuden luovuuteen.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]