Markkinaepävakauden pelkoa ja rahan lapioimisen inhoa Euroopan talouskriisiä ratkottaessa: Eduskunta eurokriisin näyttämönä – diskurssianalyysi puolueiden kriisistä esittämistä selitys- ja ratkaisumalleista sekä näiden pysyvyydestä ja muutoksesta välikysymyskeskusteluissa vuosina 2011–2015

Abstract

Asiat ovat sitä, miltä ne näyttävät. Näin voi kuulla todettavan varsin usein politiikasta puhuttaessa. Tämä pro gradu -tutkielma tutkii diskurssianalyysin keinoin, miltä asiat ovat näyttäneet Euroopan talouskriisin suhteen suomalaisessa puoluepoliittisessa keskustelussa, kun tarkastelun kohteena ovat eduskunnassa kriisistä käydyt välikysymyskeskustelut. Eurokriisin puhkeamista seuranneina vuosina käsiteltiin eduskunnassa kriisin aihepiiriin liittyen kaiken kaikkiaan kuusi välikysymystä, jotka ajallisesti sijoittuivat Kiviniemen, Kataisen ja Stubbin hallitusten kausille vuosina 2011–2015. Tutkielman aineistoksi on valikoitu tästä joukosta neljä välikysymystä vuosilta 2011, 2012, 2013 ja 2015 siten, että ne edustavat mahdollisimman kattavasti eri vaiheita kriisissä ja kriisinhoidossa sekä toisaalta puolueiden vaihtuneita asemia hallitus-oppositio-akselilla. Menetelmällisesti tutkielma perustuu lähtökohdiltaan analyyttiselle diskurssianalyysille, jolloin ilmiöiden saamien merkitysten tarkastelussa korostuu tiukka aineistolähtöisyys. Tarkempien tutkimuskysymysten asettamisessa on sovellettu Isabela ja Norman Fairclough’n näkemyksiä poliittisesta diskurssianalyysista, jossa tarkastelu kohdistuu erityisesti poliittisten linjausten taustalta löytyvään diskursiivisesti rakennettuun argumentaatioon. Fairclough ja Fairclough määrittelevät argumentin rekonstruoinnin aineistosta edellyttävän tiivistetysti sitä, että analyysissa tunnistetaan toimijakohtaisesti tehdyt tulkinnat päätöksentekotilanteen olosuhteista, tavasta käsittää ongelmalliseksi koettu tilanne, tavoiteltavista päämääristä, tärkeinä pidetyistä arvoista ja ratkaisuksi ehdotetun politiikan sisällöstä. Täten tutkielmassa tehdyn tarkastelun keskiössä on se, miten eurokriisi, sen väitetyt syyt, seuraukset, ratkaisumallit sekä siihen liitetyt uhkakuvat ovat diskursiivisesti rakentuneet ja mahdollisesti muuttuneet puolueiden kannanotoissa vuosina 2011–2015. Tutkielman tulosten osalta perustavanlaatuisena havaintona voidaan eurokriisin todeta näyttäytyneen niin kriisin syiden, ratkaisuesitysten kuin kriisitilanteeseen liitettyjen uhkakuvien osalta varsin moniselitteisenä ilmiönä puolueiden kannanotoissa Puolueiden eurokriisin esitystavan diskursiivisessa rakentumisessa on ollut nähtävissä usean eri ulottuvuuden yhteisvaikutus, jotka tutkimusasetelman kannalta on jaettu hallitus-oppositio-akselin vaikutukseen, reaalipoliittiseen kontekstiin sekä puolueideologisiin näkökulmiin. Hallitus-oppositio-akselin näkökulmasta puolueet ovat olleet asemaltaan jaoteltavissa kolmeen ryhmään, joista kokoomus ja rkp ovat puolueista ainoina olleet yhtäjaksoisessa hallitusvastuussa, perussuomalaiset ainoana puolueena yhtäjaksoisesti oppositiossa ja keskusta, sdp, vasemmistoliitto, vihreät sekä kristillisdemokraatit puolestaan vaihtelevasti niin hallitusvastuussa kuin oppositiossa. Välikysymyskeskustelut ovatkin monessa suhteessa polarisoituneet kaikkiin tukitoimiin osallistuneiden kokoomuksen ja rkp:n sekä kaikkia tukitoimia vastustaneiden perussuomalaisten esittämien näkemysten ympärille. Hallituksen ja opposition välisen jakolinjan kannalta voidaan lisäksi keskeisenä havaintona todeta, että mitä muuttumattomampi puolueen asema on ollut joko hallituksessa tai oppositiossa, sitä muuttumattomampina ovat pysyneet myös linjaukset kriisipolitiikan lähtökohdista ja eurokriisin esitystavasta. Sitä vastoin siirtymä hallitus-oppositio-akselilla suuntaan tai toiseen on näyttäytynyt, jos ei suoranaisena aikaisemmin ilmoitetun linjan muutoksena, niin ainakin jonkinasteisena lähestymistapojen ja painotusten uudelleen muotoutumisena. Reaalipoliittinen konteksti taas on käsittänyt sen alati muutoksessa olleen kokonaisasetelman, jonka puolueet ovat joko hallitus- tai oppositioasemastaan käsin kohdanneet kulloisessakin eurokriisin ja kriisinhoitotoimien vaiheessa. Osaksi reaalipoliittista kontekstia on lukeutunut myös välikysymysten taktinen elementti, minkä pohjalta vaihtelevien ja taktisen harkinnan pohjalta muodostettujen puoluekohtaisten esitystapojen kautta eurokriisi on samalla redusoitunut ilmiönä sen mukaisesti, miten kriisiä koskeva argumentaatio on rakentunut. Puolueideologisen suhtautumisen näkökulmasta mielenkiintoisin havainto taas on ilmennyt siinä, kuinka eurokriisin vuodet ovat tuoneet poliittisessa keskustelussa uudelleen esiin osittaisia tunnusmerkkejä samoista jakolinjoista, mitkä vallitsivat aikanaan puoluekentällä EMU-jäsenyydestä päätettäessä vuonna 1997. Perussuomalaisten euroalueeseen kohdistama arvostelu on tältä osin kuitenkin ollut huomattavasti voimakkaampaa keskustaan ja kristillisdemokraatteihin nähden.