Yhteisöjen tulolähdejaottelun uudistus
Mäkinen, Elina (2020)
2020
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202005044926
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202005044926
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielma käsittelee yhteisöjen verotuksessa vuoden 2020 alusta lähtien sovellettua tulolähdejaottelun uudistusta ja sen vaikutuksia yhteisöjen verotukseen. Tulolähdejaottelu on Suomen tuloverojärjestelmän rakenteellinen ominaispiirre, jolla tarkoitetaan tulojen ja menojen jakamista elinkeinotoiminnan, maatalouden ja muun toiminnan tulolähteisiin. Toiminnan jaottelu eri tulolähteisiin on aiheuttanut erityisesti yhteisöjen verotuksessa tulkintaongelmia ja hallinnollisen työn lisääntymistä. Tulolähdejaottelun uudistuksen tavoitteena oli yhteisöverotus, jossa yhteisön kaikki toiminta ja tulot maataloutta lukuun ottamatta verotettaisiin elinkeinotulolähteessä. Tämän toteuttamiseksi uudistuksen piiriin kuuluvilta yhteisöiltä poistui muun toiminnan tulolähde (TVL) ja yhteisöjen tulot jaotellaan jatkossa elinkeinotoiminnan tulolähteeseen (EVL) ja maatalouden tulolähteeseen (MVL). Muun toiminnan tulolähteen poistuessa elinkeinotoiminnan omaisuuslajeihin lisättiin viides omaisuuslaji muu omaisuus. Uudesta omaisuuslajista säädetään EVL 12 a §:ssä ja omaisuuslajiin katsotaan kuuluvan pääsääntöisesti elinkeinotoimintaan liittymätön omaisuus.
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tulolähdejaottelun roolia ja sen historiallista merkitystä Suomen tuloverojärjestelmässä. Tästä näkökulmasta tutkitaan myös syitä tulolähdejaottelun uudistamiselle. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, mitä muutoksia uudistuksen yhteydessä uudistetut säännökset aiheuttivat yhteisöjen verotuksessa. Uusista säännöksistä tarkastellaan erityiskysymyksenä uuden omaisuuslajin sisältöä, sen soveltamista suhteessa vanhoihin omaisuuslajeihin sekä uudesta omaisuuslajista aiheutuvia tulkintaongelmia.
Tutkimuksessa metodeina käytetään oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia sekä oikeushistoriaa, joiden avulla etsitään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Lainopin tehtävä on voimassaolevan oikeuden systematisointi ja tulkinta oikeuslähteitä hyödyntämällä. Lainopin avulla tulkitaan tulolähdejaottelun uudistuksen myötä säädettyjä uusia säännöksiä ja peilataan niitä jo olemassa oleviin. Lisäksi oikeushistorian avulla käsitellään tulolähdejaottelun historiallista kehitystä Suomen tuloverojärjestelmässä, erityisesti säädöshistoriallisesta näkökulmasta.
Tutkimuksessa havaittiin, että tulolähdejaottelulle ei ole enää samoja perusteita yhteisöjen verotuksessa kuin sillä on historiassa ollut. Uudistuksen myötä yhteisöjen verotus tapahtuu elinkeinotoiminnan tulolähteellä, jonka seurauksena tulolähdejaottelusta aiheutuneet ongelmat juoksevan tulon verotuksessa häviävät pääosin. Kokonaisuutena tulolähdejaottelun uudistus on onnistunut ja se tulee yksinkertaistamaan yhteisöjen verotusta, mutta ei ratkaise kaikkia siitä aiheutuneita ongelmia yhteisöjen verotuksessa. Uuden omaisuuslajin säätäminen vaikuttaa elinkeinoverolain vanhojen omaisuuslajien soveltamisalaan. Lisäksi aikaisemmin tuloverolain ja elinkeinoverolain väliset tulkintaongelmat yhteisöjen verotuksessa siirtyivät uudistuksen myötä elinkeinoverolain sisälle omaisuuslajien väliseksi ongelmaksi, kuten käyttöomaisuusosakkeiden ja arvopaperikaupan käsittely. Omaisuuslajijaottelusta aiheutuvat tulkintaongelmat kärjistyvät jatkossa erityisesti luovutustilanteissa omaisuuslajia määriteltäessä.
Tutkimuksen tavoitteena on tutkia tulolähdejaottelun roolia ja sen historiallista merkitystä Suomen tuloverojärjestelmässä. Tästä näkökulmasta tutkitaan myös syitä tulolähdejaottelun uudistamiselle. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, mitä muutoksia uudistuksen yhteydessä uudistetut säännökset aiheuttivat yhteisöjen verotuksessa. Uusista säännöksistä tarkastellaan erityiskysymyksenä uuden omaisuuslajin sisältöä, sen soveltamista suhteessa vanhoihin omaisuuslajeihin sekä uudesta omaisuuslajista aiheutuvia tulkintaongelmia.
Tutkimuksessa metodeina käytetään oikeusdogmatiikkaa eli lainoppia sekä oikeushistoriaa, joiden avulla etsitään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Lainopin tehtävä on voimassaolevan oikeuden systematisointi ja tulkinta oikeuslähteitä hyödyntämällä. Lainopin avulla tulkitaan tulolähdejaottelun uudistuksen myötä säädettyjä uusia säännöksiä ja peilataan niitä jo olemassa oleviin. Lisäksi oikeushistorian avulla käsitellään tulolähdejaottelun historiallista kehitystä Suomen tuloverojärjestelmässä, erityisesti säädöshistoriallisesta näkökulmasta.
Tutkimuksessa havaittiin, että tulolähdejaottelulle ei ole enää samoja perusteita yhteisöjen verotuksessa kuin sillä on historiassa ollut. Uudistuksen myötä yhteisöjen verotus tapahtuu elinkeinotoiminnan tulolähteellä, jonka seurauksena tulolähdejaottelusta aiheutuneet ongelmat juoksevan tulon verotuksessa häviävät pääosin. Kokonaisuutena tulolähdejaottelun uudistus on onnistunut ja se tulee yksinkertaistamaan yhteisöjen verotusta, mutta ei ratkaise kaikkia siitä aiheutuneita ongelmia yhteisöjen verotuksessa. Uuden omaisuuslajin säätäminen vaikuttaa elinkeinoverolain vanhojen omaisuuslajien soveltamisalaan. Lisäksi aikaisemmin tuloverolain ja elinkeinoverolain väliset tulkintaongelmat yhteisöjen verotuksessa siirtyivät uudistuksen myötä elinkeinoverolain sisälle omaisuuslajien väliseksi ongelmaksi, kuten käyttöomaisuusosakkeiden ja arvopaperikaupan käsittely. Omaisuuslajijaottelusta aiheutuvat tulkintaongelmat kärjistyvät jatkossa erityisesti luovutustilanteissa omaisuuslajia määriteltäessä.