Yritysvastuun vaikutus taloudelliseen suorituskykyyn Euroopan unionin pankkisektorilla
Hakkarainen, Jenni (2020)
Hakkarainen, Jenni
2020
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-12
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004284243

Tiivistelmä
Yritysvastuusta on tullut tänä päivänä merkittävä osa-alue yritysten liiketoimintamalleja ja päätöksentekoprosesseja tarkasteltaessa. Yritysvastuun merkitys korostuu erityisesti niillä toimialoilla, joiden harjoittaman toiminnan seuraukset ylettyvät globaaleille markkinoille asti. Yksi tällaisista toimialoista on pankkisektori, jonka keskeisiin tehtäviin kuuluu yhteiskunnan ylimääräisten resurssien allokointi rahoituksen välityksen kautta. Pankkisektorin toiminnassa korostuvat informaation epäsymmetrisyys ja sidosryhmien luottamus, minkä takia pankkien yritysvastuun keskeisinä osa-alueina ovat maineen ylläpitäminen sekä toiminnan läpinäkyvyys. Yritysvastuun harjoittaminen parantaa pankkien imagoa ja lisää asiakasuskollisuutta, mutta samalla siitä syntyy kustannuksia, kun tarvitaan lisää työvoimaa raportoimiseen sekä suunnittelu- ja kehittämistyöhön. Mikäli kustannukset nousevat liian suuriksi, voivat pankkien kannattavuus sekä vakavaraisuus heikentyä. Tämän vuoksi on tärkeää, että pankkien yritysvastuun ja taloudellisen suorituskyvyn keskinäistä suhdetta tutkitaan, jotta ymmärretään, onko yritysvastuun harjoittamisella positiivisia vai negatiivisia vaikutuksia pankkien taloudelliseen suorituskykyyn.
Tässä tutkielmassa on tavoitteena tutkia yritysvastuun vaikutusta taloudelliseen suorituskykyyn Euroopan unionin pankkisektorilla. Tutkielman aineisto koostui 66 pankista 18 eri EU-maasta, ja tutkielma toteutettiin poikkileikkausanalyysina vuodelle 2018. Tutkielma toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytettiin lineaarista sekä monimuuttujaregressioanalyysia. Regressioanalyyseissa yritysvastuun muuttujina käytettiin Refinitivin Eikon-tietokannasta saatuja ESG-lukuja ja taloudellisen suorituskyvyn muuttujina kokonaispääoman tuottoastetta, oman pääoman tuottoastetta, kokonaisvelan suhdetta taseen loppusummaan sekä pitkäaikaisen velan suhdetta taseen loppusummaan.
Tutkielman keskeisinä tuloksina havaittiin, että oman pääoman tuottoasteella ei ollut havaittavissa tilastollisesti merkitsevää riippuvuutta yritysvastuun muuttujien kanssa, ja tämän vuoksi sitä ei otettu mukaan regressiomalleihin. Kun muut taloudellisen suorituskyvyn muuttujat olivat selitettävinä muuttujina regressiomalleissa, havaittiin yritysvastuulla olevan niin positiivista, negatiivista kuin tilastollisesti ei-merkitsevää vaikutusta taloudellisen suorituskyvyn muuttujiin. Kuitenkin kaikissa regressiomalleissa mallien selityskerroin jäi hyvin matalaksi, eli yritysvastuu selitti melko vähän taloudellisen suorituskyvyn vaihtelusta.
Tämän tutkielman tuloksien perusteella yritysvastuu selittää melko vähän EU:n pankkisektorin taloudellisen suorituskyvyn vaihtelusta, kun tutkitaan suoraa vaikutusta näiden kahden muuttujan välillä. Tähän voivat vaikuttaa monet eri tekijät, kuten yritysvastuun käsitteen moniulotteinen luonne, joka tekee sen mittaamisesta haastavaa. Myös pankkisektorin taloudellisen suorituskyvyn herkkyys vaihdella markkinatilanteiden mukaan voi tehdä suoran syy-seuraussuhteen syntymisestä haastavaa näiden kahden muuttujan välille. Tutkimus toteutettiin myös pelkästään poikkileikkausanalyysina yhdelle vuodelle, ja mikäli tutkimus toteutettaisiin pidemmällä aikavälillä, voisi yritysvastuun vaikutus voimistua suhteessa taloudelliseen suorituskykyyn.