Postmoderni metafiktio David Foster Wallacen romaaneissa Infinite Jest ja The Pale King

Abstract

Tutkielmassa osoitetaan postmodernin metafiktion funktioiden ja käytön eroja satunnaiseen metafiktioon nähden. Tutkimuksen taustalla on havainto siitä, että metafiktiotutkimuksessa postmodernin metafiktion erityisyys on pitkälti sivuutettu, vaikka se postmodernistisista teoksista osoitettavissa onkin. Tutkielmassa ha-vainnollistetaan postmodernin metafiktion ominaispiirteitä analysoimalla ja tulkitsemalla David Foster Wallacen romaaneja Infinite Jest (1996) ja The Pale King (2011).

Teoreettisina lähtökohtina tutkimuksessa ovat toisaalta metafiktioteorian klassikot, Linda Hutcheonin ja Patricia Waugh’n 1980-luvulla julkaistut typologiat, toisaalta postmodernistisen poetiikan tutkimus, jota tutkielmassa edustavat muun muassa Brian McHalen julkaisut. Haastavia ja monitulkintaisia kohdetekstejä analysoidaan narratologian metodikehyksen kautta. Kertomuksen tutkimuksen tarjoamat käsitteet sopivat erinomaisesti välineiksi teosten vaatimaan tarkkaan lähilukuun. Arvioimalla metafiktiotutkimuksen sovellettavuutta postmodernistisen romaanin analyysiin ja tulkintaan päädytään osoittamaan itsensätiedostavuuden teori-asta hahmottuvia aukkokohtia ja ristiriitoja. Postmodernismille ominaisen metafiktion määrittelyn tarkennuk-silla osallistutaan myös problemaattisena nähtyyn keskusteluun postmodernismin ja sitä seuraavan kirjallisuudenlajin määrittelyistä.

Tutkielmassa määritellään postmoderni metafiktio ja sen ominaispiirteet. Postmoderni metafiktio tiedostaa itsensätiedostavuutensa, painottaa lukijan roolia teoskokonaisuuden koostajana ja tulkinnan rakentajana ja tuottaa merkityksellisyytensä muotonsa kautta. Kohdeteksteissä metafiktion käyttö on liioiteltua ja paikoin jopa parodista. Wallacen teoksissa käytettyjä keinoja analysoimalla havaitaan, että tekstit tiedostavat paitsi fiktionaalisuutensa, myös itsensätiedostavuutensa. Tietoista itsensätiedostavuutta havainnollistetaan esi-merkiksi erittelemällä The Pale Kingin metalepsiksiä ja Infinite Jestin mise en abyme -rakenteita. Postmodernistiset kohdetekstit myös tematisoivat lukemisen ja ohjaavat lukijaa ottamaan entistä aktiivisemmin osaa teosten merkityksien rakentamiseen. Tähän liittyen tutkielmassa pohditaan postmodernin metafiktion tuottamaa erikoista uppoutumisen tapaa ja tämän kuvaamiseen pyrkiviä teorioita metalukijuudesta ja metaimmersiosta. Lisäksi tutkielmassa esitetyn postmodernin metafiktion kehyksen toimivuutta arvioidaan käytännössä tulkitsemalla kohdetekstejä niille ominaisten metafiktion piirteiden avulla, minkä kautta päädytään havaintoon siitä, että Wallacen romaaneissa muoto tuottaa merkityksen.

Wallace-tutkimus on perinteisesti tulkinnut Wallacen proosatuotannon uusvilpittömäksi kirjallisuudeksi. Tässä tutkielmassa David Foster Wallacen romaaneja luetaan kuitenkin postmodernistisina teoksina. Wallace-tutkimuksen omaksumaan näkemykseen vaikuttavat vahvasti kirjailijan itsensä esittämät postmodernismikriit-tiset lausunnot kirjallisuudesta. Analysoimalla kohdetekstejä postmodernismin teoriakehyksen ja niille ominaisen postmodernin metafiktion kautta tutkielmassa osoitetaan, että Wallacen romaanit eivät toista Wallacen esseetuotannossaan esittämiä vilpittömyyteen liittyviä toiveita fiktiokirjallisuudesta. Wallacen itsensä halveksumat itsetietoisuus, ironia ja kyllästymisen ennui ovat alleviivatulla tavalla esillä hänen proosassaan. Tutkielmassa osoitetaan, että postmodernismia kritisoineiden tutkijoiden väheksymää muotoa analysoimalla kohdeteksteistä on tulkittavissa syvällisiä temaattisia tasoja, joissa käsitellään muun muassa postmodernin ihmisen ja yhteiskunnan tilaa ja todellisuuden kokemista.