Alibudjetointi ja sopimuksellisuus julkisten palvelujen taloudellistumisen kontekstissa : Kunnan velvoite turvata riittävät sosiaalipalvelut niitä yrityksille ulkoistettaessa

Abstract

Tutkielma käsittelee alibudjetointia ja sopimuksellisuutta nykyisin vallalla olevassa tilanteessa, jossa kunnan rooli palvelujen järjestäjänä ja tuottajana on eriytynyt entisestään verrattuna aiempaan kunnan vahvaan rooliin myös palvelujen tuottajana. Tutkielman tavoitteena on paitsi tarkastella, kuinka voimassa oleva lainsäädäntö velvoittaa kuntaa erityisesti taloudellisesta näkökulmasta sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamisessa, myös tarkastella millaisia oikeudellisia ongelmia liittyy sosiaalipalvelujen toteuttamiseen sekä kunnan omana toimintana että erityisesti kunnan ulkoistaessa näitä palveluja yksityiselle palveluntuottajalle.

Käytännöllisen lainopin kautta tulkitaan voimassa olevia oikeusnormeja sekä tarkastellaan normeihin kytkeytyviä periaatteita. Tutkielma edustaa myös kriittistä lainoppia, sillä esiin nostetaan oikeusjärjestykseen sisältyviä ristiriitaisuuksia. Tutkielma ei siis pelkästään objektiivisesti kuvaa voimassa olevaa oikeutta vaan lähestyy aihetta oikeuspoliittisesti.

Ulkoistamiseen kunnissa liittyy kiinteästi sopimuksellisuus. Sopimuksien lisääntymisen myötä kuntien siirtyminen budjettirahoitteisesta toiminnasta kohderahoitteiseen toimintaan on muuttanut kunnan talousarviota joustavammaksi. Ulkoistamisen myötä kunnan, asiakkaan ja yrityksen keskinäiset roolit muuttuvat perinteiseen tilanteeseen, jossa kunta pitkälti itse myös tuottaa sosiaalipalvelunsa, verrattuna. Vaikka kunta ulkoistaa sosiaalipalvelujaan, ei kunnan järjestämisvastuu kuitenkaan siirry yksityiselle sektorille.

Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että perusoikeuksien lainsäädännöllinen sitovuus ei tavoita kunnan taloudellisia voimavaroja koskevaa päätöksentekoa. Voidaan myös todeta, että alibudjetointi on vaikeasti havaittavissa erilaisten rakenteiden sisällä. Sopimuksien lisääntymisen myötä kunta myös kohtaa yhä enemmän sellaisia taloudellisia riskejä, joita se ei pysty kontrolloimaan., ja jolloin kunnan menot usein kasvavat. Johtopäätöksenä nähdään myös, että yksilön oikeusturva saattaa vaarantua ulkoistamisen ja sopimuksellisuuden myötä. Oikeusturvan vaarantuminen koskettaa keskeisesti erityisesti heikommassa asemassa olevia ryhmiä, joilla ei ole kykyä tehdä rationaalisia päätöksiä tai vaalia oikeuksiaan. Juuri yhteiskunnan haavoittuvimmat ryhmät ovat eniten vaarassa joutua väliinputoajiksi.