Oppimisvaikeuksien ennaltaehkäiseminen varhaiskasvatuksessa
Horelli, Minna (2020)
2020
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies, Lifelong Learning and Education
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004294516
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004294516
Tiivistelmä
Vaikka oppimisvaikeudet voidaan todeta vasta kouluiässä, niitä ennustavia tekijöitä voidaan havaita jo varhaislapsuudessa. Näin ollen oppimisvaikeuksien kouluoppimiselle aiheuttamaa haittaa on mahdollista varhaiskasvatuksessa varhaisen tunnistamisen ja tuen avulla merkittävästi vähentää. Oppimisvaikeuksien riskitekijöiden tunnistamisesta ja oppimisvalmiuksien tukemisesta alle esikouluikäisillä lapsilla on kuitenkin olemassa vain vähän tutkimustietoa.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien näkemyksiä oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemisestä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin oppimisvaikeusriskissä olevan lapsen tunnistamisen ja tuen keinoihin sekä tuen toteutumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi perehdyttiin varhaiskasvatuksen opettajan ja erityisopettajan väliseen tehtävänjakoon oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemisessä sekä tätä yhteistyötä edistäviin ja estäviin tekijöihin.
Tutkimusaineisto kerättiin yhden pirkanmaalaisen kunnan alueelta. Tutkimukseen osallistui kolme varhaiskasvatuksen opettajaa ja kolme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, jotka työskentelivät tai olivat hiljattain työskennelleet 3-5-vuotiaiden lasten parissa. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla ja analysoitiin sisällönanalyysillä.
Kasvatushenkilöstön toteuttama systemaattinen havainnointi muodosti tutkimuksessa lasten kehityksen ja oppimisen arvioinnin selkärangan. Havainnoinnin kohdentamiseen ja havaintojen kirjaamiseen kaivattiin kuitenkin lisää tukea ja työkaluja. Havainnoimalla saatua arviointitietoa voitiin tarvittaessa täydentää varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai varhaiskasvatuksen ulkopuolisten toimijoiden tekemillä lisäarvioinneilla.
Lasten kehityksen ja oppimisen tukemiseen käytettiin pääasiallisesti erilaisia pedagogisia tukitoimia. Rakenteellista tukea oli haastateltavien mukaan käytettävissä niukasti. Näiden lisäksi tukitoimena saatettiin käyttää terapeuttien tarjoamaa lääkinnällistä tai yhteisöllistä kuntoutusta. Tuen toteutumiseen vaikuttavina tekijöinä pidettiin muun muassa puutteita henkilöstön osaamisessa, kiirettä sekä lapsiryhmien suuren koon tuomia haasteita toiminnan suunnittelulle ja toteuttamiselle.
Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien välistä yhteistyötä pidettiin tärkeänä ja tehtävänjakoa oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemisessä jokseenkin selkeänä. Hyvän vuorovaikutuksen, sitoutumisen ja avoimen tiedonjaon koettiin edistävän yhteistyötä, kun taas yhteisen ajan vähyys, tiedonkulun ongelmat ja kohtaamattomuus haittasivat sitä.
Tuen tarpeen ja tukirakenteiden määrittelyä olisi tutkimuksen perusteella tarpeen täsmentää. Oppimisvaikeuksien riskitekijöiden kattavampi tunnistaminen ja tuki edellyttäisi myös henkilöstön täydennyskoulutusta ja rohkaisua, tiiviimpää yhteistyötä sekä tukitoimien monipuolisempaa resursointia.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien näkemyksiä oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemisestä varhaiskasvatuksessa. Tutkimuksessa keskityttiin oppimisvaikeusriskissä olevan lapsen tunnistamisen ja tuen keinoihin sekä tuen toteutumiseen vaikuttaviin tekijöihin. Lisäksi perehdyttiin varhaiskasvatuksen opettajan ja erityisopettajan väliseen tehtävänjakoon oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemisessä sekä tätä yhteistyötä edistäviin ja estäviin tekijöihin.
Tutkimusaineisto kerättiin yhden pirkanmaalaisen kunnan alueelta. Tutkimukseen osallistui kolme varhaiskasvatuksen opettajaa ja kolme varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, jotka työskentelivät tai olivat hiljattain työskennelleet 3-5-vuotiaiden lasten parissa. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastattelujen avulla ja analysoitiin sisällönanalyysillä.
Kasvatushenkilöstön toteuttama systemaattinen havainnointi muodosti tutkimuksessa lasten kehityksen ja oppimisen arvioinnin selkärangan. Havainnoinnin kohdentamiseen ja havaintojen kirjaamiseen kaivattiin kuitenkin lisää tukea ja työkaluja. Havainnoimalla saatua arviointitietoa voitiin tarvittaessa täydentää varhaiskasvatuksen erityisopettajan tai varhaiskasvatuksen ulkopuolisten toimijoiden tekemillä lisäarvioinneilla.
Lasten kehityksen ja oppimisen tukemiseen käytettiin pääasiallisesti erilaisia pedagogisia tukitoimia. Rakenteellista tukea oli haastateltavien mukaan käytettävissä niukasti. Näiden lisäksi tukitoimena saatettiin käyttää terapeuttien tarjoamaa lääkinnällistä tai yhteisöllistä kuntoutusta. Tuen toteutumiseen vaikuttavina tekijöinä pidettiin muun muassa puutteita henkilöstön osaamisessa, kiirettä sekä lapsiryhmien suuren koon tuomia haasteita toiminnan suunnittelulle ja toteuttamiselle.
Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien välistä yhteistyötä pidettiin tärkeänä ja tehtävänjakoa oppimisvaikeuksien ennaltaehkäisemisessä jokseenkin selkeänä. Hyvän vuorovaikutuksen, sitoutumisen ja avoimen tiedonjaon koettiin edistävän yhteistyötä, kun taas yhteisen ajan vähyys, tiedonkulun ongelmat ja kohtaamattomuus haittasivat sitä.
Tuen tarpeen ja tukirakenteiden määrittelyä olisi tutkimuksen perusteella tarpeen täsmentää. Oppimisvaikeuksien riskitekijöiden kattavampi tunnistaminen ja tuki edellyttäisi myös henkilöstön täydennyskoulutusta ja rohkaisua, tiiviimpää yhteistyötä sekä tukitoimien monipuolisempaa resursointia.