Lapsen etu maasta poistamisessa
Turunen, Markus (2020)
2020
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-06
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004294466
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004294466
Tiivistelmä
Lapsen oikeudet ovat juridiikassa verrattain tuore aihealue. Lapsen oikeuksista on keskusteltu laajemmassa kontekstissa perus- ja ihmisoikeusjuridiikassa noin 30 vuoden ajan, jolloin Yleissopimus lapsen oikeuksista ratifioitiin. Lapsen on kehittyvän elämänvaiheen vuoksi katsottava olevan muita heikommassa asemassa puolustamaan omia oikeuksiaan, jolloin lapsen oikeuksien turvaaminen korostuu.
Kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla on keskeinen rooli ihmisoikeuksien kentällä, jonka yhtenä keskeisimpänä periaatteena on ihmisoikeuksien universaalinen ja yhdenvertainen luonne. Lapsen oikeuksien sopimus on tuotu Suomessa primäärioikeuden tasolle, jolloin se on Suomessa voimassa olevaa oikeutta. Lapsen edun periaatteen luonne on prosessuaalinen, joka pyrkii harkinta- ja punnintatilanteissa ohjaamaan lasta koskevan ratkaisun lapsen edun kannalta parhaaseen lopputulokseen. Valtiolla on kansainvälisen oikeuskäytännön tunnustama suvereniteetti päättää maahanmuuttoa ja maassa oleskelua koskevista perusteista. Kansainvälisen oikeuskäytännön mukaan valtiolla on oikeus rajoittaa tiettyjä yksilön perus- ja ihmisoikeuksia, mikäli rajoittaminen katsotaan yleisen edun vuoksi välttämättömäksi. Lapsen edun tulee olla lasta koskevassa päätöksenteossa ensisijainen ratkaisua ohjaava periaate myös ulkomaalaisoikeuden alalla.
Tutkielma pyrkii lainopillisin metodein havainnollistamaan voimassaolevasta oikeudesta lapsen edun arviointia koskevat keskeiset tulkintaperiaatteet, joita sovelletaan maasta poistamista koskevassa harkinnassa. Tavoitteena on hahmottaa ihmisoikeussopimusten, oikeuskäytännön ja lainsäädännön muodostamat rajat lapsen etua koskevalle tulkinnalle. Tutkimuksessa pyrittiin lisäksi selvittämään, toteutuuko lapsen etu ulkomaalaisoikeuden alalla perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden edellyttämällä tavalla.
Lapsen etua tarkasteltaessa tutkielmassa havaittiin yhdentymistä kansainvälisen oikeuskäytännön tasolla. Lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja elämään näyttäytyy oikeuskäytännössä vahvempana periaatteena rajoittamista vastaan kuin perhe-elämän suoja. Perhe-elämän suojan rajoittamista koskevassa kokonaisharkinnassa lapsen etu sai yleistä etua painavamman painoarvon usein ainoastaan lapseen konkreettisesti vaikuttavissa, poikkeuksellisissa tapauksissa.
Kansallisessa oikeuskäytännössä lapsen etu ei kuitenkaan toteudu täysin siinä laajuudessa kuin lapsen oikeuksia turvaavat ihmisoikeussopimukset edellyttäisivät. Lapsen etu ja perhe-elämän suoja ovat läheisesti toisiaan tukevia lapseen vaikuttavia perusoikeuksia. Kansallisessa viranomais- ja tuomioistuintoiminnassa lapsen etua ei tuoda perusteluissa ilmi riittävästi. Tutkielmassa läpikäydyt maasta poistamista koskevat tuomioistuinratkaisut olivat perusteltu useissa tapauksissa ainoastaan toteavasti siten, ettei ratkaisu ole ristiriidassa lapsen edun kanssa. Tulevaisuudessa lapsivaikutusten arvioinnilla niin lainsäädäntö-, kuin tuomioistuinkäytännössä tulisi olla nykyistä painavampi asema. Lapset ovat kehittyvän elämänvaiheen vuoksi muita haavoittuvammassa asemassa valvomaan omia oikeuksiaan, jolloin viranomaisen vastuu oikeuksien turvaajana korostuu.
Kansainvälisillä ihmisoikeussopimuksilla on keskeinen rooli ihmisoikeuksien kentällä, jonka yhtenä keskeisimpänä periaatteena on ihmisoikeuksien universaalinen ja yhdenvertainen luonne. Lapsen oikeuksien sopimus on tuotu Suomessa primäärioikeuden tasolle, jolloin se on Suomessa voimassa olevaa oikeutta. Lapsen edun periaatteen luonne on prosessuaalinen, joka pyrkii harkinta- ja punnintatilanteissa ohjaamaan lasta koskevan ratkaisun lapsen edun kannalta parhaaseen lopputulokseen. Valtiolla on kansainvälisen oikeuskäytännön tunnustama suvereniteetti päättää maahanmuuttoa ja maassa oleskelua koskevista perusteista. Kansainvälisen oikeuskäytännön mukaan valtiolla on oikeus rajoittaa tiettyjä yksilön perus- ja ihmisoikeuksia, mikäli rajoittaminen katsotaan yleisen edun vuoksi välttämättömäksi. Lapsen edun tulee olla lasta koskevassa päätöksenteossa ensisijainen ratkaisua ohjaava periaate myös ulkomaalaisoikeuden alalla.
Tutkielma pyrkii lainopillisin metodein havainnollistamaan voimassaolevasta oikeudesta lapsen edun arviointia koskevat keskeiset tulkintaperiaatteet, joita sovelletaan maasta poistamista koskevassa harkinnassa. Tavoitteena on hahmottaa ihmisoikeussopimusten, oikeuskäytännön ja lainsäädännön muodostamat rajat lapsen etua koskevalle tulkinnalle. Tutkimuksessa pyrittiin lisäksi selvittämään, toteutuuko lapsen etu ulkomaalaisoikeuden alalla perus- ja ihmisoikeusvelvoitteiden edellyttämällä tavalla.
Lapsen etua tarkasteltaessa tutkielmassa havaittiin yhdentymistä kansainvälisen oikeuskäytännön tasolla. Lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön ja elämään näyttäytyy oikeuskäytännössä vahvempana periaatteena rajoittamista vastaan kuin perhe-elämän suoja. Perhe-elämän suojan rajoittamista koskevassa kokonaisharkinnassa lapsen etu sai yleistä etua painavamman painoarvon usein ainoastaan lapseen konkreettisesti vaikuttavissa, poikkeuksellisissa tapauksissa.
Kansallisessa oikeuskäytännössä lapsen etu ei kuitenkaan toteudu täysin siinä laajuudessa kuin lapsen oikeuksia turvaavat ihmisoikeussopimukset edellyttäisivät. Lapsen etu ja perhe-elämän suoja ovat läheisesti toisiaan tukevia lapseen vaikuttavia perusoikeuksia. Kansallisessa viranomais- ja tuomioistuintoiminnassa lapsen etua ei tuoda perusteluissa ilmi riittävästi. Tutkielmassa läpikäydyt maasta poistamista koskevat tuomioistuinratkaisut olivat perusteltu useissa tapauksissa ainoastaan toteavasti siten, ettei ratkaisu ole ristiriidassa lapsen edun kanssa. Tulevaisuudessa lapsivaikutusten arvioinnilla niin lainsäädäntö-, kuin tuomioistuinkäytännössä tulisi olla nykyistä painavampi asema. Lapset ovat kehittyvän elämänvaiheen vuoksi muita haavoittuvammassa asemassa valvomaan omia oikeuksiaan, jolloin viranomaisen vastuu oikeuksien turvaajana korostuu.