Varhaiskasvatuksen opettajien mentalisaatioon perustuva reflektiivinen kyky alle kolmevuotiaiden lasten haastavien tunneilmaisujen aikana
Lindgren, Julia (2020)
Lindgren, Julia
2020
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies, Lifelong Learning and Education
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-13
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004284275
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004284275
Tiivistelmä
Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia varhaiskasvatuksen arjessa tapahtuvaa opettajien ja alle kolmevuotiaiden lasten välistä vuorovaikutusta lasten haastavien tunneilmaisujen aikana. Opettajien ja lasten välistä vuorovaikutusta tarkasteltiin tässä tutkimuksessa opettajien mentalisaatioon perustuvan reflektiivisen kyvyn näkökulmasta. Mentalisaatiolla tarkoitetaan opettajan kykyä pohtia ja ymmärtää lapsen ulkoisen käytöksen takana olevia mielentiloja, kuten tunteita ja kokemusmaailmaa. Opettajan reflektiivisellä kyvyllä puolestaan tarkoitetaan mentalisaatioon perustuvaa toimintaa, jossa opettaja kykenee sanoittamaan lapsen tunnetilaa ja kokemusmaailmaa lapsen haastavien tunneilmaisujen aikana. Tutkimuksen tarkoituksena oli ensinnäkin selvittää sitä, millaisina reagointitapoina varhaiskasvatuksen opettajien reflektiivinen kyky ilmenee alle kolmevuotiaiden lasten haastavien tunneilmaisujen aikana. Toisekseen tutkimuksessa selvitettiin sitä, millä tavoin opettajat ilmentävät reflektiivistä kykyä sanoittamalla omaa ja lapsen kokemusmaailmaa näissä tilanteissa jälkeenpäin näytettävien videotallenteiden perusteella. Kolmanneksi selvitettiin sitä, minkä tekijöiden opettajat kokivat vaikuttavan mentalisaation onnistumiseen alle kolmevuotiaiden lasten ryhmässä.
Alle kolmevuotiaiden lasten haastavilla tunneilmaisuilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa lasten levottomuutta, uhmakkuutta, aggressiivisuutta, vetäytymistä ja voimakkaita tunteenpurkauksia. Näitä tunneilmauksia on aiempien tutkimusten mukaan pidetty varhaiskasvatuksen henkilöstöä kuormittavimpina. Teoreettisessa viitekehyksessä korostetaan haastavien tunneilmaisujen olevan osa lasten normaalia kehitystä ja kasvattajien vastuuta tukea lapsia näiden tunteiden säätelyssä. Tämän tutkimuksen keskeisenä näkökulmana on, että varhaiskasvatuksen opettajan mentalisaatioon perustuva reflektiivinen kyky vastaa parhaalla mahdollisella tavalla lapsen tunnesäätelyavun tarpeisiin ollen avaimena lapsen ulospäin haastavana ilmenevän käytöksen syiden ymmärtämiselle sekä lapsen tarpeiden mukaiseen reagointitapaan.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa oli kohdennetun etnografian piirteitä. Tutkimukseen osallistui kolme varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka työskentelivät alle kolmevuotiaiden lasten päiväkotiryhmissä. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin menetelmätriangulaatiota hyödyntäen sekä videoitua havainnointiaineistoa että tutkittavien opettajien teemahaastatteluaineistoa. Videoaineiston analysoinnissa sovellettiin Ericksonin (1992) laadullista mikroanalyysiä teoriaohjaavasti. Haastatteluaineisto puolestaan analysoitiin hyödyntämällä sekä teoriaohjaavaa että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tuloksissa opettajien reflektiivinen kyky ilmeni viitenä erilaisena reagointitapana. Opettajien toimivan mentalisaation luokka jakautui kahteen erilaiseen reagointitapaan. Näistä toinen kuvasi reflektiivisen kyvyn ilmentämistä ja toinen mentalisaatiota ilman sen sanoittamista lapselle. Lapsen tunteiden sanoittamista tapahtui huomattavan harvoin, vain alle kymmenessä prosentissa kaikista tilanteista. Opettajien puutteellinen mentalisaatio ilmeni kolmena erilaisena reagointitapana. Nämä reagointitavat ilmenivät opettajien käytöksessä siten, että he joko eivät reagoineet millään tavalla lapsen tunneilmaisuun, heidän reagointitapansa oli negatiivissävytteistä tai reagointi oli ristiriitaista vaihdellen sekä toimivan että puutteellisen mentalisaation muotoja. Opettajat kuitenkin kykenivät jälkeen päin näytettyjen videotallenteiden perusteella ilmentämään reflektiivistä kykyä kaikissa tilanteissa. He toivat haastatteluissa runsaasti esille omia arvojaan, periaatteitaan ja kasvatustiimissä sovittuja käytänteitä, joiden voidaan katsoa tukevan toimivan mentalisaation esiintymistä vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Opettajat eivät kuitenkaan kokeneet saaneensa koulutuksestaan juurikaan valmiuksia vuorovaikutukseen alle kolmevuotiaiden lasten kanssa, vaan kokivat sen perustuvan pääosin omiin henkilökohtaisiin valmiuksiin ja tulkintoihin. Mentalisaation toteutumisen haasteista he nostivat voimakkaasti esiin kokemuksensa resurssien puutteellisuudesta ja oman jaksamisensa rajallisuudesta alle kolmevuotiaiden lasten varhaiskasvatuksessa.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että tutkituilla opettajilla on lähtökohtaisesti toimiva reflektiivinen kyky, mutta se ilmenee osittain puutteellisin tavoin arjen vuorovaikutustilanteissa. Tutkimustulosten myötä ilmeni tarvetta mentalisaation toteutumista tukeviin täydennyskoulutuksiin sekä riittävien resurssien varmistamiseen. Jatkotutkimukset ovat tarpeen ilmiön syvällisempään ymmärtämiseen sekä opettajien mentalisaation ilmentämisessä tarvittavien valmiuksien kehittämiseksi.
Alle kolmevuotiaiden lasten haastavilla tunneilmaisuilla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa lasten levottomuutta, uhmakkuutta, aggressiivisuutta, vetäytymistä ja voimakkaita tunteenpurkauksia. Näitä tunneilmauksia on aiempien tutkimusten mukaan pidetty varhaiskasvatuksen henkilöstöä kuormittavimpina. Teoreettisessa viitekehyksessä korostetaan haastavien tunneilmaisujen olevan osa lasten normaalia kehitystä ja kasvattajien vastuuta tukea lapsia näiden tunteiden säätelyssä. Tämän tutkimuksen keskeisenä näkökulmana on, että varhaiskasvatuksen opettajan mentalisaatioon perustuva reflektiivinen kyky vastaa parhaalla mahdollisella tavalla lapsen tunnesäätelyavun tarpeisiin ollen avaimena lapsen ulospäin haastavana ilmenevän käytöksen syiden ymmärtämiselle sekä lapsen tarpeiden mukaiseen reagointitapaan.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa oli kohdennetun etnografian piirteitä. Tutkimukseen osallistui kolme varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka työskentelivät alle kolmevuotiaiden lasten päiväkotiryhmissä. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin menetelmätriangulaatiota hyödyntäen sekä videoitua havainnointiaineistoa että tutkittavien opettajien teemahaastatteluaineistoa. Videoaineiston analysoinnissa sovellettiin Ericksonin (1992) laadullista mikroanalyysiä teoriaohjaavasti. Haastatteluaineisto puolestaan analysoitiin hyödyntämällä sekä teoriaohjaavaa että aineistolähtöistä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tuloksissa opettajien reflektiivinen kyky ilmeni viitenä erilaisena reagointitapana. Opettajien toimivan mentalisaation luokka jakautui kahteen erilaiseen reagointitapaan. Näistä toinen kuvasi reflektiivisen kyvyn ilmentämistä ja toinen mentalisaatiota ilman sen sanoittamista lapselle. Lapsen tunteiden sanoittamista tapahtui huomattavan harvoin, vain alle kymmenessä prosentissa kaikista tilanteista. Opettajien puutteellinen mentalisaatio ilmeni kolmena erilaisena reagointitapana. Nämä reagointitavat ilmenivät opettajien käytöksessä siten, että he joko eivät reagoineet millään tavalla lapsen tunneilmaisuun, heidän reagointitapansa oli negatiivissävytteistä tai reagointi oli ristiriitaista vaihdellen sekä toimivan että puutteellisen mentalisaation muotoja. Opettajat kuitenkin kykenivät jälkeen päin näytettyjen videotallenteiden perusteella ilmentämään reflektiivistä kykyä kaikissa tilanteissa. He toivat haastatteluissa runsaasti esille omia arvojaan, periaatteitaan ja kasvatustiimissä sovittuja käytänteitä, joiden voidaan katsoa tukevan toimivan mentalisaation esiintymistä vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Opettajat eivät kuitenkaan kokeneet saaneensa koulutuksestaan juurikaan valmiuksia vuorovaikutukseen alle kolmevuotiaiden lasten kanssa, vaan kokivat sen perustuvan pääosin omiin henkilökohtaisiin valmiuksiin ja tulkintoihin. Mentalisaation toteutumisen haasteista he nostivat voimakkaasti esiin kokemuksensa resurssien puutteellisuudesta ja oman jaksamisensa rajallisuudesta alle kolmevuotiaiden lasten varhaiskasvatuksessa.
Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä, että tutkituilla opettajilla on lähtökohtaisesti toimiva reflektiivinen kyky, mutta se ilmenee osittain puutteellisin tavoin arjen vuorovaikutustilanteissa. Tutkimustulosten myötä ilmeni tarvetta mentalisaation toteutumista tukeviin täydennyskoulutuksiin sekä riittävien resurssien varmistamiseen. Jatkotutkimukset ovat tarpeen ilmiön syvällisempään ymmärtämiseen sekä opettajien mentalisaation ilmentämisessä tarvittavien valmiuksien kehittämiseksi.