Toimivat vertaisryhmämentoroinnin käytännöt varhaiskasvatuksessa
Raiskio, Eeva (2020)
Raiskio, Eeva
2020
Varhaiskasvatus, kasvatustieteen maisterin tutkinto - Early Childhood Education, Master of Arts (education)
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004284220
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004284220
Tiivistelmä
Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää toimivia vertaisryhmämentoroinnin käytänteitä varhaiskasvatukseen. Samalla haluttiin vahvistaa toimintamallia kehittämisen työvälineenä päiväkodeissa. Tutkimus on osa Tampereen yliopiston tutkimushanketta ” Mentorointia ja oppimiskumppanuutta varhaiskasvatuksessa”. Hankkeessa järjestettiin mentorointikoulutusta varhaiskasvatuksen opettajille- ja johtajille. Tässä tutkimuksessa toimivia vertaisryhmämentorointikäytäntöjä tarkastellaan mentorikoulutuksen käyneiden varhaiskasvatuksen opettajien kuvaamina. Tutkimuksessa käytettiin fenomenografista lähestymistapaa ja toimivia mentorointikäytäntöjä on tutkittu tutkittavien omasta näkökulmasta. Aikaisempien tutkimuksien perusteella vertaisryhmämentorointi on koettu toimivaksi mentoroinnin muodoksi opetus- sekä kasvatusalalla.
Tutkimuksessa käytettiin hankkeessa kerättyä valmista aineistoa. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluiden avulla. Lisäksi haastatteluaineistoa täydennettiin mentorointikoulutuksen prosessiin liittyvillä välitehtävillä. Aineiston analysoinnissa käytettiin fenomenografisen analyysin mallia, jonka avulla toimivia vertaisryhmämentoroinnin käytännöt jaettiin kolmeen kuvauskategoriaan. Mentorien kuvauksissa toimiviksi käytännöiksi nousi suunnitteluun, sisältöön ja mentorin rooliin liittyviä käytäntöjä. Tuloksissa vastavuoroisuus näyttäytyi tärkeänä periaatteena kaikissa kuvauskategorioissa. Mentorointiryhmän aktorit haluttiin osallistaa suunnitteluun sekä suunnitelmien joustaminen akrtoreiden tarpeiden mukaan, nähtiin toimivina käytäntöinä. Sisältöön liittyen toimivia menetelmiä perusteltiin erityisesti aktoreiden innostuksen kautta. Kuunteleminen sekä luottamuksellisen ilmapiirin luominen olivat lisäksi mentorin rooliin liittyviä toimivia käytäntöjä. Tutkimuksessa saatiin myös myönteisiä tuloksia mentoreiden koulutuksen tärkeyden puolesta. Koulutuksesta mentorit kokivat saaneensa teoreettista pohjaa mentorina toimimiseen sekä ideoita mentorikertojen sisältöihin. Toimivissa vertaisryhmämentoroinnin käytännöissä näkyi myös vertaisuuden periaatteen toteutuminen eksistentiaalisella ja juridis-eettisellä tasolla. Vertaisuus perustuu tasa-arvoisuuden kokemukseen ja eksistentiaalisen tason mukaisesti mentorit kokivat tärkeäksi ryhmän jäsenten välisen tasa-arvon. Toisaalta juridis-eettisen tason mukaisesti, mentorit näkivät oman roolinsa vastuunkantajana suunnittelussa ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentamisessa toimivana. Jatkotutkimusaiheina tutkimuksestani nousi vertaisuuden kolmannen, episteemisen tason toteutumisen tarkastelu vertaismentorointiryhmissä. Lisäksi toimivia vertaisryhmämentoroinnin käytäntöjä olisi mielenkiintoista tutkia myös aktoreiden näkökulmasta, erityisesti kuinka he kokevat tulleensa kuulluksi vertaismentoriryhmissä.
Tutkimuksessa käytettiin hankkeessa kerättyä valmista aineistoa. Aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluiden avulla. Lisäksi haastatteluaineistoa täydennettiin mentorointikoulutuksen prosessiin liittyvillä välitehtävillä. Aineiston analysoinnissa käytettiin fenomenografisen analyysin mallia, jonka avulla toimivia vertaisryhmämentoroinnin käytännöt jaettiin kolmeen kuvauskategoriaan. Mentorien kuvauksissa toimiviksi käytännöiksi nousi suunnitteluun, sisältöön ja mentorin rooliin liittyviä käytäntöjä. Tuloksissa vastavuoroisuus näyttäytyi tärkeänä periaatteena kaikissa kuvauskategorioissa. Mentorointiryhmän aktorit haluttiin osallistaa suunnitteluun sekä suunnitelmien joustaminen akrtoreiden tarpeiden mukaan, nähtiin toimivina käytäntöinä. Sisältöön liittyen toimivia menetelmiä perusteltiin erityisesti aktoreiden innostuksen kautta. Kuunteleminen sekä luottamuksellisen ilmapiirin luominen olivat lisäksi mentorin rooliin liittyviä toimivia käytäntöjä. Tutkimuksessa saatiin myös myönteisiä tuloksia mentoreiden koulutuksen tärkeyden puolesta. Koulutuksesta mentorit kokivat saaneensa teoreettista pohjaa mentorina toimimiseen sekä ideoita mentorikertojen sisältöihin. Toimivissa vertaisryhmämentoroinnin käytännöissä näkyi myös vertaisuuden periaatteen toteutuminen eksistentiaalisella ja juridis-eettisellä tasolla. Vertaisuus perustuu tasa-arvoisuuden kokemukseen ja eksistentiaalisen tason mukaisesti mentorit kokivat tärkeäksi ryhmän jäsenten välisen tasa-arvon. Toisaalta juridis-eettisen tason mukaisesti, mentorit näkivät oman roolinsa vastuunkantajana suunnittelussa ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentamisessa toimivana. Jatkotutkimusaiheina tutkimuksestani nousi vertaisuuden kolmannen, episteemisen tason toteutumisen tarkastelu vertaismentorointiryhmissä. Lisäksi toimivia vertaisryhmämentoroinnin käytäntöjä olisi mielenkiintoista tutkia myös aktoreiden näkökulmasta, erityisesti kuinka he kokevat tulleensa kuulluksi vertaismentoriryhmissä.