Eurooppalaisten liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät
Järvinen, Essi (2020)
Järvinen, Essi
2020
Teknis-taloudellinen kandidaattiohjelma - Degree Programme in Business and Technology Management, BSc (Tech)
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta - Faculty of Engineering and Natural Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004274013

Tiivistelmä
Liikepankit ovat merkittävä osa modernia rahoitusjärjestelmää. Sen lisäksi, että ne rahoituksen välittäjänä toimiessaan mahdollistavat monet yhteiskunnalle arkiset toiminnot, kuten rahan lainaamisen ja tallettamisen, pankit myös vaikuttavat rahoitusjärjestelmän vakauteen suoraan suorituskyvyllään ja kannattavuudellaan. Onkin talousjärjestelmän toiminnan kannalta tärkeää, että pankkien kannattavuus säilyy riittävällä tasolla. Tässä työssä on tutkittu liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavia tekijöitä Euroopassa. Vertailualueena on käytetty Yhdysvaltoja, jossa liikepankit ovat koko 2000-luvun ajan olleet systemaattisesti eurooppalaisia liikepankkeja kannattavampia. Työn tarkoituksena on selvittää, mistä eurooppalaisten liikepankkien alhainen kannattavuus 2000-luvulla on johtunut ja miten sitä voitaisiin nostaa.
Työn teoriapohjana on esitelty liikepankkien kannattavuuden mittaaminen yleisesti. Erityisesti huomiota on kiinnitetty kannattavuutta mitattaessa käytettyihin yleisimpiin tunnuslukuihin ja niiden esittelyyn. Näiden tunnuslukujen avulla teoriaosuudessa on myös havainnollistettu eurooppalaisten liikepankkien kannattavuutta 2000-luvulla. Varsinaisessa kirjallisuustutkimusosassa on tutkittu eri tekijöiden yhteyttä liikepankkien kannattavuuteen eri alueilla Euroopassa ja vertailukohteena käytetyssä Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa on tarkasteltu liikepankkeja esimerkiksi yksittäisissä eurooppalaisissa valtioissa, Euroopan unionin alueella ja tietyillä maantieteellisillä alueilla, kuten Balkanilla. Liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät on jaettu työssä kahteen osaan: ulkoisiin ja sisäisiin. Ulkoisista ilmiöistä on tutkittu makrotaloudellisten tekijöiden, rahapolitiikan, pankkisääntelyn, verotuksen ja toimialan rakenteen vaikutusta. Sen sijaan sisäisistä tekijöistä tarkasteluun on otettu pankkien pääomarakenne, koko, alkuperämaa, tehokkuus, lainaportfolio ja strategiset päätökset.
Kuten kirjallisuustutkimus esittää, liikepankkien kannattavuuteen vaikuttavat tekijät vaihtelevat alueellisesti toisinaan huomattavastikin. Monet tekijöistä, kuten pankkisääntely ja toimialan rakenne, vaikuttavat myös kiinteästi toisiinsa. Euroopassa ulkoisista tekijöistä eniten pankkien kannattavuutta ovat 2000-luvulla alentaneet pitkittynyttä matalaa korkotasoa ylläpitänyt rahapolitiikka ja pankkisääntelyn kiristyminen finanssikriisin jälkeen. Sisäisistä tekijöistä merkittävimpiä alhaista kannattavuutta selittäviä yksittäisiä tekijöitä ovat pankkien tehokkuus ja niiden pääomarakenne. Tutkimustuloksissa on nähtävissä myös maantieteellistä hajontaa Euroopan sisällä, sillä Itä-Euroopassa sijaitsevissa valtioissa pankkien kannattavuus reagoi vahvemmin suhdannevaihteluun, lainaportfolion laatuun sekä määrään ja toimialan rakenteeseen, sillä näillä alueilla valtiot kävivät useammin läpi suuria taloudellisia ja poliittisia muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet myös pankkialaan. Sen sijaan talouspolitiikaltaan vakaampien länsieurooppalaisten valtioiden liikepankit kärsivät useammin esimerkiksi alhaisesta tehokkuudesta. Tämä jako korostaa eurooppalaisen pankkisektorin heterogeenisyyttä.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [9156]