Rikesakosta liikennevirhemaksuun: poliisi tieliikenteen vähäisten rikkomusten seuraamusten määrääjänä

Abstract

Tieliikenteen vähäisten rikkomusten seuraamussääntely muuttuu uuden tieliikennelain tultua voimaan kesäkuussa 2020. Sääntelyn keskeinen muutos on rikesakon poistuminen liikennerikkomuksen seuraamuksena ja sen tilalle tuleva hallinnollinen sanktio liikennevirhemaksu. Sekä rikesakon että liikennevirhemaksun määrääminen kuuluvat poliisin toimivaltaan. Tässä lainopillisessa tutkielmassa selvitetään, millaisia keskeisiä muutoksia poliisin toimivallan ja harkintavallan käytön kannalta sääntelymuutoksessa nousee esille. Tutkielmassa poliisin tieliikenteen valvonta on se lakisääteinen tehtäväkonteksti, jonka yhteydessä poliisi käyttää tutkimuksen kohteena olevia toimivaltuuksiaan. Viranomaisen vallankäyttöä tutkittaessa tärkeä lähtökohta on oikeusvaltioperiaate, jonka osa-alueita ovat lainalaisuusperiaate ja vallanjakoperiaate. Lainalaisuusperiaate on viranomaisen toimivallan oikeutuksen ja rajoituksen alkulähde. Vallanjako liittyy niin ikään rikesakkoihin ja liikennevirhemaksuun liittyvään toimivaltakeskusteluun, koska näiden seuraamusten määräämisessä kysymys on poliisille siirretystä tuomiovallasta, joka on poikkeus vallan kolmijako-opista. Vallankäyttöä rajoittavat periaatteet ja perusoikeudet ovat merkittäviä, oikeuden syvemmistä tasoista nousevia elementtejä, joiden kautta voidaan etsiä rajoja harkintavallan käytölle. Liikennevirhemaksusääntely laajentaa ja itsenäistää poliisin tuomiovaltaa. Tuomiovallan lisääntyessä korostuu menettelyllisen oikeusturvan merkitys. Poliisin on entistä vahvemmin tunnistettava ja noudatettava menettelysääntelyn vaatimuksia, koska menettelysääntely ja sen takaama oikeusturva on asetettu edellytykseksi sille, että tuomiovaltaa voidaan käyttää tuomioistuimen ulkopuolella. Menettelysääntelyn kautta viranomainen joutuu huomioimaan kaikki perusoikeuksien ja oikeusturvan sekä oikeusperiaatteiden asettamat vaatimukset. Liikennevirhemaksumenettelyssä noudatetaan hallintomenettelyä, eikä hallintomenettelyn oikeusturvaedellytyksiä juurikaan rajoiteta tieliikennelailla. Poikkeuksena on kuitenkin ajoneuvokohtainen liikennevirhemaksu, jonka menettely poikkeaa selvästi hallintolain hyvän hallinnon ja oikeusturvan takeista. Ajoneuvokohtaisen liikennevirhemaksun osalta onkin korostettava jälkikäteisen oikeusturvan merkitystä ennakollista oikeusturvaa vahvemmin. Poliisin on harkintavaltaa käyttäessään tärkeää tunnistaa hallinto-oikeudellisen sanktion ja rikosoikeudellisen rangaistuksen ja niiden eriävien oikeuslinjojen erot. Se, onko kysymys hallinnollisesta vai rikosoikeudellisesta seuraamuksesta, vaikuttaa poliisin mahdollisuuksiin käyttää joitakin toimivaltuuksia. Sen lisäksi hallinnollinen liikennevirhemaksu on toissijainen rikosoikeudelliseen rangaistukseen nähden. Asianosaisen aseman kannalta nykyisin on kuitenkin huomattava, että myös hallinnollisen sanktion ollessa kyseessä asianosaisella on itsekriminointisuoja ja häntä turvaa syyttömyysolettama, jotka ovat lähtökohtaisesti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten edellytyksiä. Hallinnollisen ja rikosoikeudellisen menettelyn eroista johtuu myös, että on entistä tärkeämpää, että poliisi seuraamusta määrätessään hahmottaa liikennerikkomuksen ja liikennerikoksen välisen rajan, eli rikoslain määrittelemän abstraktin vaarantamisen rajan. Uuden tieliikennelain voimaan tultua tällä rajalla määräytyvät käytettävä menettely ja asianosaisen asema sekä käytössä olevat jälkikäteiset oikeusturvakeinot.