Makrofagien ja mikrogliojen immuunisuppressiivinen signalointi glioblastoomassa

Abstract

Glioblastooma (GBM) on pahalaatuinen keskushermoston graduksen IV kasvain, jossa elinaika diagnoosin jälkeen on noin 15 kuukautta. Glioblastooman immuuniterapiasta ei ole saatu toivotun kaltaisia tuloksia. Siksi tämän työn tavoitteena on tutkia glioblastooman immuunisuppressiota sitä välittävien makrofagien ja mikrogliojen näkökulmasta.

Immuunisuppressiossa immuunipuolustusjärjestelmän kyky tunnistaa syöpä ja hyökätä sitä vastaan on heikentynyt. Immuunisuppression kehittymistä voidaan edesauttaa esimerkiksi vaikuttamalla T-solujen toimintaan tai edistämällä makrofagien ja mikrogliojen polarisaatiota kohti immuunisuppressiivista M2-muotoa. Tässä työssä käydään läpi glioblastoomassa tärkeitä solujen väliseen ja sisäiseen signalointiin osallistuvia molekyylejä, eli signalointimolekyylejä. Näihin lukeutuu sekä ligandit, reseptorit, että signaalinvälittäjät. Työssä käydään läpi signalointimolekyylejä, jotka aiheuttavat M2-polarisaatioita sekä signalointimolekyylejä, joiden avulla makrofagit ja mikrogliat edistävät immuunisuppressiota.

Glioblastoomassa immuunisupression kannalta merkittäviä säätelijöitä ovat neurofibromiini 1 (NF1), programmed death ligand 1 (PD-L1), the signal transducer and activator of transcription 3 (STAT3), interleukiini 10 (IL-10) ja nuclear factor -κB (NFκB). Lisäksi glioblastoomissa on merkittävässä roolissa isositraattidehydrogenaasin (IDH) mutaatio. NF1 on tuumorisuppressori, joka voidaan menettää glioblastoomasoluissa. Tämä voi johtaa muiden signalointimolekyylien voimistavaan säätelyyn sekä makrofageissa ja mikroglioissa. Syöpäsolujen IDH-mutaatio tekee kasvaimista immunologisesti vähemmän aktiivisia, mutta PD-L1, IL-10, NFκB ja STAT3 edesauttavat immuunisuppressiota. Näiden signalointimolekyylien yhteisvaikutuksen parempi ymmärtäminen auttaisi kehittämään parempia terapeuttisia sovelluksia glioblastooman hoitoon.