Maksuvälineen liikkeellelaskijan taloudellinen vastuu kuluttaja-asiakkaan maksukortin oikeudettomasta käytöstä
Haajanen, Senni (2020)
2020
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004273860
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004273860
Tiivistelmä
Tämän Pro gradu- tutkielman aiheena on maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuu tilanteissa, joissa kuluttaja-asiakkaan maksukorttia on käytetty oikeudettomasti. EU:n uusi maksupalveludirektiivi on juuri muuttanut vastuunjakoa koskettavaa sääntelyä merkittävästi, ja aihe vaatii muutosten myötä perustellusti uudelleentarkastelua. Direktiivi tuli täysimääräisenä voimaan 14.9.2019 ja sen tuomia uudistuksia on mediassa kuvattu jopa historian suurimmiksi muutoksiksi pankkitoimialalla. Uusi sääntely tuo sähköisten maksujen maksuketjuun kuuluville palveluntarjoajille vaatimuksen asiakkaan vahvasta sähköisestä tunnistuksesta, mikä parantaa maksamisen turvallisuutta ja siirtää vastuuta laajasti kuluttajalta maksupalveluntarjoajille. Tämän lisäksi uusi sääntely muun muassa alentaa asiakkaan omavastuumäärää väärinkäytöstilanteissa.
Tutkielman metodina on oikeusdogmatiikka eli lainoppi. Tutkielmaan on valittu lainopillinen tutkimusmetodi sen tulkintatieteellisen luonteen vuoksi. Tutkielma kiteytyy sääntelyn tarkoituksen arviointiin ja muiden eri tulkintamahdollisuuksien tutkimiseen. Erityisesti sääntelyn tuoreus vaikuttaa siihen, ettei tulkintasuosituksia ole vielä oikeuskäytännön myötä vakiintunut ja niitä onkin tarpeen esittää. Lainopillisen tutkimuksen lisäksi tutkielmassa käytetään de lege feranda -menetelmää lain kehittämistä koskevien suositusten esittämiseen.
Tutkielmassa tutkitaan järjestäen sähköisen maksutapahtuman toteutukseen osallistuvien osapuolten vastuuta tilanteissa, joissa asiakkaan maksukorttia on väärinkäytetty. Osapuolia ovat asiakas, maksuvälineen liikkeellelaskija, kauppias sekä kauppiaan maksupalveluntarjoaja, tavallisesti maksunvälittäjä. Tutkielman vastuunjakotarkastelun keskiössä on maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuu. Tämä tarkastelu perustuu ajatukseen, jonka mukaan maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuu tulisi olla pääsääntö väärinkäytöstilanteissa. Maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuun selvittämiseksi on otettava tarkasteluun ne tilanteet, joissa taloudellinen vahinko väärinkäytöksestä jää asiakkaan itsensä vastattavaksi sekä ne tilanteet, joissa maksuvälineen liikkeellelaskijalla on takautumisoikeus maksuketjun muulta palveluntarjoajalta. Tutkielmassa huomioidaan niin sääntelyn kuin sopimusvelvoitteidenkin vaikutukset vastuunjakoon.
Asiakkaan vastuun voidaan yleistää perustuvan tavallisen tai törkeän huolimattomaan toimintaan maksukortin käytön ja säilytyksen osalta. Huolimattomuuden laatu määrittää asiakkaalle jäävän vastuun määrän taloudellisesta vahingosta. Jos toiminta on moitteetonta, siirtyy vastuu sääntelyn pääsäännön mukaisesti maksuvälineen liikkeellelaskijalle. Tämän jälkeen on vielä tutkittava ne tilanteet, joissa toinen palveluntarjoaja voi joutua jälkikäteisesti korvaamaan oikeudettoman käytön maksuvälineen liikkeellelaskijalle. Näitä voidaan nähdä olevan pääasiallisesti tilanteet, joissa toisen palveluntarjoajan olisi tullut huolehtia asiakkaan vahvasta sähköisestä tunnistuksesta.
Vastuunjakoa koskevat säännökset ovat selvärajaisia ja on monimutkatonta tunnistaa, mitä säännöstä on tiettyyn vastuuta koskevaan tilanteeseen sovellettava. Säännöksien sisältö vaatii kuitenkin tulkintaa ja tilanteiden arviointi hyvinkin tapauskohtaista kokonaisarviointia. Tutkielmassa on myös nostettu esiin joitakin sääntelyn ristiriitaisuksia, jotka sellaisenaan tuottavat nykytilanteessa ongelmallisuutta säännösten soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden tulkintaan.
Tutkielman metodina on oikeusdogmatiikka eli lainoppi. Tutkielmaan on valittu lainopillinen tutkimusmetodi sen tulkintatieteellisen luonteen vuoksi. Tutkielma kiteytyy sääntelyn tarkoituksen arviointiin ja muiden eri tulkintamahdollisuuksien tutkimiseen. Erityisesti sääntelyn tuoreus vaikuttaa siihen, ettei tulkintasuosituksia ole vielä oikeuskäytännön myötä vakiintunut ja niitä onkin tarpeen esittää. Lainopillisen tutkimuksen lisäksi tutkielmassa käytetään de lege feranda -menetelmää lain kehittämistä koskevien suositusten esittämiseen.
Tutkielmassa tutkitaan järjestäen sähköisen maksutapahtuman toteutukseen osallistuvien osapuolten vastuuta tilanteissa, joissa asiakkaan maksukorttia on väärinkäytetty. Osapuolia ovat asiakas, maksuvälineen liikkeellelaskija, kauppias sekä kauppiaan maksupalveluntarjoaja, tavallisesti maksunvälittäjä. Tutkielman vastuunjakotarkastelun keskiössä on maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuu. Tämä tarkastelu perustuu ajatukseen, jonka mukaan maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuu tulisi olla pääsääntö väärinkäytöstilanteissa. Maksuvälineen liikkeellelaskijan vastuun selvittämiseksi on otettava tarkasteluun ne tilanteet, joissa taloudellinen vahinko väärinkäytöksestä jää asiakkaan itsensä vastattavaksi sekä ne tilanteet, joissa maksuvälineen liikkeellelaskijalla on takautumisoikeus maksuketjun muulta palveluntarjoajalta. Tutkielmassa huomioidaan niin sääntelyn kuin sopimusvelvoitteidenkin vaikutukset vastuunjakoon.
Asiakkaan vastuun voidaan yleistää perustuvan tavallisen tai törkeän huolimattomaan toimintaan maksukortin käytön ja säilytyksen osalta. Huolimattomuuden laatu määrittää asiakkaalle jäävän vastuun määrän taloudellisesta vahingosta. Jos toiminta on moitteetonta, siirtyy vastuu sääntelyn pääsäännön mukaisesti maksuvälineen liikkeellelaskijalle. Tämän jälkeen on vielä tutkittava ne tilanteet, joissa toinen palveluntarjoaja voi joutua jälkikäteisesti korvaamaan oikeudettoman käytön maksuvälineen liikkeellelaskijalle. Näitä voidaan nähdä olevan pääasiallisesti tilanteet, joissa toisen palveluntarjoajan olisi tullut huolehtia asiakkaan vahvasta sähköisestä tunnistuksesta.
Vastuunjakoa koskevat säännökset ovat selvärajaisia ja on monimutkatonta tunnistaa, mitä säännöstä on tiettyyn vastuuta koskevaan tilanteeseen sovellettava. Säännöksien sisältö vaatii kuitenkin tulkintaa ja tilanteiden arviointi hyvinkin tapauskohtaista kokonaisarviointia. Tutkielmassa on myös nostettu esiin joitakin sääntelyn ristiriitaisuksia, jotka sellaisenaan tuottavat nykytilanteessa ongelmallisuutta säännösten soveltamisalaan kuuluvien tilanteiden tulkintaan.