Opettajain lehdessä käyty keskustelu erityisopetuksesta vuosina 1947 ja 1948

Abstract

Koulunuudistaminen herättää keskustelua, ja on aina herättänyt. Koulutuksen, kasvatuksen ja yhteiskunnan välinen suhde ja vuorovaikutus kiinnostavat ja koskettavat jokaista. Vuonna 2016 voimaan astuneen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaslähtöistä pedagogiikkaa, mikä on nostanut kasvatustieteellisen keskustelun keskiöön yksilöllisen oppipolun luomisen sekä erityisopetuksen ja sen järjestämisen. Vastaavaa keskustelua on käyty aiemminkin.

Tässä tutkimuksessa perehdyttiin uudelleenrakentamisen aikakautena, 1940- ja 1950-luvun taitteessa, kansakouluopettajien keskuudessa käytyyn kasvatustieteelliseen keskusteluun. Tutkimuksen aineistona ja tarkastelun kohteena olivat Opettajain lehdissä vuosina 1947 ja 1948 julkaistut kirjoitukset liittyen erityisopetuksen kehittämiseen ja järjestämiseen. Normaaliuden kriteereistä poikkeavia lapsia pyrittiin opettamaan ja sivistämään, mutta heitä ei nähty samalla tavoin yhteiskunnan jäseninä kuten heidän ikätoverinsa. Uudelleenrakentamisen aikakautena, 1940-luvulta eteenpäin, kysymys aistiviallisten sekä muiden normaaliuden kriteerien ulkopuolelle jääneiden opetuksesta herätti runsaasti keskustelua opettajiston keskuudessa.

Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen, aineistolähtöinen tutkimus. Aineistoa ei tarkasteltu ennalta määrätyn teorian valossa. Aineistoista tehtyjen havaintojen perusteella pyrittiin luomaan ymmärrystä sen ajan kasvatustieteellisestä tutkimuksesta ja aatteellisesta ilmapiiristä. Tutkimusotteena oli diskurssianalyysi.

Aineiston perusteella suhtautuminen erityisopetukseen ja sitä tarvitseviin oppilaisiin oli pääosin myönteinen. Erityisopetuksen haasteet nostettiin kuitenkin avoimesti esille. Aineistosta ilmeni, että kirjoittajat olivat melko yksimielisiä siitä, että taito- ja taideaineita tulisi opettaa suuressa määrin koko ikäluokalle ja eritoten erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Näkemys oppilaiden subjektiivisesta kokemukseta ja sen tärkeydestä oli verrattain yleinen. Näkemyserot näkyivät selvimmin siinä, missä ja kenelle erityisopetusta tulisi järjestää, ei sen tarpeellisuudessa.