Lasten ja nuorten edustaminen väitteinä: kansalaisaloite maksuttomasta toisesta asteesta

Abstract

Tutkielmani tarkastelee lasten ja nuorten poliittista edustamista Suomen eduskunnassa. Perinteinen tapa käsittää poliittinen edustaminen korostaa vaaleja tilanteena, jossa edustettavat luovuttavat heille kuuluvaa valtaa edustajilleen. Alaikäisten kohdalla tämä perusajatus ei kuitenkaan toimi, sillä lapsilla ja nuorilla ei ole äänioikeutta eduskuntavaaleissa. Siten heidän edustamisensa perustuu ennemminkin keskenään kilpaileviin väitteisiin siitä, kuka tai mikä heitä edustaa. Tarkastelen tätä kielellisesti rakennettua poliittista edustamista edustusväiteteorian avulla. Edustusväiteteoria on pohjimmiltaan konstruktivistinen lähestymistapa poliittisen edustamisen käsitteeseen: teorian mukaan edustaminen on elävä prosessi, jonka osana poliittiset toimijat tekevät väitteitä edustajista ja edustettavista asioista tai joukoista. Väitteiden toimivuus perustuu siihen, kuka tai ketkä väitteet ottavat vastaan, ja tulevatko ne hyväksytyksi.

Edustusväiteteoria korostaa, että edustusväitteitä voidaan tehdä monenlaisista asemista, joten vaaleilla auktorisoiduilla edustajilla ei ole niihin etuoikeutta, vaikka vaalien tuoma auktoriteetti voikin lisätä kansanedustajien tekemien edustusväitteiden toimivuutta verrattuna esimerkiksi rivikansalaisen väitteisiin. Tutkielmassani tarkasteltava tapausesimerkki lasten ja nuorten poliittisesta edustamisesta on kansalaisaloite maksuttoman toisen asteen puolesta. Kansalaisaloitteet ovat suhteellisen tuore ilmiö suomalaisessa edustuksellisessa demokratiassa, sillä laki kansalaisaloitteesta on ollut voimassa vasta vuodesta 2012. Kansalaisaloitteet voi edustusväiteteorian kautta käsitteellistää kollektiivisiksi edustusväitteiksi, joissa suuri joukko kansalaisia esittää edustusväitteen eduskunnalle. Tutkimuskysymykseni oli kaksiosainen: tutkin, millaisia edustusväitteitä lapsista ja nuorista kansanedustajat esittivät, ja millaisia diskursseja nämä väitteet ilmensivät. Aineistona käytin eduskunnassa maksuttoman toisen asteen kansalaisaloitteesta käydyn lähetekeskustelun sekä täysistuntokeskustelun pöytäkirjoja. Koska tutkielman teoreettinen viitekehys rakentui konstruktivistiselle tavalle käsitteellistää poliittinen edustaminen, käytin tutkielman tutkimusmenetelmänä diskurssianalyysia. Tutkimuksen perusteella lasten ja nuorten edustaminen toisen asteen maksuttomuutta ajaneen kansalaisaloitteen käsittelyssä ilmeni väitteinä, joissa puolueet kilpailivat edustajan asemasta. Lasten ja nuorten edustaminen ilmeni suomalaista menestystarinaa, taloudellisia seikkoja, sekä periaatteita korostavina diskursseina.