Kansalaisuuden hallinta aktiivimallissa
Perho, Anna (2020)
Perho, Anna
2020
Elinikäinen oppiminen ja kasvatus, kasvatustieteen maisterin tutkinto - Lifelong Learning and Education, Master of Arts (education)
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-05-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004193375
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004193375
Tiivistelmä
Työttömyysturvalakiin tehtiin vuoden 2017 lopussa muutoksia, jotka tulivat vuonna 2018 voimaan (HE 124/2017). Päätöksessä työttömän työnhakijan omavastuupäivät laskettiin seitsemästä viiteen päivään, ja työttömyysetuutta säädeltiin tämän jälkeen hänen oman aktiivisuutensa perusteella. Täyden työttömyysetuuden saamiseksi työttömän työnhakijan tulee päätöksen mukaisesti 65 päivän tarkastelujakson aikana joko 1) tehdä 18 tuntia palkkatyötä, jossa palkan on oltava TES:n mukainen, 2) ansaita yritystoiminnassa yrittäjän työssäoloehtoon vaaditusta kuukausiansiosta yhteensä vähintään 23 prosenttia tuloja tai 3) olla viisi päivää TE-toimiston työllistymistä edistävässä tai tukevassa palvelussa. Mikäli työtön työnhakija ei toteuta ehtoja, voidaan päätöksen mukaisesti hänen etuuttaan laskea 4,65 prosenttia. Nämä muutokset tunnetaan yleisemmin nimellä aktiivimalli.
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella kansalaisuuden rakentumista niissä poliitikkojen keskusteluissa, joissa aktiivimallin toteuttamiseen on päädytty. Kasvatustieteen näkökulmasta tutkimuksessa ollaan erityisesti kiinnostuneita siitä, minkälaiseksi aktiivinen kansalaisuus muodostuu osallisuuden ja toimijuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa hyödynnetään foucault’laista hallinnan teorian lähestymistapaa, jonka mukaan keskusteluissa oletetaan muodostettavan niitä totuuksia, joiden perusteella käsitystä kansalaisuudesta hallitaan. Aineistona toimivat aktiivimallin hallituksen esitys sekä siihen liittyvät täysistunnoissa käydyt keskustelut. Metodina hyödynnetään aineistolähteistä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aktiivisen työvoimapolitiikan kehityksen mukaisesti aktiivimalli keskittyy työn tarjontapuolen mukauttamiseen lisäten kansalaisen velvollisuuksia. Kansalaisen osallisuus muodostuu erityisesti työnteon kautta, jolloin hänen toimijuutensa keskittyy työn saamiseen. Toimijuus on kuitenkin rajoitettua, sillä päätöksiä aktiivitoimien toteuttamisesta ei tehdä itse. Työllistettävyyttä tarkastellaan lopullisessa päätöksessä yksilökeskeisesti, ja työttömän aktiivisen kansalaisuuden ehdoksi muodostuu saavuttaa työnteko. Työnteko nähdään pääasiallisesti itseisarvona, johon yksilön tulee mukautua. Aktiivinen kansalaisuus vastaa työntekijäkansalaisuutta, eikä kansalaisuuden muita osa-alueita juurikaan arvoteta päätöksenteossa.
Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on tarkastella kansalaisuuden rakentumista niissä poliitikkojen keskusteluissa, joissa aktiivimallin toteuttamiseen on päädytty. Kasvatustieteen näkökulmasta tutkimuksessa ollaan erityisesti kiinnostuneita siitä, minkälaiseksi aktiivinen kansalaisuus muodostuu osallisuuden ja toimijuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa hyödynnetään foucault’laista hallinnan teorian lähestymistapaa, jonka mukaan keskusteluissa oletetaan muodostettavan niitä totuuksia, joiden perusteella käsitystä kansalaisuudesta hallitaan. Aineistona toimivat aktiivimallin hallituksen esitys sekä siihen liittyvät täysistunnoissa käydyt keskustelut. Metodina hyödynnetään aineistolähteistä sisällönanalyysiä.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että aktiivisen työvoimapolitiikan kehityksen mukaisesti aktiivimalli keskittyy työn tarjontapuolen mukauttamiseen lisäten kansalaisen velvollisuuksia. Kansalaisen osallisuus muodostuu erityisesti työnteon kautta, jolloin hänen toimijuutensa keskittyy työn saamiseen. Toimijuus on kuitenkin rajoitettua, sillä päätöksiä aktiivitoimien toteuttamisesta ei tehdä itse. Työllistettävyyttä tarkastellaan lopullisessa päätöksessä yksilökeskeisesti, ja työttömän aktiivisen kansalaisuuden ehdoksi muodostuu saavuttaa työnteko. Työnteko nähdään pääasiallisesti itseisarvona, johon yksilön tulee mukautua. Aktiivinen kansalaisuus vastaa työntekijäkansalaisuutta, eikä kansalaisuuden muita osa-alueita juurikaan arvoteta päätöksenteossa.