Välittyneessä tilassa: Ambienssin poetiikan ilmeneminen Pauliina Haasjoen runokokoelmassa Promessa

Abstract

Tarkastelen tutkimuksessani, miten runokielen keinoilla voidaan ympäristönkuvauksessa purkaa ei-inhimilliseen kohdistuvaa objektivointia. Kohdeteokseni on Pauliina Haasjoen Promessa (2019). Teoksen nimi viittaa promessoinniksi kutsuttuun ekologiseen hautausmenetelmään, ja se ilmenee runokokoelmassa laajemmin lupauksena luontoyhteyteen palaamisesta. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, millaisena ei-inhimillinen määrittyy teoksessa. Analysoin runokokoelmaa sekä kokonaisuutena että yksittäisiin runoihin kohdentaen. Tarkastelun kohteeksi on valikoitunut sellaisia sanastollisen ja rytmillisen ilmaisun piirteitä, jotka havainnollistavat runoissa inhimillisen ja ei-inhimillisen välisiä rajanvetoja.

Tutkimusmenetelmänäni yhdistän runoanalyysiin Timothy Mortonin kehittelemän teorian ekomimesiksestä ja ambienssin poetiikasta. Ekomimesiksellä Morton kuvaa yhtäältä erityistä retoriikkaa, jonka avulla luonto esitetään kulttuurissa ja toisaalta järjestelmää, joka luontoon liitetyistä käsityksistä muodostuu. Ambienssin poetiikan keinot ilmentävät runoissa ekomimesistä tuottamalla tilallisuuden kokemuksen. Tarkastelen runojen ympäristönkuvausta soveltaen niihin ambienssin poetiikan kuutta osa-aluetta, jotka ovat merkintä, eheytys, sävy, aeolisuus, välitys ja timbraalisuus. Erityisesti keskityn ambienssin poetiikan materiaalisuutta käsitteleviin keinoihin analysoidessani runon muotoa.

Teoriataustani muodostuu ekokritiikin ja posthumanismin keskeisimmistä ajatuksista sekä näistä johdetusta tuoreemmasta materiaalisen ekokritiikin tutkimussuuntauksesta. Tutkimuksessani keskiöön nousee materiaalisen ekokritiikin ajatus todellisuudesta inhimillisen ja ei-inhimillisen jatkuvana vuorovaikutuksena. Ekokritiikki kiinnittää huomion erilaisiin luontokuvauksiin, ja posthumanismin tavoitteena on purkaa jakoa inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä. Ekomimesiksen tarkastelu osana ekokriittistä kirjallisuudentutkimusta on tarpeellista, sillä luontoesitykset eivät vain kuvasta käsityksiä luonnosta vaan myös vahvistavat näitä käsityksiä.

Tutkimukseni perusteella ambienssin poetiikan ilmenemisestä kohdeteoksessani voidaan päätellä, että Promessa käsittelee jo runomuotonsa kautta kielellistä rajallisuuttaan kuvata ympäristöä. Proosa- ja säerunon vuoropuhelu punoutuu runojen aiheisiin välittäen eheän biosentrisen runonsisäisen todellisuuden. Runon puhujan aseman vaihtelu osoittaa, että Promessa lähestyy ihmisyyden uudelleenmäärittelemistä lempeän todentajuisesti kuvatessaan todellisuuden joukkona erilaisia toimijoita ja prosesseja, joihin inhimillinen todellisuustaju tuo oman katsantokulmansa. Runokokoelman tarkastelu ympäristörunoutena herättää kysymyksen, onko ympäristöä lopulta mahdollista kuvata ilman sen objektivointia.