Puheen illuusio romaanissa The Picture Of Dorian Gray ja sen kahdessa suomennoksessa
Antila, Taru (2020)
2020
Monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Multilingual Communication and Translation Studies
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-04-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004103186
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004103186
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan puheen illuusion rakentumista Oscar Wilden romaanissa The Picture of Dorian Gray (1891) ja sen kahdessa suomennoksessa. Työssä tutkitaan, millaisten keinojen avulla kyseisten tekstien dialogeihin on luotu puheen illuusiota sekä vertaillaan teksteissä käytettyjä keinoja toisiinsa. Lisäksi tutkielmassa tarkastellaan, toteutuuko uudelleenkäännöshypoteesi aineistossa puheen illuusion luomisen näkökulmasta, eli sijoittuuko uusin käännös teoksen ensimmäistä käännöstä lähemmäs lähdetekstiä puheen illuusion osalta. Tarkasteltavat suomennokset ovat vuonna 1906 ilmestynyt Helmi Setälän käännös Dorian Grayn muotokuva ja vuonna 2009 ilmestynyt Jaana Kapari-Jatan samanniminen käännös.
Puheen illuusion luomisen keinojen luokittelussa seurataan tässä työssä pääasiassa Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven teoksessaan Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa (2013) käyttämää luokittelua, mutta luokkia on myös muokattu ja täydennetty tämän tutkimuksen tarpeiden mukaisesti. Tiittulan ja Nuolijärven (mp.) luokittelusta poiketen luokka kongruenssi on sisällytetty tutkimuksessa luokkaan lauserakenne ja puhuttelulle on luotu oma luokka. Näin ollen tässä työssä käytettävät luokat ovat äänne- ja muotopiirteet, persoona ja viittaaminen, puhuttelu, lauserakenne, sanasto ja fraseologia sekä sanoman muotoilu ja keskustelunomaisuus.
Puheen illuusio on tarkasteltavissa teksteissä saavutettu usean eri keinon yhteisvaikutuksella. Puheen illuusiota on teksteissä luotu hyvin monipuolisesti lähes kaikkien edellä mainittujen luokkien keinojen avulla. Äänne- ja muotopiirteet -luokka kuitenkin osoittautui vähiten käytetyksi: luokasta on käytetty lähdetekstissä ainoastaan lyhennettyjä muotoja, ja käännöksissä tämän luokan keinoja ei ole käytetty lainkaan. Puheen illuusion luomisessa käytetyt keinot ovat pääosin kaikissa tarkasteltavissa teksteissä samat, mutta keinojen esiintymien määrässä on eroja eri tekstien välillä. Sellaisia yksittäisiä puheen illuusion luomisen keinoja, joita käytetään kaikissa käsiteltävissä teksteissä, käytetään pääsääntöisesti eniten lähdetekstissä, mutta esimerkiksi puhekielisiä sanoja esiintyy käännöksissä lähdetekstiä enemmän, ja toisaalta huomionkohdistimien käyttö on runsainta Helmi Setälän käännöksessä. Jotkin keinoista ovat puolestaan yhtä yleisiä kaikissa tarkasteltavissa teksteissä (esim. puheenomaiset fraasit).
Suomen ja englannin kielen erot korostuvat käytetyissä puheen illuusion luomisen keinoissa. Lähdeteoksessa on käytetty lyhennettyjä muotoja (esim. don’t), joille suomen kielessä ei ole tarkkaa vastinetta. Käännöksissä puolestaan esiintyy demonstratiivipronominin käyttöä artikkelina tai ihmisiin viitattaessa, kliittisiä sävypartikkeleita sekä teitittelyä, joita ei voida englannin kielessä hyödyntää. Kielelliset erot tulevat lisäksi ilmi eri keinojen käytön laajuudessa eri teksteissä. Esimerkiksi interjektioita esiintyy käännöksissä huomattavasti vähemmän kuin lähdetekstissä, ja Jaana Kapari-Jatan käännöksessä on karsittu huomattavasti myös muun muassa puhutteluilmaisuja. Interjektiot ja puhutteluilmaisut ovat tavallisesti yleisempiä englannin kuin suomen kielessä, ja tämä ero on havaittavissa myös tämän tutkimuksen aineistossa. Myös käännösten välillä voidaan havaita merkittäviä eroja esimerkiksi lauserakenteessa, puhuttelukäytännöissä sekä persoonapronominien käytössä. Osa käännösten välisistä eroista on todennäköisesti seurausta käännösten välisestä ajallisesta erosta, sillä tarkasteltavat käännökset on julkaistu hyvin paljon toisistaan eroavina aikoina.
Uudelleenkäännöshypoteesin mukaan teoksen uusi käännös sijoittuisi lähemmäs lähdetekstiä kuin teoksesta aiemmin tehty käännös (Koskinen & Paloposki 2015, 8). Uudelleenkäännöshypoteesi ei toteudu tämän tutkimuksen aineistossa puheen illuusion luomisen keinojen osalta, sillä Jaana Kapari-Jatan käännös ei kokonaisuutena puheen illuusion näkökulmasta asetu lähemmäs lähdetekstiä kuin Helmi Setälän käännös. Myös yksittäisiä puheen illuusion luomisen keinoja tarkasteltaessa tulokset ovat ristiriitaisia: osassa keinoista (9 kpl) Jaana Kapari-Jatan käännös sijoittuu lähemmäs lähdetekstiä kuin Helmi Setälän käännös, mutta osassa keinoista (9 kpl) tulos on päinvastainen.
Puheen illuusion luomisen keinojen luokittelussa seurataan tässä työssä pääasiassa Liisa Tiittulan ja Pirkko Nuolijärven teoksessaan Puheen illuusio suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa (2013) käyttämää luokittelua, mutta luokkia on myös muokattu ja täydennetty tämän tutkimuksen tarpeiden mukaisesti. Tiittulan ja Nuolijärven (mp.) luokittelusta poiketen luokka kongruenssi on sisällytetty tutkimuksessa luokkaan lauserakenne ja puhuttelulle on luotu oma luokka. Näin ollen tässä työssä käytettävät luokat ovat äänne- ja muotopiirteet, persoona ja viittaaminen, puhuttelu, lauserakenne, sanasto ja fraseologia sekä sanoman muotoilu ja keskustelunomaisuus.
Puheen illuusio on tarkasteltavissa teksteissä saavutettu usean eri keinon yhteisvaikutuksella. Puheen illuusiota on teksteissä luotu hyvin monipuolisesti lähes kaikkien edellä mainittujen luokkien keinojen avulla. Äänne- ja muotopiirteet -luokka kuitenkin osoittautui vähiten käytetyksi: luokasta on käytetty lähdetekstissä ainoastaan lyhennettyjä muotoja, ja käännöksissä tämän luokan keinoja ei ole käytetty lainkaan. Puheen illuusion luomisessa käytetyt keinot ovat pääosin kaikissa tarkasteltavissa teksteissä samat, mutta keinojen esiintymien määrässä on eroja eri tekstien välillä. Sellaisia yksittäisiä puheen illuusion luomisen keinoja, joita käytetään kaikissa käsiteltävissä teksteissä, käytetään pääsääntöisesti eniten lähdetekstissä, mutta esimerkiksi puhekielisiä sanoja esiintyy käännöksissä lähdetekstiä enemmän, ja toisaalta huomionkohdistimien käyttö on runsainta Helmi Setälän käännöksessä. Jotkin keinoista ovat puolestaan yhtä yleisiä kaikissa tarkasteltavissa teksteissä (esim. puheenomaiset fraasit).
Suomen ja englannin kielen erot korostuvat käytetyissä puheen illuusion luomisen keinoissa. Lähdeteoksessa on käytetty lyhennettyjä muotoja (esim. don’t), joille suomen kielessä ei ole tarkkaa vastinetta. Käännöksissä puolestaan esiintyy demonstratiivipronominin käyttöä artikkelina tai ihmisiin viitattaessa, kliittisiä sävypartikkeleita sekä teitittelyä, joita ei voida englannin kielessä hyödyntää. Kielelliset erot tulevat lisäksi ilmi eri keinojen käytön laajuudessa eri teksteissä. Esimerkiksi interjektioita esiintyy käännöksissä huomattavasti vähemmän kuin lähdetekstissä, ja Jaana Kapari-Jatan käännöksessä on karsittu huomattavasti myös muun muassa puhutteluilmaisuja. Interjektiot ja puhutteluilmaisut ovat tavallisesti yleisempiä englannin kuin suomen kielessä, ja tämä ero on havaittavissa myös tämän tutkimuksen aineistossa. Myös käännösten välillä voidaan havaita merkittäviä eroja esimerkiksi lauserakenteessa, puhuttelukäytännöissä sekä persoonapronominien käytössä. Osa käännösten välisistä eroista on todennäköisesti seurausta käännösten välisestä ajallisesta erosta, sillä tarkasteltavat käännökset on julkaistu hyvin paljon toisistaan eroavina aikoina.
Uudelleenkäännöshypoteesin mukaan teoksen uusi käännös sijoittuisi lähemmäs lähdetekstiä kuin teoksesta aiemmin tehty käännös (Koskinen & Paloposki 2015, 8). Uudelleenkäännöshypoteesi ei toteudu tämän tutkimuksen aineistossa puheen illuusion luomisen keinojen osalta, sillä Jaana Kapari-Jatan käännös ei kokonaisuutena puheen illuusion näkökulmasta asetu lähemmäs lähdetekstiä kuin Helmi Setälän käännös. Myös yksittäisiä puheen illuusion luomisen keinoja tarkasteltaessa tulokset ovat ristiriitaisia: osassa keinoista (9 kpl) Jaana Kapari-Jatan käännös sijoittuu lähemmäs lähdetekstiä kuin Helmi Setälän käännös, mutta osassa keinoista (9 kpl) tulos on päinvastainen.