Vanhemman päihde- ja mielenterveysongelman kaksoisdiagnoosi lapsen näkökulmasta: Aikuiset lapset kertovat kokemuksistaan
Tähtinen, Suvi (2020)
Tähtinen, Suvi
2020
Sosiaalityön maisteriohjelma - Master's Programme in Social Work
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-04-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004013009
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202004013009
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa on tarkasteltu sitä, miten vanhemman päihde- ja mielenterveysongelman kaksoisdiagnoosi näyttäytyy jo aikuisten lasten kertomuksissa ja kokemuksissa elämästään vanhempansa kanssa. Aineistona tutkielmassa on kahdentoista henkilön kirjoittama kertomus elämästään vanhemman kanssa, jolla oli tai on edelleen samanaikainen päihde- ja mielenterveysongelma.
Tutkielman teoriaosuus koostuu kaksoisdiagnoosin käsitteen määrittelystä, kaksoisdiagnoosipotilaiden diagnosoinnista ja hoidosta. Osuudessa valotetaan myös vanhemman päihde- ja mielenterveysongelman vaikutuksia lapseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon roolia perheen ja lapsen tukemisessa. Tutkielma on laadullinen ja aineisto on kerätty kirjoituspyynnön avulla sosiaalista mediaa apuna käyttäen. Aineiston analyysitapana on käytetty temaattista narratiivista analyysia, jonka avulla kertomuksissa esiintyvät yhtäläisyydet ja erot on luokiteltu kolmen pääteeman alle.
Kertomuksissa esiintyvät pääteemat ovat kertomukset lapsuudesta, kertomukset tuesta ja avunsaannista ja kertomukset elämästä aikuisena. Kirjoittajien kertomuksissa lapsuus oli poikkeuksetta negatiivisesti sävyttynyttä aikaa vanhemman päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi. Vanhemman kaksoisdiagnoosi aiheutti vanhemman käytöksen muutoksia, joihin lapsen oli mukauduttava. Tästä seurasi muun muassa lapsi-vanhempi-suhteen roolien vaihtumista ja negatiivisia tunteita, joita lapsi koki itseensä, vanhempaan ja perheen kokonaistilanteeseen liittyen. Vanhemman päihteidenkäytöstä tai mielenterveysongelmista johtuen lapsi joutui tekemisiin erilaisten viranomaisten kanssa. Kirjoittajat kokivat, etteivät he olleet saaneet tarvitsemaansa apua viranomaisilta. Vanhemman kaksoisdiagnoosin pitkäaikaisina vaikutuksina voidaan kirjoituksissa nähdä aikuisiällä jatkuneet tai alkaneet kirjoittajien omat päihde- ja mielenterveydenhäiriöt, tunne- ja ihmissuhde-elämän vaikeudet sekä negatiivinen minäkäsitys.
Yksi tämän tutkimuksen merkittävimmistä tuloksista on se, että vanhemman samanaikainen päihde- ja mielenterveysongelma ei näyttänyt nostavan esille tuloksia, joita ei olisi aiemmin saatu tutkimuksessa, jota on tehty erikseen vanhemman päihde- tai mielenterveysongelmista lapsen näkökulmasta. Tässä yhteydessä voidaan kuitenkin pohtia, kuinka paljon laaja-alaisempi merkitys vanhemman kaksoisdiagnoosilla on lapseen, verrattuna vanhempaan, jolla on vain yksi häiriö.
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien vanhempien lapsiin ja heidän hoitoonsa tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota, sillä lapset jäävät usein yksin omien huoliensa ja ongelmiensa kanssa. Vanhemman kaksoisdiagnoosin tutkiminen lapsen näkökulmasta on aihe, jolle on tarvetta tulevaisuudessa, jotta kaksoisdiagnoosi-perheiden ongelmien ja avuntarpeiden laaja-alaisuutta voidaan kartoittaa paremmin ja ennaltaehkäistä sukupolvet ylittävää negatiivista sosiaalista perimää.
Tutkielman teoriaosuus koostuu kaksoisdiagnoosin käsitteen määrittelystä, kaksoisdiagnoosipotilaiden diagnosoinnista ja hoidosta. Osuudessa valotetaan myös vanhemman päihde- ja mielenterveysongelman vaikutuksia lapseen ja sosiaali- ja terveydenhuollon roolia perheen ja lapsen tukemisessa. Tutkielma on laadullinen ja aineisto on kerätty kirjoituspyynnön avulla sosiaalista mediaa apuna käyttäen. Aineiston analyysitapana on käytetty temaattista narratiivista analyysia, jonka avulla kertomuksissa esiintyvät yhtäläisyydet ja erot on luokiteltu kolmen pääteeman alle.
Kertomuksissa esiintyvät pääteemat ovat kertomukset lapsuudesta, kertomukset tuesta ja avunsaannista ja kertomukset elämästä aikuisena. Kirjoittajien kertomuksissa lapsuus oli poikkeuksetta negatiivisesti sävyttynyttä aikaa vanhemman päihde- ja mielenterveysongelmien vuoksi. Vanhemman kaksoisdiagnoosi aiheutti vanhemman käytöksen muutoksia, joihin lapsen oli mukauduttava. Tästä seurasi muun muassa lapsi-vanhempi-suhteen roolien vaihtumista ja negatiivisia tunteita, joita lapsi koki itseensä, vanhempaan ja perheen kokonaistilanteeseen liittyen. Vanhemman päihteidenkäytöstä tai mielenterveysongelmista johtuen lapsi joutui tekemisiin erilaisten viranomaisten kanssa. Kirjoittajat kokivat, etteivät he olleet saaneet tarvitsemaansa apua viranomaisilta. Vanhemman kaksoisdiagnoosin pitkäaikaisina vaikutuksina voidaan kirjoituksissa nähdä aikuisiällä jatkuneet tai alkaneet kirjoittajien omat päihde- ja mielenterveydenhäiriöt, tunne- ja ihmissuhde-elämän vaikeudet sekä negatiivinen minäkäsitys.
Yksi tämän tutkimuksen merkittävimmistä tuloksista on se, että vanhemman samanaikainen päihde- ja mielenterveysongelma ei näyttänyt nostavan esille tuloksia, joita ei olisi aiemmin saatu tutkimuksessa, jota on tehty erikseen vanhemman päihde- tai mielenterveysongelmista lapsen näkökulmasta. Tässä yhteydessä voidaan kuitenkin pohtia, kuinka paljon laaja-alaisempi merkitys vanhemman kaksoisdiagnoosilla on lapseen, verrattuna vanhempaan, jolla on vain yksi häiriö.
Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien vanhempien lapsiin ja heidän hoitoonsa tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota, sillä lapset jäävät usein yksin omien huoliensa ja ongelmiensa kanssa. Vanhemman kaksoisdiagnoosin tutkiminen lapsen näkökulmasta on aihe, jolle on tarvetta tulevaisuudessa, jotta kaksoisdiagnoosi-perheiden ongelmien ja avuntarpeiden laaja-alaisuutta voidaan kartoittaa paremmin ja ennaltaehkäistä sukupolvet ylittävää negatiivista sosiaalista perimää.