Vuoropäiväkotien retkeilykulttuuri sekä vuoropäivähoidossa olevien lasten luontokokemukset päiväkotien retkiltä

Abstract

Tutkimukseni tavoite on tarkastella päiväkotien retkeilykulttuuria ja sen kehittymistä matkalla päivähoidosta varhaiskasvatukseen sekä erityisesti vuoropäiväkodeissa hoidossa olevien lasten luontokokemuksia retkien jälkeen. Vuoropäivähoito on epätavalliseen aikaan järjestettävää varhaiskasvatusta. Se voi merkitä riskejä lapsen tasapainoiselle kasvulle ja kehitykselle. Toisaalta joustavat toimintatavat, lapsen yksilöllisyyden huomioon ottaminen sekä lapsen kuuleminen ovat ominaisia vuorohoidolle. Retkeily mahdollistaa myönteisen omana itsenä olemisen ja kiireettömän sosiaalisen todellisuuden vertaisten kanssa. Se voi mahdollistaa rauhan, tilan ja vapauden kokemuksen luontoympäristössä vastapainoksi melulle ja rikkonaiselle arjelle. Lasten omaehtoisen toiminnan tilana retket näyttäytyvät myös osallisuuden, toimijuuden ja kuvittelukyvyn näkökulmasta. Turvallisuus, autonomia ja empatiakyky ovat merkittäviä tekijöitä lapsen psyykkisen kehityksen kannalta. Käyttäytyminen on intentionaalista ja ympäristösidonnaista. Tilana retkikohteet edustavat fyysisiä paikkoja ja niiden tarjoumia sekä lasten havaintoja niistä. Havaitseminen kohdistuu etupäässä niihin tarjoumiin, joilla on toiminnallinen merkitys. Retket merkitsevät lisäksi lasten ja aikuisten keskinäistä sosiaalista kanssakäymistä sekä lasten keskinäistä vuorovaikutusta toistensa kanssa.

Kokemusten ja merkitysten maailma avautuu tutkimuksen fenomenologisessa viitekehyksessä tarkastelemalla lasten tulkintoja retkiympäristön tarjoumista. Fenomenologinen viitekehys on inhimillisen kokemuksen merkityksen tutkimista ja ihmisen elämismaailman käsitteellistämistä. Ryhmän aikuisten sitoutuneisuus retkeilyyn voi olla tekijä, joka määrittää lasten toimintamahdollisuuksia. Voimassa olevan lainsäädännön ja perusteasiakirjojen mukaan ympäristökasvatus ja lähiympäristöön tutustuminen ovat vallitsevia normeja päiväkodeissa. Tutkimuksen tarkoitus on valottaa sitä, miten retket näyttäytyvät päiväkotiryhmissä, mitkä tekijät motivoivat lapsia retkillä ja miten kasvattajien asennoituminen vaikuttaa retkeilyyn. Luontoympäristö voi rauhoittaa ja lievittää stressioireita. Pyrkimyksenä on avata myös eko- ja ympäristöpsykologista näkökulmaa retkeilyyn. Retkikokemukset tulevat esiin kunkin ryhmän keskusteluissa. Lapset kertovat tarinoita, tekevät kuvia ja avaavat siten omaa kokemustaan. Tarinat muodostavat omat narratiivinsa. Osallistuva havainnointi pyrkii linkittämään lasten kokemuksia tehtyjen havaintojen kanssa. Aineistoa kerättiin neljästä eri päiväkodista Tampereen ympäristökuntien alueella. Mukana oli kolme säännöllisesti vuorohoitoa tarjoavaa ryhmää sekä yksi satunnaisesti vuorohoitoa tarjoava päiväkotiryhmä. Aineisto koostui henkilöstön teemahaastatteluista, havainnoinnista, lasten ryhmäkeskusteluista sekä lasten piirroksista ja niihin liittyneistä tarinoista.