Kurahousuja ja kabinetteja: Affektin politiikka palkkatasa-arvoa edistävässä Ei leikkirahaa -aktivismissa

Abstract

Tutkielma tarkastelee palkkatasa-arvoa edistävän Ei leikkirahaa -liikkeen aktivistien poliittisen toiminnan mahdollisuuksia 2010-luvun Suomessa. Tutkielmassa kysytään, millaisia jännitteitä aktivistien kampanjointiin sisältyy ja miten aktivistit näitä jännitteitä kokevat. Lisäksi tutkielma selvittää, millainen aktivistien ja yhteiskunnallisen liikkeen suhde on korporatistisen kentän vakiintuneisiin toimijoihin eli työmarkkinajärjestöihin sekä kansanedustajiin.

Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on diskursiivisen affektitutkimuksen käsitteistö. Margaret Wetherellin affektiivisen käytännön käsite korostaa inhimillisen toimijuuden olevan sidoksissa affekteihin. Sara Ahmedin affektiivisen talouden käsite selventää tapaa, jolla affektit ja tunteet vahvistuvat, kun ihmiset kierrättävät niitä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Yhteistä käsitteille on kielen merkitys. Ihmisten tapa puhua asioista vaikuttaa siis siihen, miten eri asioita koetaan. Lisäksi tutkielmassa käytetään affektiivisen eriarvoisuuden käsitettä. Käsitteen avulla argumentoidaan, että ihmisten affektiiviset käytännöt jakautuvat eriarvoisesti eri väestöryhmien välillä. Teoreettisten avainkäsitteiden ohella tutkielman empiriaa taustoittaa tutkimuskirjallisuus naisliikkeistä ja palkkaeriarvoisuudesta. Liikekirjallisuudella tuodaan ilmi, että suomalaiset naisliikkeet ovat historiallisesti olleet kytköksissä valtioon. Palkkatutkimuksen avulla alleviivataan, että palkkaeroja kaventamaan pyrkivää tasa-arvopolitiikkaa on Suomessa tehty pitkään tuloksetta, ja samalla samapalkkaisuuden poliittinen kenttä pitää sisällään jatkuvaa kiistelyä palkkaeron luonteesta.

Tutkielman aineisto on kerätty haastattelemalla Ei leikkirahaa -liikkeen ydinryhmään kuuluvia aktivisteja. Haastattelut (n = 7) olivat muodoltaan puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja. Haastateltavat koostuivat sekä liikkeestä poisjättäytyneistä että liikkeessä mukana olevista aktivisteista. Tutkimusmetodina tutkielmassa hyödynnetään sisällönanalyysia ja diskursiivista luentaa. Sisällönanalyysillä hahmotetaan aktivismiin sisältyneitä jännitteitä ja nostetaan esille aineistossa esiintyviä negatiiviseksi ymmärrettyjä tunnekuvailuja. Diskursiivisen luennan avulla analysoidaan tunnekuvailujen merkityksiä aktivistien toiminnan kannalta. Haastatteluista esille nousseita jännitteitä ovat (i) aktivistien haasteellinen suhde poliitikkoihin, kansanedustajiin ja ammattiliittoihin, (ii) julkiset merkityskamppailut palkkaeron syistä ja olemuksesta sekä varhaiskasvatuksesta ammattina, ja (iii) poliittiset erimielisyydet aktivistien välillä. Jännitteitä seuraavat negatiiviset aineistosta esille luetut tunnekuvailut ovat (i) viha ja turhautuminen, (ii) väsyminen ja uupuminen, ja (iii) voimattomuus ja pelko.

Analyysin perusteella aktivistit joutuvat ristiriitaiseen asemaan suhteessa työmarkkinatoimijoihin ja poliitikkoihin. Yhtäältä päättävän eliitin apua pidetään tärkeänä. Toisaalta aktivistit kokevat nämä toimijat säännönmukaisesti aktivistien toimintaa rajoittavina tahoina. Päättävä eliitti siis tunnustaa liikkeen legitiimiksi toimijaksi, mutta samalla edellyttää liikkeen toiminnan pysyvän tiettyjen rajojen sisällä. Analyysin pohjalta väitetään, että liikkeen aktivistit joutuvat säätelemään asemaansa tarkasti. Affektien näkökulmasta erilaiset jännitteet muovaavat aktivistien toimijuutta. Aktivistit kokevat esimerkiksi voimattomuutta vaikuttamispyrkimyksissään, kun ammattiliitot näyttävät pitävän itseään ainoana legitiiminä vaikuttajana. Vastaavasti vähättelevät diskurssit saavat aktivistit orientoitumaan erilaisiin kohtaamisiin alun alkaen negatiivisesti. Analyysi osoittaa, että aktivistien orientaatioissa on kyse vakiintuneista affektiivisista käytännöistä. Koska käytännöt ovat usein kytköksissä joko palkkakysymykseen, sukupuoleen tai toimijoiden välisiin valtasuhteisiin, käytännöt ilmentävät mahdollisesti affektiivista eriarvoisuutta juuri naisasia-aktivistien kokemuksissa ja toiminnassa.