Kehitysvammaisten henkilöiden tuettu päätöksenteko

Abstract

Tämän kandidaatintutkielman tarkoitus on tarkastella kehitysvammaisten henkilöiden tuettua päätöksentekoa: millaisena tuettu päätöksenteko näyttäytyy aiemmassa tutkimuksessa? Aiheeni on ajankohtainen, sillä tullessaan voimaan vuonna 2008 YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista on vaikuttanut monien maiden vammaispolitiikkaan ja toiminut ohjenuorana suunniteltaessa yhteiskunnan tasolla tuetun päätöksenteon järjestelmää. Tuettu päätöksenteko liittyy oleellisesti itsemääräämisen toteutumiseen toimiessaan keinona, jolla kehitysvammainen henkilö voi päästä oikeuksiinsa ja kokea osallisuutta. Tuetun päätöksenteon käsite on noussut ajankohtaisena esille Suomessa, kun laki kehitysvammaisten erityishuollosta uudistettiin vuonna 2016, jotta YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista voitiin allekirjoittaa.

Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jonka aineisto koostuu yhteensä kahdestatoista tutkimuksesta, artikkelista ja kirjallisuuskatsauksesta, pääasiassa kansainvälistä tutkimusta koskien kehitysvammaisten tuettua päätöksentekoa. Analysoin aineiston teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä. Tutkimusten sisältöön tutustuin aineistolähtöisesti, jonka jälkeen teemoittelussa ja analyysissä hyödynsin Shogren ja Wehmeyerin (2015) esittämää mallia tuetun päätöksenteon osatekijöistä. Osatekijöitä ovat yksilölliset tekijät, ympäristötekijät sekä tarvittava tuki.

Aineiston perusteella kehitysvammaisten henkilöiden tuettua päätöksentekoa on tutkittu vielä vähäisesti. Tällä hetkellä puuttuu sekä näyttöä tehokkaista malleista että lainsäädäntöön perustuva käytäntö. Eri maiden versiot tuetun päätöksenteon käytännöistä vaikuttavat vielä olevan kokeiluasteella, eikä niistä voida vetää selviä päätelmiä. Luotettava tieteellinen tieto käytännön toimivista tuetun päätöksenteon keinoista ja menetelmistä puuttuu. Tutkimusten perusteella yhteiskunnan taholta toivotaan tuettua päätöksentekoa koskevaa lainsäädäntöä ja sen käyttöön liittyvää käytännön ohjeistusta. Aineiston perusteella voin todeta, että lain kehittämiseksi tarvitaan vielä lisätutkimusta. Kehitysvammaiselta itseltään vaaditaan jonkin verran kykyjä tehdä päätöksiä, jotta tuettua päätöksentekoa voidaan hyödyntää itsemääräämistä lisäävänä keinona. Lisäksi tarvitaan tilaisuuksia päätöksentekoon ja sitä kautta oppimiseen. Tuen näkökulmasta perheellä ja muilla läheisillä on merkittävä rooli tuen antamisessa. Näyttää myös siltä, että tarvitaan lisäkoulutusta ja tietoa tuetun päätöksenteon keinoista ja saatavilla olevista palveluista.