Asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijuuden diskursiivinen rakentaminen Suomessa: Tutkimus normatiivisesta professionaalisesta diskurssista vuosina 1935-2015

Abstract

Tutkimuksen aiheena on asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijuuden diskursiivinen rakentaminen Suomessa. Tutkimuskohteena on Kansallisarkiston asiakirjatiedon hallinnan kansallisena asiantuntijaviranomaisena tuottama professionaalinen diskurssi. Tutkimuksen tarkoituksena on ensinnäkin selvittää, mitkä ovat Kansallisarkiston tarkoituksenmukaisina pitämät toimintakäytännöt, jotka se on objektivoinut tiedonjärjestelmäksi. Toiseksi tutkimuksessa selvitetään millaiset ajattelun, sanomisen ja toiminnan mahdollisuudet tämä tiedonjärjestelmä on kansallisesti asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijalle subjektipositiona tarjonnut. Tutkimuskohteen tarkastelunäkökulman määritelleen teoreettisen viitekehyksen ovat muodostaneet foucault’lainen diskurssitraditio, konstruktivistinen professiotutkimus ja professionaalisen diskurssin tutkimus sekä arkistoteorian postmoderni diskurssi, artikulaatioteoria ja sosiokognitiivinen terminologia. Tutkimuskohdetta koskeva teoreettinen viitekehys on ollut arkistoteorian positivistinen diskurssi asiakirjatiedon hallinnan profession kansainvälisesti yhteisenä tiedonjärjestelmänä.

Tässä teoreettisessa viitekehyksessä olen analysoinut arkistolakeja ja niiden valmisteluaineistoja sekä Kansallisarkiston antamia normeja vuosilta 1935-2015 normatiivisena professionaalisena diskurssina. Olen tarkastellut tätä diskurssia asiantuntijaviranomaisen hallintavaltaan kytkeytyvänä tiedonjärjestelmänä, joka on määritellyt asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijuutta Suomessa. Tutkijana en ole asettunut siihen asiantuntijaviranomaisen tarkoituksenmukaisina pitämien valintojen hyväksyjän positioon, jonka tutkimusaineisto asiakirjatiedon hallinnan ammattilaiselle tarjoaa. Sen sijaan olen pyrkinyt näiden itsestäänselvyyksiksi muuttuneiden luonnollistuneiden totuuksien kriittiseen tarkasteluun ja kyseenalaistamiseen. Tutkimusmenetelmäni olen nimennyt artikulaatiometodia soveltavaksi diskurssianalyyttiseksi luennaksi. Artikulaatiometodi mahdollistaa tekstin itsensä tarjoamien ja privilegioimien merkitysten purkamisen ja uusien merkitysyhteyksien näkemisen. Uudet tulkinnat syntyvät tekstin sijoittamisesta uusiin luentakonteksteihin, jotka tutkimukseni teoreettinen orientaatio tarjoaa. Positioin itseni tutkijana osaksi tutkimuksen menetelmällisiä valintoja.

Tutkimus osoittaa, että normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa asiakirjatiedon hallinnan keskeiset ongelmat konstruoitiin yhdenmukaisesti arkistoteorian kansainvälisen positivistisen diskurssin kanssa. Normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa ratkaisu asiakirjatiedon hallinnan keskeisiksi konstruoituihin ongelmiin on ollut asiantuntijaviranomaisen aina vain aikaisemmassa elinkaaren vaiheessa tapahtuva interventio arkistonmuodostajaviranomaisten asiakirjatiedon hallintaan. Tällaisessa hallintamallissa asiakirjallinen kulttuuriperintö tuotetaan arkistonmuodostajaviranomaisten toimesta asiantuntijaviranomaisen tarkoituksenmukaiseksi katsomalla tavalla. Olen nimennyt hallintamallin asiantuntijaviranomaisen proaktiivisen intervention käytännöksi. Proaktiivisen intervention kohdentaminen aina vain aikaisempaan asiakirjatiedon elinkaaren vaiheeseen on laajentanut asiantuntijaviranomaisen hallintavallan alaa ja asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijan mandaattia.

Tutkimuksessa jäsennän normatiivisen professionaalisen diskurssin tiedonjärjestelmän entiteeteiksi, jotka olen jakanut teoreettisiin ja toiminnallisiin. Esitän entiteettien merkityksellistämisen muutoksen. Osoitan, että termien käytön analyysin tuottamat merkitykset eivät useissa tapauksissa vastaa sitä merkitystä, joka termeille on niiden sanastollisissa määritelmissä annettu. Entiteettien merkityksellistämisen muuttumiseen perustuen jäsennän normatiivisen professionaalisen diskurssin historiallisen kehityksen kolmeksi vaiheeksi, jotka olen nimennyt arkistonhoitodiskurssiksi, arkistotoimidiskurssiksi ja asiakirjahallintodiskurssiksi. Tutkimus osoittaa, että toimintakäytännöissä tapahtuneet muutokset ovat johtaneet entiteettien merkityksen ja nimeämisen muutoksiin, kuten Michel Foucault on omissa tutkimuksissaan osoittanut. Tiedonjärjestelmän entiteettien ja diskurssin historiallisen kehityksen analyysi on tuottanut jäsennyksen ammatillisen toiminnan luokitteluista ja ajattelumalleista sekä entiteettien tutkimuksen osoittamiin merkityksiin perustuvista keskinäisistä suhteista ja relevanssin kriteereistä normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa.

Kytken konstruktioni normatiivisesta professionaalisesta diskurssista tiedonjärjestelmänä kansainväliseen arkistoteorian positivistiseen diskurssiin ja osoitan näiden diskurssien yhteneväisyydet ja erot. Tutkimus osoittaa, että asiantuntijaviranomaisen proaktiivisen intervention käytäntö on johtanut kansainvälisestä arkistoteoriasta poikkeavaan provenienssiperiaatteen soveltamiseen. Normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa provenienssiperiaatetta on sovellettu funktionaalisena periaatteena proaktiivisesti uuteen muodostuvaan arkistoon. Näin normatiivinen professionaalinen diskurssi on kansallisesti mahdollistanut asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijan toimija- ja toimintakeskeisen ajattelun, sanomisen ja toiminnan mallin jo vuosikymmeniä aikaisemmin kuin kansainvälinen arkistoteoreettinen diskurssi.

Vuonna 1939 annettuun ensimmäiseen arkistolakiin kytkeytyvässä arkistonhoitodiskurssissa asiantuntijaviranomaisen proaktiivinen interventio ja näin myös asiantuntijan ajattelun, sanomisen ja toiminnan mahdollisuudet rajautuivat asiakirjojen arix kistoon liittämiseen ja sitä seuraaviin elinkaaren vaiheisiin. Tiedonjärjestelmän toiminnalliset entiteetit rajautuivat arkistonhoitodiskurssissa kansainvälisen klassisen arkistodiskurssin mukaisesti. Asiantuntijaviranomaisen proaktiivisen intervention käytännöstä kuitenkin seurasi, että arkistojen järjestäminen tarkoitti arkistonhoitodiskurssissa ensisijaisesti asiakirjojen liittämistä uuteen muodostuvaan arkistoon asian käsittelyn päätyttyä, toisin kuin kansainvälisessä diskurssissa. Proaktiivisen intervention käytännön ja siitä seuraavan provenienssiperiaatteen proaktiivisen soveltamisen tekniikka oli asiakirjatyyppeihin perustuva asiantuntijaviranomaisen auktorisoima arkistokaava. Arkistonhoitodiskurssi oli näin aineistokeskeinen tiedonjärjestelmä, joka ei vielä mahdollistanut uutta käsitteistöä uuden arkiston muodostamiseen.

Siirtymä aineistokeskeisestä kohti toimija- ja toimintakeskeistä tiedonjärjestelmää alkoi arkistotoimidiskurssissa. Siirtymän mahdollisti vuonna 1981 annetulla toisella arkistolailla auktorisoitu asiantuntijaviranomaisen proaktiivisen intervention ja asiantuntijan ajattelun, sanomisen ja toiminnan mahdollisuuksien laajeneminen asiakirjojen arkistoon liittämistä edeltäviin elinkaaren vaiheisiin. Yhdysvalloissa kansainvälinen moderni asiakirjahallintodiskurssi johti uuden asiakirjahallinnon profession syntyyn, jolle asiantuntijavalta asiakirjojen elinkaarihallintaan ennen arkistoon siirtämistä annettiin. Suomessa myös tämä elinkaaren vaihe sisällytettiin arkistotoimen asiantuntijaviranomaisen hallintavaltaan kansallisen hallintoperinteen mukaisesti. Asiakirjatiedon hallinnan uusi asiantuntijuuden ala johti kuitenkin uuden muodostuvan arkiston ja muodostuneen vanhan arkiston hallinnan käsitteelliseen erontekoon myös normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa.

Kansainvälinen ”moderni” asiakirjahallintodiskurssi ei tarjonnut ”arkistollista” käsitteistöä asiakirjojen arkistoon liittämistä edeltävien elinkaaren vaiheiden hallintaan. Uusi käsitteistö tuotettiin arkistotoimidiskurssissa kansallisesti pohjoismaisessa kontekstissa. Toisen arkistolain viitekehyksessä uuden muodostuvan arkiston hallinta nimettiin arkistonmuodostukseksi ja vanhan arkiston hallinta päätearkistotoiminnoiksi. Kolmannen arkistolain viitekehyksessä erontekoa representoi sanapari asiakirjahallinto ja arkistotoimi asiakirjatiedon hallinnan sateenvarjoterminä. Proaktiivisen intervention käytännön ja siitä seuraavan provenienssiperiaatteen proaktiivisen soveltamisen tekniikka oli arkistonmuodostajan tehtäviin perustuva arkistonmuodostuksen suunnittelu, joka kattoi sekä arkistonmuodostuksen että päätearkistotoiminnot. Arkistonmuodostuksen suunnittelu materialisoitui arkistonmuodostussuunnitelmana.

Lopullinen siirtyminen aineistokeskeisestä toimija- ja toimintakeskeiseen tiedonjärjestelmään tehtiin digitaaliseen asiakirjatiedon hallintaan kohdistuvassa asiakirjahallintodiskurssissa. Tämä muutos kytkeytyi vuoden 1994 arkistolakia vahvemmin vuonna 2000 voimaanastuneen julkisuuslain mukaiseen hyvän tiedonhallintatavan vaatimukseen ja sähköisen asioinnin lainsäädäntöön. Normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa digitaalisen asiakirjatiedon hallinnan käytännöt rakennettiin arkistotoimidiskurssissa tuotettujen analogisten asiakirjojen hallinnan kansallisten käytäntöjen perustalle. Arkistotoimen asiantuntijaviranomaisen proaktiivinen interventio kytki asiakirjahallintodiskurssin käytännöt myös digitaalisen asiakirjatiedon hallinnan kansainvälisiin käytäntöihin. Kansainvälisessä arkistoteorian positivistisessa diskurssissa arkistoprofession proaktiivinen interventio asiakirjatiedon elinkaarihallintaan konstruoitiin paradigman muutokseksi. Normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa se oli asiantuntijaviranomaisen proaktiivisen intervention käytännön looginen jatkumo. Asiakirjahallintodiskurssissa asiantuntijaviranomaisen proaktiivinen interventio tapahtui jo ennen asiakirjojen laatimista. Tämä laajensi asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijan ajattelun, sanomisen ja toiminnan mahdollisuudet asiakirjoista ne tuottavaan arkistonmuodostajaviranomaisen toimintaan. Proaktiivisen intervention käytännön ja provenienssiperiaatteen proaktiivisen soveltamisen tekniikkana säilyi tiedonohjaussuunnitelmaksi nimettynä arkistonmuodostussuunnitelma. Asiakirjahallintodiskurssin ”arkistollisuutta” ja analogisten asiakirjojen hallintaan perustuvia juuria häivytettiin myös muilla kielellisillä valinnoilla. Tiedonohjaussuunnitelmana arkistonmuodostussuunnitelma oli metatietojärjestelmä, joka ohjasi arkistonmuodostajaviranomaisten tietojärjestelmissä käsiteltävien asiakirjatietojen elinkaarihallintaa. Digitaalisessa asiakirjatiedon hallinnassa toimintakäytännöt määriteltiin tietojärjestelmien toiminnallisina ja metatietovaatimuksina. Nämä piirteet kytkevät asiakirjahallintodiskurssin David Bearmanin esittämään digitaalisen asiakirjatiedon hallinnan strategiaan.

Tutkimuksessa esitän, että normatiivisessa professionaalisessa diskurssissa asiakirjahallinto on käsitteellinen metafora, jolla arkistotoimen asiantuntijaviranomainen toi hallintavaltaansa ”arkistopölyt” pyyhkivää, tehokkuuteen ja taloudellisuuteen viittaavaa merkitystä, joka käsitteellä kansainvälisesti on. Asiantuntijaviranomainen on kytkenyt toimija- ja toimintakeskeiset diskursiiviset käytännöt asiakirjahallintoon nostamalla tämän termin tutkimusajanjakson lopulla asiakirjatiedon hallinnan sateenvarjotermiksi. Teoreettisesti toimija- ja toimintakeskeisyys kytkeytyy kuitenkin ”arkistollisen” provenienssiperiaatteen soveltamiseen proaktiivisesti funktionaalisena periaatteena. Tätä representoi asiakirjahallintodiskurssin määrittelevä ajattelumalli, jonka mukaan tiedon asiakirjallisuuden varmistaminen koko elinkaaren ajaksi perustuu organisaation työtapoihin ja toimintamalleihin ja edellyttää asiakirjatietoa tuottavien asioiden aktiivivaiheen käsittelyn oikeellisuuden varmistamista. Tiedonjärjestelmän toimija- ja toimintakeskeisyyttä representoi arkistonmuodostajaviranomaisten tehtäväluokitus digitaalisen asiakirjatiedon koko elinkaarihallinnan tekniikkana.

Tutkimus osoittaa, että Kansallisarkisto on ollut tärkein vaikuttaja sen lainsäädännön tuottamisessa, joka säätelee asiantuntijaviranomaisen hallintavaltaa sekä määrittelee, takaa ja rajaa asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijuutta. Arkistolakeja valmistelleet työryhmät eivät ole olleet asiantuntijaviranomaisen valtaa tasapainottavia kolmansia osapuolia, vaan vahvasti Kansallisarkiston ohjauksessa. Arkistolakien parlamentaarisessa käsittelyssä ei myöskään ole vaikutettu siihen, miten lainsäädäntö säätelee asiantuntijaviranomaisen hallintavaltaa. Näin asiantuntijaviranomaisen hallintavallalla on ollut lainsäädäntöä merkittävämpi rooli normatiivisen professionaalisen diskurssin tuottamisessa. Normatiivinen professionaalinen diskurssi asiantuntijaviranomaisen hallinnan kohteista tuottamana tietona on ollut totuusarvoltaan vahvin asiakirjatiedon hallinnan asiantuntijuutta määrittelevä käsitteellinen viitekehys Suomessa. Tämän diskurssin omaksuminen osana asiantuntijaviranomaisen valvomaa ammattiin kouluttautumista on tuottanut julkisen hallinnon asiakirjatiedon hallinnan ammattikunnan.

Normatiivinen professionaalinen diskurssi on muodostanut myös 2000-luvun taitteessa käynnistyneiden yliopistollisten asiakirjatiedon hallinnan koulutusohjelmien tiedollisen perustan. Normatiivista professionaalista diskurssia ei kuitenkaan ennen tätä tutkimusta ole otettu haltuun ja teoretisoitu tiedonjärjestelmänä akateemisessa järjestelmässä. Tämän tekemistä pidän tutkimukseni keskeisenä kontribuutiona. Tutkimuksen tuottamaa uutta tietoa on arkistolainsäädännöllä ja Kansallisarkiston norminannolla tuotetun kansallisen tiedonjärjestelmän historiallisen kehityksen osoittaminen ja näkyväksi tekeminen. Uutta tietoa on myös osoittamani kansallisen professionaalisen tiedonjärjestelmän suhde kansainvälisen arkistoteoreettisen diskurssin kehitykseen. Kaikki tiedonjärjestelmästä esittämäni tieto ei ole uutta, vaan sekä yksittäisistä entiteeteistä että Kansallisarkiston toiminnasta on olemassa aikaisempaa tutkimusta. Näiden ennestään tuttujen asioiden asettaminen konstruoimaani normatiivisen professionaalisen diskurssin historiallisen kehityksen kontekstiin on tarjonnut uusia näkökulmia myös niiden ymmärtämiseen. Tutkimukseni teoreettinen ja metodologinen viitekehys on näin osoittautunut hedelmälliseksi ajattelukehikoksi, jota voitaisiin yleisemminkin käyttää arkistotutkimuksessa arkistoteoriassa ja -käytännöissä tapahtuneen muutoksen tarkasteluun.

This is a study on the social construction of expertise in recordkeeping in Finland. The subject of study is the professional discourse constructed by the National Archives as a national expert institution in recordkeeping. The study had two general research questions: 1) what are the favoured forms of practice objectivized as a system of knowledge by the National Archives, and 2) what course of thought, speech and action is available for an expert as a subject position in the context of this knowledge system. The theoretical framework for the subject of study is the positivist discourse of archival theory. In the study, archival theory is understood as the internationally shared knowledge system of the recordkeeping profession. The theoretical framework for looking at the subject of study is composed of Foucauldian discourse tradition, constructivist research on professionalism and professional discourse analysis, along with articulation theory, socio-cognitive theory of terminology and the postmodern discourse of archival theory.

In this theoretical context, I have analyzed archival acts and the published materials of their draft processes as well as the norms issued by the National Archives in the period of 1935-2015. In the study, I have constructed this text corpus as the normative professional discourse, which has nationally delimited expertise in recordkeeping. I have analyzed this discourse as a system of professional knowledge, linked to the governance power of the expert institution in recordkeeping. As a researcher, I do not assume the position of unquestioning acceptance offered by the text corpus to the record-keeping professional. Instead, my aim has been a critical reading of the established, taken-for-granted forms of practice favoured by the expert institution. I have designated my method of discourse analysis discursive reading based on articulation theory. This method enables deconstruction of meanings privileged by the text corpus and introduction of new meanings as interpretations of the researcher. These new articulations are findings of analytical processes in which the text corpus is set in novel reading contexts; in this case in the context of the theoretical framework of the study. Since I am a recordkeeping professional with over 40 years of experience, I position myself as researcher as a research instrument of the study.

The study shows that issues constructed by the normative professional discourse as the main problems of recordkeeping were consistent with the international positivist discourse of archival theory. The solution to these problems in this discourse has been an intervention by the expert institution in the recordkeeping practices of records creating agencies as early as possible in the life span of records. I have designated this model of governance the practice of proactive intervention. In the context of this model, records creating agencies are legally responsible for production of national cultural heritage by complying with the forms of recordkeeping practice favoured by the expert institution. The phase of life span in which intervention has taken place has defined the boundaries of the governance power of the expert institution and the mandate of recordkeeping experts.

In the study, I structure the normative professional discourse as entities of a knowledge system. I categorize these entities into theoretical and functional and demonstrate the historical development of their meanings and understanding. The study shows that the meaning in which terms are used in the text corpus is often inconsistent with their vocabulary definitions. Based on the historical development of the understanding of the entities I structure the historical development of the normative professional discourse into three periods. I have designated these periods the Archival discourse, the Recordkeeping discourse and the Records management discourse. The study shows that changes in the understanding and designation of the entities resulted from changes in recordkeeping practices, as Michel Foucault has demonstrated in his studies. This analysis has produced the presentation of figures of thought, classifications, and connections, instances and criteria of relevance of the entities of the professional knowledge system.

I link my construction of the normative professional discourse as a knowledge system to the positivist discourse of archival theory and its historical development. Based on this linkage I demonstrate the analogies and differences between these two discourses. The study shows that the basic theoretical orientation of the normative professional discourse is the principle of provenance. However, because of the practice of proactive intervention by the expert institution, this principle was implemented proactively in records creating agencies. This practice of proactive implementation of the principle of provenance has nationally enabled a function-oriented system of thought, speech and action for recordkeeping experts decades earlier than the international discourse of archival theory.

In the Archival discourse, legitimized by the Archives Act of 1939, the proactive intervention by the expert institution, and thus the mandate of recordkeeping experts, was confined to the non-current phase of the life-span of records. The entities of the professional knowledge system were confined to those of the positivist discourse of archival theory in this period. However, because of the practice of proactive intervention by the expert institution, archival arrangement was understood in the normative professional discourse as “archives creation”: filing records after the active phase of their life span. The technique for proactive implementation of the principle of provenance was a general classification system of records authorized by the expert institution. As such, Archival discourse was an archives-oriented system of thought, speech and action, which did not enable a vocabulary for the proactive implementation of the principle of provenance to “archives creation”.

Transition from an archives-oriented to a function-oriented system of thought, speech and action began in the Recordkeeping discourse. This was enabled by the Archives Act of 1981, which expanded the domain of proactive intervention by the expert institution from non-current to the active phase of the life span of records. Decades earlier in the United States, this new domain of recordkeeping professionals had resulted in the rise of a new profession of records managers. In the normative professional discourse, it resulted in a conceptual differentiation between active and historical phases of the records life span. The modern positivist discourse of archival theory did not offer concepts for proactive implementation of the principle of provenance in archival management of records in the active phase of their life span. This vocabulary was produced nationally in the context of the Nordic countries. Management of active records was first designated “archives creation” and later records management. The technique of proactive implementation of the principle of provenance was a function-based proactive planning of “archives creation”. This planning covered the whole life span of records in the custody of a records creating agency.

The final transition from an archives-oriented to a function-oriented system of thought, speech and action took place in the Records management discourse on digital records. Juridically this discourse is linked to the legislation of good practice in information management and of digital services of administration issued in 2000, rather than to the Archives Act of 1994. The practices of digital recordkeeping favoured by the expert institution were built on the existing practices of the Recordkeeping discourse. However, the national practice of proactive intervention by the expert institution also formed a linkage to the international practices of digital recordkeeping. In the positivist discourse of archival theory, the proactive intervention of the archival profession in the design of recordkeeping systems and the creation of digital records was constructed as a paradigmatic change. In the normative professional discourse, it was a logical continuum of the traditional national practice.

In the Records management discourse, the proactive intervention by the expert institution took place even before records were created. Thus, it expanded the mandate of recordkeeping experts from records to the processes of the records creating agencies. The “archives creation” origins of the discourse were obscured by linguistic preferences. For example, function-based proactive planning remained as the technique of the proactive implementation of the principle of provenance, but now applied to the life-span management of digital information, not “archives creation”. Recordkeeping practices were constructed as functional and metadata requirements of recordkeeping systems. The “life span management plan” was a metadata application that controlled the management of records in operational systems of the records creating agencies. These features of the Records management discourse are a link to the digital recordkeeping strategy of David Bearman.

In the study, I suggest that the term records management is used as a metaphorical concept in the normative professional discourse. The purpose of this concept has been to cover the archival orientation of the proactive intervention by the National Archives and construct this practice as enhancing the effectiveness of the records creating agencies. The national expert institution has linked the function-oriented recordkeeping practices pragmatically to this conception of records management. However, theoretically their orientation is the proactive implementation of the archival principle of provenance as a function-oriented approach.

The study shows that the role of the National Archives has been predominant in the drafting process of archival legislation. This legislation defines the scope of the governance power of the expert institution and it is central in delimiting the entities of the professional system of knowledge. Committees responsible for the drafting processes have been in control of the National Archives, not third parties balancing the power of the expert institution. Neither has the parliamentary review of the drafts represented this aspect of the process. As such, the governance power of the National Archives has been a more significant force than legislation in the construction of normative professional discourse. This discourse has been the dominant conceptual framework in the construction of expertise in recordkeeping in Finland and it has produced the national profession of recordkeepers. It has also been the knowledge base of the academic recordkeeping programmes arising at the turn of the 21st century.

Nevertheless, this study is the first to embrace and theorize in the academic context the normative professional discourse as a system of professional knowledge. The contribution of the study is demonstrating the historical trajectory of this knowledge system constructed by archival legislation and the norms issued by the National Archives. The study also demonstrates the relationship between the historical developments of the national system of professional knowledge and of the international discourse of archival theory. There are previous studies that look at the individual entities of the knowledge system and at the operation of the National Archives. Setting this previous knowledge in the context of the historical development of the normative professional discourse also offers new perspectives to the findings of these studies. The theoretical and methodological orientation used in this study has proven to be a productive framework in general for the analysis of the historical development of archival theory and practice.