Kaipuu takaisin : Sirkuksen lopettaminen entisten harrastajien kertomana

Abstract

Tutkielmani käsittelee sirkusharrastuksen lopettamista tarinallisesta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisten tarinoiden kautta entiset sirkusharrastajat kuvaavat sirkuksen harrastamista ja lopettamisprosessia. Lisäksi tälle alisteinen tutkimustehtävä on pohtia, miten nostalgia näkyy osana näitä tarinoita. Tutkielman teoreettisena taustana toimii käsitys identiteetin tarinallisuudesta. Oletuksena on, että yksilö tulkitsee kokemuksiaan kulttuurista omaksuttujen tarinamallien kautta ja muodostaa sitä kautta tarinallisen käsityksen itsestään. Identiteetin tarinallisuuteen liittyvän teorian lisäksi analyysin tukena käytetään kertomuksen rakennetta tarkastelevia näkökulmia ja nostalgiakertomuksen käsitettä.

Tutkielman aineisto koostuu 11:stä entisen sirkusharrastajan kertomuksellisesta haastattelusta. Haastateltavat olivat nuoria aikuisia, jotka olivat harrastaneet sirkusta aktiivisesti lapsuutensa ja nuoruutensa, mutta myöhemmin lopettaneet. Analyysimenetelmänä käytin temaattista narratiivista analyysia, jossa ajatuksena on pitää jokaisen haastateltavan tarina kokonaisena, eikä yhdistellä teemoja eri haastatteluista. Analyysin tuloksena löysin neljä tarinatyyppiä, jotka kuvaavat erilaisia suhtautumistapoja sirkuksen harrastamiseen ja lopettamiseen. Intohimostaan luopuneet lopettivat sirkuksen heistä riippumattomaan syyn, kuten loukkaantumisen takia. Lopettaminen näyttäytyy heille käännekohtana elämässä. Yhteisöllisillä harrastajilla sirkuksen harrastamista motivoi erityisesti sen ympärillä oleva yhteisö. Sirkus loppui samalla, kun jokin toinen elämänmuutos pakotti vaihtamaan paikkakuntaa, ja tuttu yhteisö jäi taakse. Innostuneet vastuunkantajat ottivat sirkuksessa aktiivisen roolin, joka alkoi kuitenkin jossain vaiheessa kuormittaa. Lopettamispäätös tehtiin usean vuoden pohdinnan jälkeen, ja vastuista luopuminen oli helpottavaa. Rennot treenailijat harrastivat sirkusta omaksi ilokseen. Heillä sirkus jäi vähitellen pois elämästä, kun muut asiat alkoivat kiinnostaa enemmän.

Intohimostaan luopuneiden tarinatyypissä sirkuksen lopettaminen näyttäytyy elämäkerrallisena katkoksena, joka täytyy kuroa umpeen. Muiden tarinatyyppien edustajille sirkuksen lopettaminen liittyi joko johonkin toiseen elämänmuutokseen tai se tapahtui pikkuhiljaa, jolloin sirkukseen liittyvien merkitysten erottaminen kokonaisuudesta on hankalampaa. Myös heillä tapahtui kuitenkin tarinallisen identiteetin uudelleenmuotoilua lopettamisen myötä.

Tarinatyyppien lisäksi tutkielmani toinen keskeinen tulos on se, että sirkuksen harrastamista ja lopettamista kuvataan nostalgiakertomuksilla, joiden kautta muistellaan paitsi sirkusta, myös lapsuutta ja nuoruutta ikävaiheena. Kerronnan kohteena ovat usein tapahtumat, jotka toistuivat saman tyyppisinä kerrasta toiseen, eikä tilanteissa tapahtunut mitään yllättävää. Nämä kertomukset välittävät jotain kertojille itselleen tärkeää. Nostalgiakertomukset kyseenalaistavat perinteistä kertomustutkimuksen suuntausta, jossa tutkimuksen kohteena ovat selkeät juonelliset kertomukset.

Tutkielmani osoittaa, että suhtautumistapoja sekä sirkuksen harrastamiseen että sen lopettamiseen on monia. Sirkuksen lopettaminen kietoutuu usein muihin nuoruuden siirtymiin ja elämänmuutoksiin, mikä näkyy siinä, mitä merkityksiä lopettamiseen liitetään. Harrastuksen lopettaneiden nuorten kokemusten tuntemisesta voi olla hyötyä nuorten harrastamisen parissa toimiville ammattilaisille sekä entisille ja nykyisille harrastajille itselleen. Nuorisosirkus on kasvava harrastus, josta on kuitenkin vielä niukasti akateemista tutkimusta, joten toivottavasti jatkossa tutkimusta saadaan lisää.