Välitys- ja komissiokaupan välinen rajanveto arvonlisäverotuksessa

Abstract

Arvonlisäverolain tuoreessa oikeuskäytännössä on noussut keskeiseen asema määrittely siitä, mikä luetaan toisen nimissä tapahtuvaksi kaupaksi. Koska arvonlisäveron maksaa tavaran tai palvelun myyjä, ja arvonlisäverolaissa säädetään osin avoimin sanakääntein myyjän määrittelystä, oikeuskäytännössä on jouduttu ratkaisemaa, luetaanko tietyt liiketoimet välittämiseksi vai komissiokaupaksi, ja kuka on todellinen myyjä. Tapauksen ajankohtaisuus liittyy tuoreeseen oikeuskäytäntöön, sekä alustatalouden laajentumiseen toimintamallina, jolloin välitys- ja komissiokaupan osuus kansallisesta taloudesta kasvaa ja tulee siten useamman arvonlisäverotuksen piiriin. Verohallinnon antaman aiemman ohjeistuksen mukaisesti välitys- ja komissiokaupan välinen raja on häilyvä, ja joka syntyy tapauskohtaisen oikeudellisen punninnan avulla. Tällöin keskeistä on ostajan näkökulman arviointi siitä, keneltä hän mieltää tavaran tai palvelun ostavansa. Tutkimus tutkii aihetta lainopillisesta näkökulmasta. Tutkimusmetodina toimii oikeusdogmatiikka, jossa oikeuden luonnetta tutkitaan lain tulkinnasta annettujen ennakkotapausten ja korkeimman hallinto-oikeuden tapausten avulla. Tutkimus pyrkii muodostamaan kokonaiskuvan siitä, mikä määrittää kaupan myyjän ja siten arvonlisäverovelvollisuuden määrittymisen. Uusin oikeuskäytäntö asettaa määrääväksi tekijäksi oikeudelliset tositteet kaupasta, jolloin toisen nimissä myyminen näyttäytyy ensisijaisesti formaalilta seikalta. Siltä osin voidaan systemaattisesti arvioida ja asettaa välityskaupalle vähittäisvaatimukset liiketapahtuman dokumentaation suhteen.