Lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen lastensuojelussa

Abstract

Pro gradu –tutkielmani aiheena on lähisuhdeväkivallan puheeksi ottaminen lastensuojelussa. Tutkielma on toteutettu Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän lastensuojelun ja perhetyön yksikössä. Tarkastelen tutkielmassa lastensuojelun ja perhetyön työntekijöiden kokemuksia lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisesta asiakastilanteissa. Kysyn, miten lähisuhdeväkivalta otetaan puheeksi lastensuojelussa ja mitkä tekijät vaikuttavat lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamiseen tai väkivallan ohittamiseen. Lähisuhdeväkivalta on ilmiönä sensitiivinen ja yksityinen, joten puheeksi ottaminen väkivallasta saattaa tuottaa vaikeuksia myös sosiaalityön ammattilaisille. Lähisuhdeväkivalta kuului jo edellisen hallituksen (2015-2019) kärkihankkeisiin. Tavoitteenani on myös pitää yllä keskustelua lähisuhdeväkivallasta ilmiönä ja sosiaalityön kenttään kuuluvana kysymyksenä. Teoreettinen lähestymistapani on johdettu sukupuolistunutta väkivaltaa ja lähisuhdeväkivallan dynamiikkaa käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta.

Tutkielmani on laadullinen ja aineistona on käytetty Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän lastensuojelun ja perhetyön työntekijöiden Webropol-kyselyn vastauksia. Webropol-kyselyn kysymykset olivat kaikki avoimia kysymyksiä ja niitä oli yhteensä 23. Kysely lähetettiin 26 työntekijälle, vastauksia kyselyyn tuli 16. Aineisto on analysoitu aineistolähtöistä sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkimusote tutkielmassa on fenomenografinen, joka on laadullinen tutkimussuuntaus ja tarkastelukohteena ovat ihmisten erilaiset käsitykset. Fenomenografian tavoitteena onkin kuvailla, analysoida sekä ymmärtää erilaisia käsityksiä ilmiöistä, minkä tähden se soveltuu kokemuskuvausten ymmärtämiseen sekä niiden keskinäisten suhteiden tarkasteluun.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että työntekijät kokevat lähisuhdeväkivallan lisääntyneen. Työntekijät kokivat, että mitä aikaisemmassa vaiheessa pystyttäisi puuttumaan ennalta ehkäisevästi lähisuhdeväkivaltaan, sitä paremmat mahdollisuudet olisi perheen auttamiseen. Työntekijät kokevat, että perheiden avun ja tuen vastaanottaminen on jopa marginaalista, koska vastentahtoisia asiakkaita ei pysty auttamaan. Työntekijät kokevat, ettei lähisuhdeväkivallan puhuminen ole ammattilaisillekaan helppoa, jos vastassa on asian täydellinen kieltäminen. Yhtäältä työntekijät myös jättävät väkivallan usein käsittelemättä asiakassuhteissa, jos työskentelyyn on jokin muu syy. Toisaalta työntekijät kokevat, että myös tekijä olisi saatava avun ja tuen piiriin. Haasteena puheeksi ottamisessa olivat myös epäilyt siitä, että väkivallasta kysymisestä saattaa aiheuttaa jopa pahenevampaa väkivaltaa, tällöin lähisuhdeväkivallasta jätettiin kysymättä. Epäily siitä, että väkivalta pahenisi perustui työntekijän omaan päättelyyn. Työntekijät toivoivat koulutusta lähisuhdeväkivallan puheeksi ottamisen kehittämiseksi.