Vakuutuksenantajan oikeus alentaa tai evätä vakuutuskorvaus esinevakuutuksessa
Heinonen, Roosa (2020)
Heinonen, Roosa
2020
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-03-05
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202002172161
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202002172161
Tiivistelmä
Tämän lainopillisen tutkielman tarkoituksena on selvittää millä edellytyksin vakuutuksenantaja on oikeutettu rajoittamaan vakuutuksenottajalle maksettavaa esinevakuutuksen vakuutuskorvausta. Korvauksen rajoittamisessa on kyse joko korvauksen osittaisesta alentamisesta tai sen täysimääräisestä epäämisestä. Tutkielmassa tarkastellaan nimenomaan vakuutetun myötävaikutusta sekä vahinkotapahtuman syntymiseen että sen laajuuteen. Näin tutkielman pääkappaleet koskevat vakuutustapahtuman aiheuttamista, suojeluohjeen laiminlyöntiä sekä pelastamisvelvollisuuden laiminlyöntiä. Rajoittamisedellytyksiä koskevien säännösten systematisoinnin ohella tutkielmassa tarkastellaan sitä, minkä suuruinen korvauksen alentaminen on kutakin rajoitusedellytystä koskien perusteltua ja minkälainen menettely puolestaan antaisi vakuutuksenantajalle oikeuden evätä korvaus kokonaisuudessaan.
Koska vakuutuksenantajan päävelvollisuus on vakuutustapahtuman tapahduttua vakuutuskorvauksen maksaminen vakuutuksenottajalle tai muulle vakuutetulle, korostuu rajoitusedellytysten tarkastelun tarpeellisuus. Tästä päävelvollisuudesta poikkeamiselle tulisikin olla laissa tarkoin säännellyt perusteet, jotta vakuutuksenottajan asemaa heikompana osapuolena voidaan turvata. Vakuutussopimuslaissa ja erityisesti sen 4 luvussa on säännelty rajoituksista vakuutuksenantajan korvausvelvollisuuteen. Jotta korvausta voitaisiin rajoittaa tässä esitetyllä tavalla, edellytetään vakuutuksenottajapuolelta muun ohella tuottamuksellista menettelyä, jonka lisäksi tämän menettelyn ja vakuutustapahtuman välillä tulee olla syy-yhteys.
Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan vaikuttaisi siltä, että korvauksen täysimääräinen epääminen olisi vain hyvin harvoin perusteltua. Näin olisi lähes jokaista tarkasteltavaa rajoitusedellytystä koskien. Aiheellisinta korvaus olisi kuitenkin evätä silloin, kun olisi kyse vakuutustapahtuman tahallisesta aiheuttamisesta. Tällöin vakuutusyhtiö olisi korvauksen maksun suhteen vastuusta vapaa. Puolestaan suojeluohjeen laiminlyönti ja pelastamisvelvollisuuden laiminlyönti oikeuttaisivat vakuutusyhtiön tosiasiallisesti ainoastaan alentamaan korvausta. Näin olisi myös silloin, kun tuottamuksen katsottaisiin olevan törkeää. Puolestaan korvauksen alentamisen suuruus on vakuutusyhtiön harkittavissa tietyin edellytyksin, mutta tarkastellut lautakuntaratkaisut puoltavat havaintoa siitä, että korvausta olisi usein aiheellista alentaa joko 20 tai 25 prosentilla. Kuitenkin mitä törkeämmästä tuottamuksesta olisi kyse, sitä perustellumpaa suuremman vähennyksen tekeminen myös tapauskohtaisesti olisi.
Koska vakuutuksenantajan päävelvollisuus on vakuutustapahtuman tapahduttua vakuutuskorvauksen maksaminen vakuutuksenottajalle tai muulle vakuutetulle, korostuu rajoitusedellytysten tarkastelun tarpeellisuus. Tästä päävelvollisuudesta poikkeamiselle tulisikin olla laissa tarkoin säännellyt perusteet, jotta vakuutuksenottajan asemaa heikompana osapuolena voidaan turvata. Vakuutussopimuslaissa ja erityisesti sen 4 luvussa on säännelty rajoituksista vakuutuksenantajan korvausvelvollisuuteen. Jotta korvausta voitaisiin rajoittaa tässä esitetyllä tavalla, edellytetään vakuutuksenottajapuolelta muun ohella tuottamuksellista menettelyä, jonka lisäksi tämän menettelyn ja vakuutustapahtuman välillä tulee olla syy-yhteys.
Tutkielmassa tehtyjen havaintojen mukaan vaikuttaisi siltä, että korvauksen täysimääräinen epääminen olisi vain hyvin harvoin perusteltua. Näin olisi lähes jokaista tarkasteltavaa rajoitusedellytystä koskien. Aiheellisinta korvaus olisi kuitenkin evätä silloin, kun olisi kyse vakuutustapahtuman tahallisesta aiheuttamisesta. Tällöin vakuutusyhtiö olisi korvauksen maksun suhteen vastuusta vapaa. Puolestaan suojeluohjeen laiminlyönti ja pelastamisvelvollisuuden laiminlyönti oikeuttaisivat vakuutusyhtiön tosiasiallisesti ainoastaan alentamaan korvausta. Näin olisi myös silloin, kun tuottamuksen katsottaisiin olevan törkeää. Puolestaan korvauksen alentamisen suuruus on vakuutusyhtiön harkittavissa tietyin edellytyksin, mutta tarkastellut lautakuntaratkaisut puoltavat havaintoa siitä, että korvausta olisi usein aiheellista alentaa joko 20 tai 25 prosentilla. Kuitenkin mitä törkeämmästä tuottamuksesta olisi kyse, sitä perustellumpaa suuremman vähennyksen tekeminen myös tapauskohtaisesti olisi.