Glioomien molekyylipatologinen luokittelu
Niekkamaa, Sanna (2020)
2020
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto - Licentiate of Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-02-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202002132077
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202002132077
Tiivistelmä
Aivokasvaimet luokitellaan WHO:n luokituksen mukaisesti (The World Health Organization of Tumors of the Central Nervous System). Ensimmäinen luokitteluohje on ilmestynyt vuonna 1952 ja tämän hetkinen uusin vuonna 2016. Uusin luokittelu eroaa merkittävimmin edellisestä vuoden 2007 luokittelusta siten, että uudessa luokittelussa genetiikka on vakiinnutettu tärkeäksi osaksi diagnostiikkaa, kun aiemmin luokittelu on perustunut pääasiassa kasvainten histologiaan.
Tutkimuksen tavoitteena oli luokitella Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2006-2016 leikatut diffuusit glioomat, eli astrosytoomat ja oligodendroglioomat, uudelleen käyttäen WHO 2016 luokittelun kriteereitä ja vertailla, antaako uusi luokitus tarkemman prognostisen arvon verrattuna vuoden 2007 luokitteluun. Diffuusit glioomat luokiteltiin lisäksi TCGA-kriteerien (The Cancer Genome Atlas) mukaisiin luokkajakoihin. TCGA-luokitus perustuu pelkästään IDH-mutaatiotietoon ja 1p/19q-kodeleetiostatukseen, eli kasvainten molekyyligeneettisiin parametreihin, sekä nekroosin ja/tai mikrovaskulaarisen proliferaation esiintymiseen tuumorissa. Tarkoituksena oli pohtia, miten diffuusit glioomat kannattaisi tulevaisuudessa luokitella ja voisiko luokittelu perustua pelkästään molekylaarisiin tekijöihin eli ovatko histologiset gradukset edelleen tärkeitä diagnostiikassa. Lisäksi haluttiin arvioida yksittäisten molekyyligeneettisten parametrien vaikutuksia elinajanodotteisiin ja sitä, miten MIB-1-proliferaatioindeksi vaihtelee kasvaintyyppien välillä ja onko sillä merkitystä diagnostiikassa. Tutkimuksen potilasaineisto käsitti yhteensä 376 leikattua glioomapotilasta. Leikatuista tuumoreista primaarisia oli 269. Tuumoreista oli suoritettu erilaisia jo kliinis-patologisessa käytössä olevia molekyylipatologisia ja –geneettisiä analyyseja. Aineistot analysoitiin tilastollisesti IBM Statistics 22-ohjelmalla (SPSS Inc, Chicago, Illinois). Analyyseihin käytettiin Chi-neliö-, Kaplan-Meier-, log-rank- ja Kruskal-Wallis-testejä sekä Coxin monimuuttujamallia.
Tässä tutkimuksessa TCGA-luokitus osoittautui parhaaksi itsenäiseksi ennustetekijäksi, eli tämän perusteella voidaan olettaa, että molekyyligeneettiset parametrit ovat tärkeässä roolissa diffuusien glioomien diagnostiikassa. Sen sijaan histologinen gradus ei eloonjäämiskuvaajien mukaan olisi yhtä merkittävä tekijä ennusteenarvioinnissa. Tällä hetkellä gradus vaikuttaa esimerkiksi hoitolinjan valintaan, mutta pohdittavaksi jää, mikä on sen merkitys tulevaisuudessa diffusien glioomien luokittelussa. Mahdollisesti yksi toimintatapa olisi, että aluksi patologi määrittää, että kyseessä on histologisesti diffuusi gliooma ja onko näkyvissä nekroosia tai atyyppista mikrovaskulaarista proliferaatiota. Tämän jälkeen kasvaimet voitaisiin luokitella TCGA-kriteerien mukaisiin luokkajakoihin.
Tutkimuksen tavoitteena oli luokitella Tampereen yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2006-2016 leikatut diffuusit glioomat, eli astrosytoomat ja oligodendroglioomat, uudelleen käyttäen WHO 2016 luokittelun kriteereitä ja vertailla, antaako uusi luokitus tarkemman prognostisen arvon verrattuna vuoden 2007 luokitteluun. Diffuusit glioomat luokiteltiin lisäksi TCGA-kriteerien (The Cancer Genome Atlas) mukaisiin luokkajakoihin. TCGA-luokitus perustuu pelkästään IDH-mutaatiotietoon ja 1p/19q-kodeleetiostatukseen, eli kasvainten molekyyligeneettisiin parametreihin, sekä nekroosin ja/tai mikrovaskulaarisen proliferaation esiintymiseen tuumorissa. Tarkoituksena oli pohtia, miten diffuusit glioomat kannattaisi tulevaisuudessa luokitella ja voisiko luokittelu perustua pelkästään molekylaarisiin tekijöihin eli ovatko histologiset gradukset edelleen tärkeitä diagnostiikassa. Lisäksi haluttiin arvioida yksittäisten molekyyligeneettisten parametrien vaikutuksia elinajanodotteisiin ja sitä, miten MIB-1-proliferaatioindeksi vaihtelee kasvaintyyppien välillä ja onko sillä merkitystä diagnostiikassa. Tutkimuksen potilasaineisto käsitti yhteensä 376 leikattua glioomapotilasta. Leikatuista tuumoreista primaarisia oli 269. Tuumoreista oli suoritettu erilaisia jo kliinis-patologisessa käytössä olevia molekyylipatologisia ja –geneettisiä analyyseja. Aineistot analysoitiin tilastollisesti IBM Statistics 22-ohjelmalla (SPSS Inc, Chicago, Illinois). Analyyseihin käytettiin Chi-neliö-, Kaplan-Meier-, log-rank- ja Kruskal-Wallis-testejä sekä Coxin monimuuttujamallia.
Tässä tutkimuksessa TCGA-luokitus osoittautui parhaaksi itsenäiseksi ennustetekijäksi, eli tämän perusteella voidaan olettaa, että molekyyligeneettiset parametrit ovat tärkeässä roolissa diffuusien glioomien diagnostiikassa. Sen sijaan histologinen gradus ei eloonjäämiskuvaajien mukaan olisi yhtä merkittävä tekijä ennusteenarvioinnissa. Tällä hetkellä gradus vaikuttaa esimerkiksi hoitolinjan valintaan, mutta pohdittavaksi jää, mikä on sen merkitys tulevaisuudessa diffusien glioomien luokittelussa. Mahdollisesti yksi toimintatapa olisi, että aluksi patologi määrittää, että kyseessä on histologisesti diffuusi gliooma ja onko näkyvissä nekroosia tai atyyppista mikrovaskulaarista proliferaatiota. Tämän jälkeen kasvaimet voitaisiin luokitella TCGA-kriteerien mukaisiin luokkajakoihin.