Tietoliikennetiedustelun käyttöä koskevat harkintakriteerit siviilitiedustelussa

Abstract

Tutkielman tutkimuskohteena ovat tietoliikennetiedustelun käyttöön ja tapauskohtaiseen harkintaan liittyvät kriteerit siviilitiedustelussa. Näitä kriteerejä lähestytään ja hahmotetaan pääosin perus- ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Lähtökohtana on yksittäisen harkintatilanteen konteksti, jossa korostuvat poliisin toimintaan liittyvien perus- ja ihmisoikeusnäkökulmien hahmottaminen ja toimivaltuuksiin liittyvän lainsäädännön tulkinta, jonka yhteydessä lainsäädännön laatuun ja sen arvioimiseen liittyvät kiinteänä ja erottamattomana osana perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusedellytysten tulkintaan liittyvät vaatimukset.

Tutkielman tutkimustehtävänä ja pääasiallisena tutkimuskysymyksenä on selvittää, mitä ovat tietoliikennetiedustelun käyttöä ja tapauskohtaista harkintaa määrittäviä kriteerejä siviilitiedustelussa. Tutkielmassa on kolme erilaista luvuittain käsiteltävää alakysymystä, joiden kautta haetaan vastausta varsinaiseen tutkimuskysymykseen. Tutkielman ensimmäisessä luvussa selvitään, mitä perus- ja ihmisoikeuksien tapauskohtainen huomioiminen edellyttää tietoliikennetiedustelua harjoittavalta suojelupoliisilta. Toisessa luvussa käsitellään perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusedellytysten asettamia vaatimuksia siviilitiedustelua koskevaan lainsäädäntöön liittyen. Kolmannessa luvussa eritellään säännöksittäin siviilitiedustelua koskevan lainsäädännön ohjaavaa vaikutusta suojelupoliisin harkintaan liittyen. Tutkielma on metodiltaan lainopillinen eli oikeusdogmaattinen. Lainopin tehtävänä on voimassaolevan oikeuden tulkinta ja systematisointi. Tutkielman keskeisen aineiston muodostavat tutkimuskohteeseen liittyvä lainsäädäntö sekä siihen liittyvät esityöt ja lausunnot, kansainvälinen oikeuskäytäntö ja oikeuskirjallisuus.

Tutkielman tuottamien tuloksien pohjalta voi havaita sen, että poliisille viranomaisena kuuluva velvollisuus kunnioittaa, suojella ja toteuttaa perus- ja ihmisoikeuksia on kokonaisuudessaan haastava tehtävä. Rajoitusedellytykset tuottavat puolestaan ne oikeudenmaailmaan ankkuroituvat perusteet, jotka luovat pohjan lain sisällön ja laadun arvioinnille. Yksittäisessä lainkäyttötilanteessa tietoliikennetiedustelua koskeva siviilitiedustelulaki puolestaan painottaa harkinnan osalta ehdotonta välttämättömyyttä ja tietoliikennetiedustelun tarkkaa kohdentamista. Tuloksien perusteella kyse on lopulta siitä, mitä perus- ja ihmisoikeuksien tapauskohtainen huomioiminen edellyttää tietoliikennetiedustelua harjoittavalta viranomaiselta ja mitä sisällöllisiä vaateita se edellyttää lainsäädännöltä. Näihin kahteen seikkaan kiteytyy siviileihin kohdistuvan tietoliikennetiedustelun käyttöön ja harkintaan liittyvien kriteereiden tapauskohtainen hahmottaminen oikeustieteellisen tiedonintressin näkökulmasta tarkasteltuna.