Raportoitavat rajat ylittävät verojärjestelyt ja sääntelyn suhde asianajosalaisuuteen
Pullinen, Essi (2020)
2020
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Degree Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-02-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202002071918
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202002071918
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan vuoden 2020 alusta voimaan tullutta, raportoitavia rajat ylittäviä verojärjestelyitä koskevaa lainsäädäntöä, sekä sääntelyn taustalla olevaa direktiiviä.
Tutkimuksessa selvitetään aihetta koskevan lainsäädännön, pääasiassa raportoitavista järjestelyistä verotuksen alalla annetun lain (1559/2019) sisältö ja merkitys. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää erityisesti se, kuka tai mikä taho on velvollinen raportoimaan verojärjestely veroviranomaiselle, sekä se, missä tilanteissa raportointivelvollisuus syntyy. Erityisenä kysymyksenä tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi raportointia koskevan sääntelyn suhdetta asianajajien ammattisalassapitovelvollisuuteen. Tutkimus on metodiltaan oikeusdogmaattinen.
Uusi sääntely perustuu Euroopan Unionissa jo pidempään käynnissä olleeseen verotuksen avoimuuden parantamisen prosessiin. Lainsäädäntömuutoksen taustalla olevaa direktiiviä kutsutaan nimellä DAC6, ja sitä edeltävät direktiivimuutokset DAC2-DAC5, joilla niin ikään on muutettu ns. virka-apudirektiiviä, jossa hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla säädetään.
Rajat ylittävistä verojärjestelyistä raportointivelvollinen on sääntelyn mukaan palvelun tarjoaja. Palvelun tarjoajalla tarkoitetaan järjestelyssä mukana olevaa tahoa, joka jollain tavalla suunnittelee, organisoi tai markkinoi raportoitavaa järjestelyä tai avustaa raportoitavan järjestelyn toteuttamisessa. Käytännössä palvelun tarjoajina pidetään esimerkiksi lakimiehiä, tilintarkastajia, taloudellisia neuvonantajia ja konsultteja. Joissain tilanteissa, esimerkiksi jos järjestelyssä ei ole käytetty ulkopuolista palvelun tarjoajaa, raportointivelvollinen on järjestelyn toteuttava verovelvollinen itse. Raportointivelvollisen tulee raportoida järjestelyistä veroviranomaiselle määrätyt tiedot.
Raportointivelvollisuus syntyy, jos kyseessä oleva järjestely täyttää jonkin laissa määritellyn tunnusmerkin. Tunnusmerkkiluettelo perustuu suoraan direktiiviin. Tunnusmerkkejä on yksitoista, ja ne voidaan jakaa yleisiin ja erityisiin tunnusmerkkeihin. Tunnusmerkit liittyvät sellaisiin järjestelyiden ominaisuuksiin, jotka potentiaalisesti voisivat viitata veron kiertämiseen.
Lainsäädännössä raportointivelvollisuudesta on lähes kokonaan vapautettu Suomen lainsäädännön mukaiset asianajajat ja muut oikeusavustajat. Sääntelyä on pidetty asianajosalaisuutta ja sen myötä perustuslain mukaisia oikeuksia rajoittavana. Alkuperäiseen lakiesitykseen verrattuna sääntelyyn tehtiinkin muutoksia, joilla asianajosalaisuuden suojaa vahvistettiin.
Sääntelyn uutuuden vuoksi sen toimivuutta on vaikeata arvioida, mutta arviointia tullaan tekemään tulevina vuosina.
Tutkimuksessa selvitetään aihetta koskevan lainsäädännön, pääasiassa raportoitavista järjestelyistä verotuksen alalla annetun lain (1559/2019) sisältö ja merkitys. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää erityisesti se, kuka tai mikä taho on velvollinen raportoimaan verojärjestely veroviranomaiselle, sekä se, missä tilanteissa raportointivelvollisuus syntyy. Erityisenä kysymyksenä tutkimuksessa tarkastellaan lisäksi raportointia koskevan sääntelyn suhdetta asianajajien ammattisalassapitovelvollisuuteen. Tutkimus on metodiltaan oikeusdogmaattinen.
Uusi sääntely perustuu Euroopan Unionissa jo pidempään käynnissä olleeseen verotuksen avoimuuden parantamisen prosessiin. Lainsäädäntömuutoksen taustalla olevaa direktiiviä kutsutaan nimellä DAC6, ja sitä edeltävät direktiivimuutokset DAC2-DAC5, joilla niin ikään on muutettu ns. virka-apudirektiiviä, jossa hallinnollisesta yhteistyöstä verotuksen alalla säädetään.
Rajat ylittävistä verojärjestelyistä raportointivelvollinen on sääntelyn mukaan palvelun tarjoaja. Palvelun tarjoajalla tarkoitetaan järjestelyssä mukana olevaa tahoa, joka jollain tavalla suunnittelee, organisoi tai markkinoi raportoitavaa järjestelyä tai avustaa raportoitavan järjestelyn toteuttamisessa. Käytännössä palvelun tarjoajina pidetään esimerkiksi lakimiehiä, tilintarkastajia, taloudellisia neuvonantajia ja konsultteja. Joissain tilanteissa, esimerkiksi jos järjestelyssä ei ole käytetty ulkopuolista palvelun tarjoajaa, raportointivelvollinen on järjestelyn toteuttava verovelvollinen itse. Raportointivelvollisen tulee raportoida järjestelyistä veroviranomaiselle määrätyt tiedot.
Raportointivelvollisuus syntyy, jos kyseessä oleva järjestely täyttää jonkin laissa määritellyn tunnusmerkin. Tunnusmerkkiluettelo perustuu suoraan direktiiviin. Tunnusmerkkejä on yksitoista, ja ne voidaan jakaa yleisiin ja erityisiin tunnusmerkkeihin. Tunnusmerkit liittyvät sellaisiin järjestelyiden ominaisuuksiin, jotka potentiaalisesti voisivat viitata veron kiertämiseen.
Lainsäädännössä raportointivelvollisuudesta on lähes kokonaan vapautettu Suomen lainsäädännön mukaiset asianajajat ja muut oikeusavustajat. Sääntelyä on pidetty asianajosalaisuutta ja sen myötä perustuslain mukaisia oikeuksia rajoittavana. Alkuperäiseen lakiesitykseen verrattuna sääntelyyn tehtiinkin muutoksia, joilla asianajosalaisuuden suojaa vahvistettiin.
Sääntelyn uutuuden vuoksi sen toimivuutta on vaikeata arvioida, mutta arviointia tullaan tekemään tulevina vuosina.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8430]