Välittämisen varjopuoli: Kirjallisuuskatsaus lastensuojelun ammattilaisten sijaistraumatisoitumisesta

Abstract

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen lastensuojelun ammattilaisten työhyvinvointia sijaistraumatisoitumisen näkökulmasta. Sijaistraumatisoitumisella tarkoitetaan ilmiötä, jossa työntekijä kokee trauman välillisesti asiakkaan kautta, mutta kärsii silti trauman seurauksista. Työntekijä voi kokea samankaltaisia fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuin trauman kokenut asiakas. Muutokset voivat näkyä myös kokonaisvaltaisesti työntekijän tunne- ja kokemusmaailmassa sekä identiteetissä. Lastensuojelussa kohdataan asiakkaita, jotka ovat traumatisoituneet esimerkiksi lähisuhdeväkivallasta tai lapsen kaltoinkohtelusta, joten rajaan tutkimuksen tehtävän koskemaan lastensuojelun ammattilaisten työkenttää. Tutkimuskysymykseni liittyvät sijaistraumatisoitumiselle altistaviin tekijöihin ja sijaistraumatisoitumista ehkäiseviin tekijöihin. Tutkimusmenetelmänä käytän kirjallisuuskatsausta, ja aineistoni sisältää kymmenen kansainvälistä tutkimusartikkelia.

Aineistoni tutkimustulokset jakautuvat altistaviin ja ehkäiseviin tekijöihin yksilö- sekä organisaatiotasolla. Työntekijän haasteet yksityiselämässä ja traumatausta vaikuttavat psyykkiseen hyvinvointiin ja altistavat sijaistraumatisoitumiselle. Voimattomuuden tunne, tehtyjen päätösten murehtiminen ja asiakastapauksiin sitoutuminen tunteellisesti väsyttävät työntekijän, ja ovat siten altistavia tekijöitä. Tuloksissa nousee esille lisäksi sijaistraumatisoitumisen, myötätuntouupumuksen ja työuupumuksen suhde. Ilmiöt ovat aineistoni perusteella yhteydessä toisiinsa, mutta syy-seuraussuhteet ovat vielä epäselviä. Tutkimustulokset iän, työkokemuksen ja sukupuolen vaikutuksista sijaistraumatisoitumiseen ovat ristiriitaiset. Organisaation tasolla aineistosta ilmenee johtamiseen ja yleisesti lastensuojeluun liittyviä altistavia tekijöitä. Lastensuojelutyön stressaava, intensiivinen ja toisinaan turhauttava luonne altistavat työntekijän sijaistraumatisoitumiselle. Lisäksi lastensuojelussa työkuorma koetaan kohtuuttomaksi ja työntekijät kohtaavat paljon traumatisoituneita asiakkaita. Sijaistraumatisoitumiselle altistavat myös organisaation jäykät rakenteet ja byrokratia, työntekijöiden roolistressi sekä organisaation tulehtunut kulttuuri.

Sijaistraumatisoitumista ehkäisevistä tekijöistä aineistoni tutkimustuloksissa korostuvat yksilön kohdalla itsehoitokäytännöt. Traumainformoidut itsehoitokäytännöt ovat keinoja, joilla työntekijä voi ylläpitää psyykkistä hyvinvointia työskennellessään traumatisoituneiden asiakkaiden kanssa. Tuloksien mukaan eniten harjoitetut käytännöt ovat säännöllisen ohjauksen ja konsultaatioavun pyytäminen, vertaistuen hyödyntäminen ja oman tiimin kanssa työskenteleminen sekä osallistuminen koulutuksiin. Tuloksista käy ilmi, että työntekijät voivat suojella omaa hyvinvointiaan myös vaihtamalla työpaikkaa ja hakeutumalla stressittömämpään työympäristöön. Organisaatio voi pyrkiä ehkäisemään työntekijän sijaistraumatisoitumista kohtuullistamalla työkuormaa, tarjoamalla sosiaalista ja psykologista tukea sekä tarjoamalla riittävää koulutusta ja työn hallinnan tunnetta työntekijälle. Lisäksi hyvällä suhteella työntekijän ja esimiehen välillä on ehkäisevä vaikutus.

Aiemmissa tutkimustuloksissa on painotettu organisaatiotason tärkeyttä työhyvinvoinnin edistämisessä. Lastensuojelun työolot heijastavat kuitenkin yhteiskuntatason ongelmia, sillä asiakasmäärät ovat kasvaneet ja asiakastilanteet monimutkaistuneet. Tämän takia muutos organisaation työoloissa tapahtuu hitaasti, ja sillä välin työntekijöiltä vaaditaan aktiivisuutta oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Yksi lastensuojelun haasteista on vaihtuvuus, joka on seurausta stressaavasta työympäristöstä ja työhyvinvointia uhkaavista ilmiöistä, kuten sijaistraumatisoitumisesta. Siksi on tärkeää, että lastensuojelun työoloihin saataisiin muutos ja lastensuojelun kriisiä purettua.