Perheen arjen asiantuntija ja oman työnsä rajaaja: Vapaaehtoistyöntekijöiden rajatyö lapsiperheiden parissa tehtävässä työssä

Abstract

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on lapsiperheiden parissa toimivien vapaaehtoistyöntekijöiden tekemä rajatyö. Aineistona on 15 vapaaehtoistyöntekijöiden haastattelua. Osa haastatelluista on erään ison kaupungin lastensuojelun tukihenkilötoiminnan vapaaehtoisia, ja osa on HelsinkiMissio-järjestön äiti- ja isämentortoiminnan vapaaehtoisia. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten vapaaehtoistyöntekijät tekevät omaa positiotaan luovaa ja vahvistavaa rajatyötä sekä suhteessa sosiaalialan ammattilaisiin että suhteessa asiakasperheisiin. Vapaaehtoisten ja ammattilaisten välillä tehtävään rajatyöhön liittyy oman asiantuntemuksen vahvistaminen, mutta myös vapaaehtoisen tehtäviin kuulumattomien asioiden rajaaminen ulkopuolelle. Suhteessa asiakasperheisiin vapaaehtoistyöntekijät tekevät sekä ulossulkevaa rajatyötä että mukaanottavaa rajatyötä määrittäessään omaa positiotaan suhteessa tuettaviin. Tutkimuksessa tarkastellaan myös sitä, miten vapaaehtoistyöntekijät perustelevat sitä, mitä tehtäviä he ottavat itselleen ja mitä jättävät vapaaehtoisen vastuun ulkopuolelle. Tutkimus on tehty käyttäen menetelmänä teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Teoreettisena lähtökohtana tutkimuksessa hyödynnetään alun perin Thomas Gierynin kehittämää rajatyön käsitettä. Rajatyöllä tarkoitetaan retorisia keinoja ja prosesseja, joissa rajoja ja työnjakoja rakennetaan, neuvotellaan ja määritellään uudelleen, ja joihin liittyy olennaisesti myös oman position ja asiantuntijuuden rakentaminen. Tutkimuksessa hyödynnettiin rajatyöhön liittyvistä diskursseista etenkin ulossulkevan ja mukaanottavan rajatyön käsitteitä. Haastatellut vapaaehtoiset kuvasivat kertomuksissaan vapaaehtoistoiminnan rajoja ja olivat tietoisia siitä, että tietyissä tilanteissa heillä oli velvollisuus tehdä ulossulkevaa rajatyötä ja siirtää vastuu ammattilaisille. Käytännössä kuitenkin vapaaehtoistyöntekijöiden ja ammattilaisten väliset rajat näyttäytyivät huokoisina ja tilannekohtaisina. Haastatellut myös rakensivat kertomuksissaan omaa asiantuntijuuttaan perheiden arjessa tiiviisti läsnä olevina henkilöinä, jotka olivat myös valmiita sitoutumaan pitkään tukisuhteeseen ja pitämään yhteyttä lapseen, vanhempaan tai perheeseen virallisen tukisuhteen jälkeenkin. Tämä mukaanottava rajatyö rakensi heidän asiantuntijuuttaan etenkin verrattuna lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään, joka saattoi vaihtua usein, eikä suuren asiakasmäärän vuoksi muutenkaan ollut yhtä lailla lapsen arjesta tietoinen. Suhteessa tukea tarvitseviin lapsiin, vanhempiin ja perheisiin vapaaehtoistyöntekijät pyrkivät toisaalta soveltamaan koulutuksessa saamaansa tietoa vapaaehtoistoiminnan rajoista, mutta toisaalta myös arvioimaan perheen tarpeita ja ylittämään rajat oman harkintansa nojalla. Ulossulkevaa rajatyötä suhteessa perheisiin tehtiin ennen kaikkea ajankäytön sekä rahan osalta, mutta myös joitakin raskaampia keskustelunaiheita tai vaikeimpia ongelmia rajattiin vapaaehtoistyöntekijän roolin ulkopuolelle. Rajojen ylläpitäminen ei ollut itsestäänselvää; usein vapaaehtoiset kokivat hankalaksi sen, että joutuivat kieltäytymään jostakin, jota perhe toivoi tai tarvitsi. Siksi ulossulkevaa rajatyötä lähes aina perusteltiinkin. Vapaaehtoisten koulutuksessa esiin tulleet vapaaehtoistoiminnan rajat ja puitteet toimivatkin usein perusteluina. Osa vetosi omaan jaksamiseensa tai oman arkensa sujumiseen; osa puolusti rajoista kiinni pitämistä kasvatuksellisistakin syistä; ja osa vetosi tasavertaisuuteen: toiminta oli tasapuolista, kun kaikkien kohdalla noudatettiin samoja periaatteita. Moni haastatelluista vapaaehtoistyöntekijöistä oli kuitenkin valmis tekemään mukaanottavaa rajatyötä ja rikkomaankin rajoja. Tällöinkin haastatellut olivat kuitenkin hyvin tietoisia rajoista, ja siksi myös niiden ylittäminen tai rikkominenkin edellytti aina perusteluja haastattelutilanteessa. Mukaanottavaa rajatyötä perusteltiin lähes aina perheiden tarpeisiin vastaamisella tai lapsen, vanhemman tai perheen edulla, jonka katsottiin ylittävän ennaltamääritellyt rajat.