Julkinen jätehuolto osana kiertotalouden alustaa - Tapaus ECO3
Kallio, Matti (2020)
Kallio, Matti
2020
Hallintotieteiden tutkinto-ohjelma
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2020-01-22
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201912166904

Tiivistelmä
Nokian kunnassa Kolmenkulman alueelle on rakentunut kiertotalouden yrityspuisto, jossa hyödynnetään alustatalouden mallia liiketoiminnan ohjaamisessa. Puiston nimi on ECO3. Yhtenä alueen ankkuriyrityksenä on Pirkanmaan Jätehuolto Oy ja alustaa hallinnoi Nokian kaupungin kehitysyhtiö Verte Oy. Alueen tarkoituksena on ollut kerätä kierrätysliiketoimintaa samalle alueelle, jossa jokainen yritys saa samanlaisen taloudellisen sekä neuvoa-antavan tuen.
Aineisto koostui kolmesta asiantuntijahaastattelusta, jotka toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Haastatteluaineiston sisällönanalyysin kautta tutkielmani tuo esille, niitä seikkoja mitkä ovat saaneet julkisen jätehuoltoyhtiön lähtemään mukaan kehittämään uudenlaista ja innovatiivista ajatusta jätteiden käsittelyssä. Haastatteluaineisto tuo esille, millaisia haasteita julkinen toimija voi kohdata kehittäessään kiertotalouden alustaa.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena. Tarkasteltavan ilmiön määrittelemiseksi rakennettiin ensin teoreettinen viitekehys, joka valottaa kiertotalouden ja alustatalouden perusajatuksia.
Tutkielma tuo esille millaiset motivaatiotekijät julkisella jätehuoltoyhtiöllä on kehittää kiertotaloustoimintaa Pirkanmaalla. Tutkimuksen tavoite on myös luoda ymmärrystä kiertotaloudesta ja sen kehittämisestä julkisten toimijoiden, etenkin julkisen jätehuollon, kautta. Kiertotalouden ohella tärkeänä selvittämiskohteena tutkimuksessa on alustatalouden periaatteet, joiden kautta kiertotalouspuisto ECO3 on muodostunut Nokian Kolmenkulman alueelle.
Tutkimuksessa havaittiin, että alati muuttuva toimintaympäristö vaatii julkista jätehuoltoyhtiötä kehittämään toimintaansa kestävämpään suuntaan. Julkisen jätehuollon motiiveita kehittää kiertotaloustoimintoja on lainsäädännön tuomat kiristykset ja sitä kautta oman liiketoiminnan kehittäminen.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8997]