Maankäyttö monialaisessa hyvinvoinnin edistämistyössä: Maankäytöstä vastaavien johtavien viranhaltijoiden hyvinvointikäsitykset ja -tiedon käyttö

Abstract

Tämä tutkimus käsittelee sitä, millaisena maankäytöstä vastaavat johtavat viranhaltijat kokevat oman roolinsa asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä ja millaisiin hyvinvointikäsityksiin ja hyvinvointitietoon he nojaavat työssään. Tutkimuksessa on myös kartoitettu heidän suhtautumistaan monialaiseen hyvinvoinnin edistämistyöhön organisaatiossaan sekä siihen liittyviä mahdollisia erityisiä yhteistyön rajaesineitä.

Nimenomaan maankäyttöön liittyvien hyvinvointikäsitysten analysointi on tärkeää ja erityisen mielenkiintoista kahdesta syystä. Ensinnäkin elinympäristön on todettu olevan kytköksissä asukkaiden hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin arkisiin valintoihin monin eri tavoin. Toiseksi aiemmat tutkimukset ovat korostaneet, että kuntien lakisääteinen hyvinvoinnin edistämistehtävä edellyttää toimialarajat ylittävää monialaista yhteistyötä. Monialainen paikallinen hyvinvointijohtaminen ja sen taustalla vaikuttavat hyvinvointikäsitykset ovat lisäksi ajankohtainen aihe nyt, kun suuret hallinnolliset reformit muovaavat suomalaisten kuntien roolia.

Tutkimusta varten haastateltiin seitsemäätoista maankäytöstä vastaavaa johtavaa viranhaltijaa, jotka työskentelevät asema-, yleis- ja maakuntakaavatasolla eri puolilla Suomea. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen ja teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

Maankäytöstä vastaavien viranhaltijoiden työssä korostuivat vuorovaikutteisuus ja toimiminen useilla eri rajapinnoilla. Hyvinvointikäsitykset näyttäytyivät varsin laajoina: haastatellut viranhaltijat tunnistivat elementtejä niin hyvinvoinnin fyysisestä, toiminnallisesta, sosiaalisesta kuin psyykkisestäkin ulottuvuudesta. Haastateltavat kokivat voivansa vaikuttaa hyvinvointiin etenkin edistämällä liikkumaan kannustavaa yhdyskuntarakennetta, turvaamalla viherverkostoja sekä ehkäisemällä segregaatiota kohdentamalla investointeja alueille, joihin on kerääntynyt huono-osaisuutta.

Tutkimuksen tulokset osoittavat myös, että käytössä ollut hyvinvointitieto ei vastannut laajentuneisiin hyvinvointikäsityksiin. Myös hyvinvoinnin edistämiseksi perustettujen hyvinvointityöryhmien toiminnassa sekä lakisääteisessä hyvinvointikertomuksessa ja suunnitelmassa tunnistettiin selviä puutteita. Eri toimialojen välinen yhteistyö oli toisinaan melko jännitteistä, mutta siitä huolimatta monialainen yhteistyö hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä itsessään koettiin merkitykselliseksi.

Tutkimus vetää yhteen aiheesta tehtyä tutkimusta ja luo pohjaa sen laajemmalle tieteelliselle tarkastelulle. Sen tuloksia voidaan hyödyntää kuntien, kaupunkien ja maakuntien hyvinvointijohtamisen prosessien kehittämisessä erityisesti toimialarajat ylittävän yhteistyön sekä elinympäristön hyvinvointivaikutusten suunnittelun ja mallintamisen näkökulmista.