Naisen miel, koeran pier : Naisten vertaaminen eläimiin suomalaisissa sananlaskuissa

Abstract

Tutkin kandidaatintutkielmassani naisia ja eläimiä vertaavia sananlaskuja. Aineistona käytän kolmea eri vuosisadoilla julkaistua sananlaskukokoelmaa, joista ensimmäinen on pappi Henrik Florinuksen kokoama Wanhain suomalaisten tavaliset ja suloiset sananlascut (1702), toinen Elias Lönnrotin keräämä Suomen Kansan Sananlaskuja (1842) sekä kolmas Kari Laukkasen ja Pekka Hakamiehen toimittama teos Sananlaskut (1978). Tutkimuskysymyksiäni on kolme. Haluan selvittää, mihin eläimiin naisia verrataan suomalaisissa sananlaskuissa, mitä vertaukset eläimiin kertovat naisista tyttärinä, naimattomina naisina, miniöinä ja vaimoina sekä mikä on sananlaskujen mukaan naisen merkitys perheyhteisössä.

Tutkimukseni metodina käytän laadullista sisällönanalyysia. Käytän apuna metaforan ja prototyypin teoriaa, koska sananlaskut ovat pääasiassa kuvainnollisia. Olen jakanut sananlaskut kategorioihin havaintojeni perusteella. Jotkut sananlaskut toistuvat jokaisessa aineistoni teoksessa monena eri versiona, joten analysoin sananlaskun vain sen ensimmäisessä esiintymisyhteydessään. En myöskään ota tutkimukseeni mukaan pelkästään metaforisia sananlaskuja, vaan ainoastaan ne, jotka viittaavat naisiin suoraan. Heijastan tutkimustani aiempaan tutkimukseen, mitä sananlaskujen naisista on tehty, vaikkakin suomen kielen osalta tutkimus on ollut melko vähäistä. Otan huomioon myös eläinten merkityksen suomalaisessa kulttuurissa.

Analyysini osoittaa, että aineistossani on 72 erilaista naisia ja eläimiä vertaavia sananlaskuja. Eri eläimiä on 15. Suosituimpia eläimiä ovat ne, jotka olivat maatalousyhteiskunnassa tärkeimpiä. Hevonen on kaikkein yleisin, sillä tytärten naittamista verrataan esimerkiksi hevoskauppoihin ja vaimon pitoa hevosen pitoon. Välillä hevonen nostetaan naista korkeammalle. Peto- ja riistaeläinten lukumäärä on vähäisempi. Tytärtä verrataan hyödyttöminä pidettyihin eläimiin kuten vuoheen. Nuoren naisen tavoite on naimakauppojen kautta saada paikka yhteisössä. Miniän rooli miehen talossa on vaikea ja kahlittu kuin eläimellä. Vaimon asema on vahvin, mutta häntä pidetään haukkuvana koirana, hänen ulkonäköään arvostellaan, hänen järkeään vähätellään eikä hän saa käyttää valtaa miehen yli, tai hänet leimataan pahaksi sudeksi tai karhuksi. Sananlaskut myös kehottavat pääsemään pahasta vaimosta eroon. Äideistä ei ole ollenkaan suoria eläinvertauksia. Eläinten positiivisia ominaisuuksia ei verrata naisiin, paitsi yhdessä linnun laulua ja tyttären talontöitä. Suurin osa sananlaskuista on ilmeisesti peräisin kristilliseltä ajalta, koska esikristillinen pakanallinen ajatusmaailma käsitti ihmisten ja eläinten suhteen tasavertaiseksi eikä hyötyväksi, toisin kuin maatalousyhteiskunta.