Ohjelmistorobotiikkaliiketoiminnan muodostuminen ja sen hinnoittelussa esiintyvien haasteiden kartoitus
Mäkelä, Jussi (2019)
Mäkelä, Jussi
2019
Johtamisen ja tietotekniikan DI-tutkinto-ohjelma
Tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunta - Faculty of Engineering and Natural Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2019-11-27
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-201911266279

Tiivistelmä
Ohjelmistorobotiikka on lähivuosina yleistynyt teknologia, jota hyötykäyttämällä useat yritykset ovat jo menestyksekkäästi automatisoineet rutiinitöitään liittyen monipuolisesti esimerkiksi talous- ja henkilöstönhallinnan prosesseihin. Teknologian aikaisista omaksujista huolimatta ohjelmistorobotiikkamarkkinat ovat sekä Suomessa että kansainvälisesti silti vasta kehittymässä, kun entistä useammat yritykset kiinnostuvat teknologian tuomista hyödyistä ja sen nopeasta käyttöönotosta prosessien tehostamisessa. Ohjelmistorobottien ensimmäistä hankkimista varten yrityksillä onkin tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Yritykset voivat omien resurssiensa mukaan hoitaa kaiken robotteihin liittyvän määrittelyn ja toteuttamisen joko omatoimisesti ostamalla esimerkiksi pelkät lisenssit näitä tarjoavilta yrityksiltä tai vaihtoehtoisesti yritykset voivat hyödyntää näihin toimintoihin erikoistuneita yrityksiä osittain tai kokonaan omien tarpeidensa mukaan.
Tämän tutkimuksen kohteena oli ohjelmistorobottien toimittamiseen keskittyvä liiketoimintayksikkö, joka toteuttaa ohjelmistorobotteja ja näihin liittyviä palveluita yrityksen sisäisille ja ulkoisille asiakkaille. Tutkimus rajattiin koskemaan ohjelmistorobotiikkaliiketoiminnan osalta vain yksikön ulkoista liiketoimintaa. Nykyinen ohjelmistorobotiikkakirjallisuus kuvailee melko hyvin erilaisia ohjelmistorobotiikkaan liittyviä määritelmiä, prosessien valintaa, hyötyjä, haasteita sekä kytkeytymistä laajemmin palvelujen automatisointiin. Varsinaisesti ohjelmistorobottien toteuttamiseen kytkeytyvää liiketoimintaa ei silti kuvailla juurikaan ja tämä tutkimus pyrkii osaltaan täyttämään tätä tyhjiötä. Tutkimus kartoitti case-tutkimuksen avulla, miten ohjelmistorobottien toimittamiseen liittyvä liiketoiminta muodostuu näiden toimittamiseen erikoistuneessa liiketoimintayksikössä sekä samalla tutkimus kartoitti tämän liiketoiminnan hinnoittelussa esiintyviä haasteita, jotta yksikön mahdolliset hinnoitteluun liittyvät kehityskohteet paikannetaan.
Tulosten nojalla ohjelmistorobottien toimittamiseen keskittyvien yritysten liiketoiminta on tyypiltään projektimuotoista ja toimiva yhteistyö sekä avoin kommunikaatio asiakkaan kanssa ovat avaintekijöitä onnistuneen liiketoiminnan toteuttamisessa. Toimiva yhteistyö asiakkaan kanssa mahdollistaa, että prosesseihin liittyviä määritelmiä pystytään pitämään jatkuvasti ajan tasalla kehityksen edetessä ja näin myös prosesseihin liittyvät mahdolliset lisätarpeet saadaan tehokkaasti huomioiduksi kokonaisvaltaisesti kannattavan automatisaatioratkaisun aikaansaamiseksi. Tuotteen jakelukanava asiakkaalle ja sen tuotekehitys tapahtuvat siten ollen myös tiiviissä yhteistyössä suoraan asiakkaan kanssa. Lisäksi avoin kommunikaatio toimittajan ja asiakkaan välillä mahdollistaa toimittajan näkökulmasta paremman projektisalkun johtamisen lyhyihin projektien kehitysaikoihin liittyen. Ohjelmistorobotiikkaprojektien ohella myös erilaiset koulutukset sekä ohjelmistoista saatavat lisenssitulot muodostivat tulonlähteitä kohdeyksikölle, mutta pääpaino liiketoiminnassa oli silti ohjelmistorobotiikkaprojektien toteuttamisessa.
Liiketoiminnan hinnoitteluun liittyen havaittiin lisäksi useampi kehityskohde tulevaisuutta varten. Nämä liittyivät erityisesti hinnoittelu- ja liiketoimintastrategian välisen suhteen selventämiseen yksikön jäsenille sekä hinnoittelussa käytettävän segmentoinnin tehostamiseen hyödyntämällä yksikössä jo olemassa olevaa prosessi- ja ohjelmatietoutta sekä asiakkaiden kokoluokkaa. Tämän lisäksi yksikön käyttämissä ohjelmistoissa hajallaan oleva informaatio koettiin haasteellisena ja sen integrointimahdollisuuksia olisi hyvä selvittää. Näiden ohella haasteena koettiin nykyinen, puutteellisesti todellisuutta kuvaava ajanseurantaan keskittyvä toimintolaskentajärjestelmä ja tähän liittyen yksikön olisikin kannattavaa laatia tarkemmat toimintomääritelmät, jotta kasvavan kustannustietoisuuden avulla myös hinnoittelua ja liiketoimintaa laajemmassa mittakaavassa pystyttäisiin tukemaan entistä paremmin.