Poliittisen televisiosatiirin rajat Suomessa ja Länsi-Saksassa 1980-luvulla

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee poliittisen satiirin tuotantoympäristöä 1980-luvun Suomessa ja LänsiSaksassa. Erityisesti analysoidaan niitä virallisia ja epävirallisia rajoitteita, jotka kohdistuivat satiirin tekemiseen ja sisältöihin julkisoikeudellisissa yleisradioyhtiöissä. Virallisilla rajoitteilla tutkielmassa tarkoitetaan lainsäädäntöä, yleisradioyhtiöiden omat säännöstöjä sekä vallinnutta yhteiskunnallista kontekstia, johon kuuluvat niin vallinnut valtiomuoto, poliittiset voimasuhteet kuin yleisradioyhtiöiden organisatorinen rakennekin. Epävirallisilla rajoitteilla tarkoitetaan lehdistössä käytyä julkista keskustelua ja siinä esiin tuotuja niin sanottujen tavallisten kansalaisten mielipiteitä.

Julkisoikeudelliset yleisradioyhtiöt ovat tavalla tai toisella suorassa yhteydessä valtion hallintoon. Keskeinen yhteys on esimerkiksi se, että poliittisten puolueiden jäsenet ovat osallistuneet yleisradioyhtiöiden hallintoelinten työskentelyyn. Näin ollen parlamenttipoliittiset voimasuhteet ovat näiden yhtiöiden kannalta merkittäviä. Poliittinen satiiri tarkoittaa tutkielmassa naurun avulla esitettyä kritiikkiä poliittisten toimijoiden tai instituutioiden toimintaa kohtaan. Näiden määritelmien perusteella julkisoikeudellisen yhtiön tuottama poliittinen satiiri siis kritisoi omaa tuottajaansa.

Tutkielma tarkastelee tutkimuskysymystä kahden satiirisarjan kautta, joista toinen on julkaistu Suomessa ja toinen Länsi-Saksassa 1980-luvulla. Suomen osalta esimerkkinä toimii Hukkaputki, Länsi-Saksan osalta Scheibenwischer. Näiden sarjojen avulla tutkielmassa havainnollistetaan rajoitusten ja satiirisarjojen välisiä ristiriitatilanteita sekä osoitetaan niitä seikkoja, jotka satiirin tuotannon kannalta ovat oleellisia mutta eivät tule huomioiduiksi virallisissa rajoituksissa.

Aineistona toimii satiiria koskeva lainsäädäntö, yleisradioyhtiöiden itselleen laatimat ohjeistukset sekä lehtikirjoittelu. Aineistoon kuuluu yksi sanomalehti ja yksi aikakauslehti molemmista tutkimuksessa käsitellyistä maista. Sanomalehdistä aineistona toimivat Die Zeit ja Etelä-Suomen Sanomat, aikakauslehdistä Der Spiegel ja Suomen Kuvalehti. Julkisen keskustelun tutkimus havainnollistaa poliittisen satiirin epävirallisia rajoituksia esimerkiksi yleisradioyhtiöihin kohdistuvia odotuksia kuvaten. Tutkimusmenetelmä on kirjallisen aineiston lähiluku.

Tutkimuksen keskeisin tulos on se, että virallista satiiriin soveltuvaa sääntelyä oli paljon, mutta käytännössä satiiri ei noudattanut edes suoraan siihen kohdistettuja säädöksiä. Vaikka satiiria rajoitettiin esimerkiksi sensuurilla, rajoittamista ei koskaan ole perusteltu lakitekstiin vetoamalla, vaan perusteet löytyvät satiiriin kohdistuvista odotuksista. Mikäli satiiri olisi noudattanut virallisia säännöstöjä, sitä olisi ollut mahdoton tehdä. Näin ollen satiirin tuotantoympäristö oli huomattavasti vapaampi, kuin mitä pelkkä virallisten säädösten tarkastelu antaa ymmärtää, ja paljon oli kiinni satiirikon omasta arvostelukyvystä. Virallista sääntelyä enemmän satiirin tuottamiseen vaikutti ajan henkinen ilmapiiri, joka vähitellen alkoi hyväksyä poliitikkojen julkisen arvostelun. Satiirin tuottajien tuli siis ottaa huomioon oman mielipiteensä lisäksi poliitikkojen, yleisradioyhtiöiden ja tavallisten televisionkatselijoiden ajatukset.

Tutkimustulokset osoittavat, että virallisen sääntelyn tarkasteleminen ei kerro koko totuutta oman aikansa olosuhteista, vaan kirjoittamattomat säännöt ja odotukset luovat toimintaympäristön todellisuuden. Tutkimus myös tarjoaa tietoa julkisoikeudellisen yleisradiotoiminnan kirjoitettujen ja kirjoittamattomien sääntöjen välisestä ristiriidasta ja sen merkityksestä yhtiön mainetta ajatellen.