Palat reaalista: Kuoleman valokuvan psyykkisestä kokemuksesta

Abstract

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kuolemaa esittävän valokuvan psyykkistä kokemusta. Pohdin Jacques Lacanin psykoanalyyttisen teorian kautta sitä, millaisia haasteita kuolemaa esittävät valokuvat asettavat niitä katsovalle subjektille. Miksi jotkin kuolemaa esittävät valokuvat kauhistuttavat ja herättävät meissä voimakkaita vastareaktioita, vaikka näemme kuolemaa lähes päivittäin elokuvissa ja muissa viihdesisällöissä?

Tutkin kolmen erilaisen kuolemaa käsittelevän valokuvaesimerkin kautta subjektin rakennetta ja toimintaa sekä subjektin suhdetta kuolevaisuuteen, omaan ruumiiseensa ja toiseuteen. Aiempaan valokuvateoreettiseen tutkimukseen nojautuen pohdin, miten valokuvan erityinen luonne epävakaana representaationa voi vaikuttaa kuoleman valokuvia katsovaan ihmiseen. Kytken yksilön psyykeeseen liittyvän pohdinnan psykoanalyyttisen yhteiskuntafilosofin Slavoj Žižekin ajatusten kautta myös ideologisiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Lopulta pyrin selvittämään, millaisten identifikaation prosessien kautta voisimme päästä lähemmäs kuolevaisuuden ja toiseuden hyväksymistä.

Tutkimuksen teoriaosuudessa käyn läpi lacanilaisen subjektin rakennetta sekä sitä, miten subjekti asettuu osaksi visuaalista todellisuutta. Kiinnitän erityistä huomiota Lacanin reaalisen käsitteeseen, joka viittaa syviin rakenteisiin lacanilaisessa kahtia jaetussa subjektissa. Reaalinen häiritsee, ja on jotain, joka pakenee kaikkia merkityksellistämisen yrityksiä. Reaalinen on kuoleman, traumojen ja poissaolon aluetta, mutta kuitenkin välttämätön merkitysten maailmaan syntyneelle subjektille.

Valokuvaa käsittelevässä osuudessa avaan erityisesti valokuvateoreetikko Roland Barthes’n kautta sitä, miten valokuva mediumina on yhdistetty kuolemaan. Myöhemmässä vaiheessa suhteutan nämä valokuvateoreettiset ajatukset psykoanalyyttiseen teoriaan kuolemanvietistä, jossa, kuten valokuvassa, poissaolon ja läsnäolon, puutteen ja täyteyden, dynamiikka simuloi suhdettamme olemassaolomme rajallisuuteen ja struktuuriin.

Vaikka tutkielmani ponnistaa aiheen pariin valokuvan kautta, sen tavoite on ennen kaikkea ymmärtää ihmistä. Valokuvat ja psykoanalyyttinen teoria tarjoavat ihmisestä kiinnostuneelle tutkijalle syötteitä, joiden kautta löytää useammin kysymyksiä kuin lopullisia vastauksia.

Tutkielmani loppupuolella päädyn pohtimaan identifikaation mekanismeja sekä empatian ja toiseuden suhdetta. Yleensä empatian ytimessä ajatellaan olevan asettuminen toisen asemaan. Kuoleman valokuvien ja lacanilaisen subjektin kautta päädyn kuitenkin esittämään, että todellinen empatia ei ole toisen asemaan asettumista, vaan sen hyväksymistä, että meissä kaikissa on jotain selittämätöntä ja toista. Lacanilaisittain muotoiltuna meidän tulee ymmärtää itsemme puutteen subjekteina. Yhteiskuntamme, joka haluaa löytää ja antaa kaikkeen vastauksen, usein kuluttamisen logiikan kautta, ei kuitenkaan kannusta tämänkaltaisen toiseuden hyväksymiseen. Valokuva, joka tarjoaa vaihtoehtoisia identifikaation kohteita, voi auttaa yllä kuvattujen rakenteiden reflektoinnissa ja purkamisessa.