”Arktika – eto strana buduštšego, a ne strana pogibeli i užasa”: Analiz nautšno-fantastitšeskogo romana ”Pod nebom Arktiki” Aleksandra Beljajeva. ”Arktis on tulevaisuuden, ei kuoleman ja kauhun maa”: Aleksandr Beljajevin tieteisromaanin ”Pod nebom Arktiki” kirjallisuusanalyysi.

Abstract

Tutkielmassa paneudutaan niin kutsuttuun Neuvostoliiton arktiseen myyttiin. Arktinen myytti liittyy vahvasti 1930-lukuun ja Stalinin aikakauteen, mutta on varsin vähän tutkittu ilmiö Suomessa. Myytin voidaan sanoa olleen yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein, poliittinen ja kulttuurinen ilmiö tuon ajan Neuvostoliitossa, sekä olennainen osa 1930-luvun utopiaa.

Arktis oli tärkeässä osassa Neuvostoliiton laajenemispyrkimyksissä, sillä se oli vielä 1930-luvulla käytännössä valloittamaton alue. Myytin avulla paitsi luotiin kuvaa eksoottisesta ja vaarallisesta, mutta valloitettavasta pohjoisesta, myös tuotettiin erilaisia sankaritarinoita, kuten muun muassa myytit lentäjistä, eli ”Stalinin haukoista” ja tutkimusmatkoista arktisella alueella. Näistä yksi tunnetuin oli höyrylaiva Tšeljuskinin purjehdus Murmanskista Koillisväylää pitkin vuonna 1934. Tšeljuskin jäi kiinni jäihin, mutta sen miehistö pelastettiin jäiden keskeltä. Arktista myyttiä voi monin osin verrata myöhempään myyttiin avaruudesta, jossa isossa osassa oli tietenkin Juri Gagarin. Arktinen myytti kuitenkin loppui Toisen maailmansodan alkaessa.

Arktinen utopia näkyi paitsi valtiollisessa politiikassa ja sankaritarinoissa, myös aikansa populaarikulttuurissa. Tunnettuja teoksia, joissa Arktis toimii tapahtumien päänäyttämönä, ovat muun muassa elokuva Seitsemän rohkeata (Семеро смелых,1936) sekä Veniamin Kaverinin seikkailuromaani Kaksi kapteenia (Два капитана), joka ilmestyi arktisen myytin loppuvaiheina vuonna 1940. Tässä tutkielmassa lähestytään arktista myyttiä neuvostoliittolaisen tieteiskirjallisuuden, nauchnaja fantastikan, avulla. Romaani ”Pod nebom Arktiki” on erinomainen esimerkki arktisesta myytistä ja analyysissä pyritään selvittämään, kuinka myytin osa-alueet näkyvät itse romaanissa. Arktista myyttiä käsitellään tämän työn ensimmäisessä luvussa. Toisessa luvussa esitellään nauchnaja fantastikan erityispiirteitä ja pyritään tuomaan esille myös eroja länsimaisen ja neuvostoliittolaisen tieteiskirjallisuuden välillä.

Romaanin ”Pod nebom Arktiki” kirjoittaja Aleksandr Beljajev oli neuvostoliittolaisen utopististen tieteiskirjallisuuden yksi tärkeimmistä hahmoista 1920-1930-luvuilla, mutta hänen työnsä eivät ole kovin tunnettuja Suomessa. Kuinka tieteiskirjallisuus tarttuu sellaiseen aiheeseen kuin arktinen utopia, on mielenkiintoinen kysymys ja osittain myös tästä syystä tutkielmassa lähestytään Arktista juuri tämän kirjan avulla. Yksi olennaisista näkökulmista arktista aluetta tutkittaessa kirjallisuuden kautta on arktisen alueen kuvaus romaanissa ja siihen perehtyvä tutkimus kertoo myös erilaista tarinaa arktisesta alueesta kuin esimerkiksi politiikan tutkimus tai taloustiede. Myös tässä työssä visuaalisuus ja arktisen alueen representaatiot ovat tärkeässä osassa.

Tutkimus on varsin vahvasti poikkitieteellinen, mutta sen painotus on kulttuurisemiotiikassa ja tilan tutkimuksessa. Analyysissä hyödynnetään tilallisuuden teorioita ja tutustutaan muun muassa Robert T. Tallyn sekä Henry Lefebvren teorioihin. Yksi olennaisimmista tilallisuuden näkökulmista on niin kutsuttu kirjallisen kartografian teoria (literary cartography). Kartat ja kartografia olivat tärkeässä osassa myös 1930-luvun Neuvostoliitossa, ennen kaikkea johtuen Neuvostoliiton vahvasta laajentumisesta. Tästä syystä, käyttäen apuna kirjassa olevia maantieteellisiä ja topografisia elementtejä, yhtenä osana analyysiä pyritään luomaan kirjallinen kartta utopistisesta, neuvostoliittolaisesta Arktiksesta.

Analyysissä romaania tutkitaan kuin muuttuvaa kuvastoa. Romaanissa, kuten myös 1930-luvun Neuvostoliitossa, luonto pyritään voittamaan ja valloittamaan, jonka avulla päästään käsiksi suuriin raaka-ainevarantoihin arktisella alueella. Luonnon voittamisen tematiikka on myös yksi tärkeä osa koko arktista myyttiä. Romaanissa yksi juonen kannalta olennaisimmista tapahtumapaikoista on maan alle Arktikselle rakennettava lomakeskus. Jo ensi kertaa romaania lukiessa nousee esiin kysymys, mitä tämä maan ja ikiroudan alle rakennettu lomakeskus merkitsee, varsinkin 1930-luvun neuvostoutopian kontekstissa? Tätä kysymystä lähestytään yhden 1930-luvun utopistisen rakennusprojektin, Moskovan metron, symboliikkaan perehtyen. Romaanissa esitettyihin arktisen alueen representaatioihin paneudutaan Juri Lotmanin ja Tarton-Moskovan semioottisen koulukunnan teorioiden pohjalta, nojaten erilaisiin binaarioppositioihin, kuten etelä-pohjoinen, lämmin-kylmä jne.

Maan alle rakennettava lomakeskus on paitsi kirjan juonen kannalta, niin myös semioottisesti merkittävä paikka ja työn analyysi tuottaa uuden tavan hahmottaa 1930-luvun arktista diskurssia. Lomakeskuksesta voidaan perustellusti puhua tietynlaisena hybriditilana. Vladimir Papernyin teos Kul´tura Dva on isossa osassa työn analyysissä. Teoksessa Papernyj kuvaa Stalinin ajan kulttuuria siirtymänä horisontaalisesta kulttuurin hahmottamisesta vertikaaliseen. Tässä työssä vertikaalisuus näkyy myös painotuksena lomakeskuksen merkityksen avaamisessa. Maan alla sijaitseva lomakeskus on uusi, utopistinen tila, maan alle helvetin tilalle rakennettu kommunistinen taivas, jossa arktiselle alueelle olennaiset ilmiöt, kuten kylmä, pimeä ja jää on korvattu keinotekoisilla, lämmittävillä auringoilla, hiekkarannoilla ja kuumilla lähteillä. Tuosta uudesta tilasta voidaan perustellusti puhua myös uskonnollisena tilana, jossa jumalan tilalla on luontoa voimakkaampi uusi neuvostoihminen, joka on kykenevä ottamaan luonnon voimat haltuunsa ja valjastamaan ne uuden, utopistisen sosialistisen valtion käyttöön, jossa uusi uskonto on kommunismi. Vertikaalisuus näkyy myös siten, että lomakeskuksen kohdalla voidaan puhua myös etelän tuomisesta pohjoiseen eli arktisen alueen lämmittämisestä. Analyysin pohjalta tämä toimii myös metaforana Arktiksen integroitumisessa osaksi Neuvostoliittoa. Lähtökohtaisesti, näkökulma on enemmänkin kulttuurintutkimukseen pohjautuva, mutta yhteenveto-osiossa pyritään myös hieman vertailemaan 2010-luvun ja 1930-luvun arktista diskurssia ja siltä pohjalta pohtimaan eri aikakausien arktisten diskurssien eroja ja yhtäläisyyksiä.